Aamulla mua ei kuitenkaan odottanut mikään ihana yllätys, sillä vaikka tää nyt tästedes kai sit taas toimiikin, on kaikki kuvat 2009 -> etiäpäin hävinneet palvelimelta eli niittä ei ole!! :( Täällei siis ole esimerkiksi yhtään kuvaa Oodista!! Tuntuu kuin puolet mun tän hetkisestä elämästä ois kuvien muodossa vaan pyyhitty pois. Jos tekstit ois lähteneet, sit ois saattanut tulla jo murha. Noh, vähitellen son niittä lisättävä, ei kai siinä auta. Liian monta vuotta takana täällä, että lähtisin paikkaakaan vaihtaamaan. Kasvattajanimelle meinasin blogspotiin tehdä omat sivut, mutta oli kyllä niin vaikeeta jo yhden kuvan lisääminen, et ehk mieluummin sit lisäilen tänne niit vanhoja kuvia tarinoihin (kun osa tarinoista perustuu melkein vain niille kuville), vähitellen ..

Töissä kuusipäiväisesti viikkotasolla viihtyen ei tässä varmaan hurjaa vauhtia tilannetta päivitetä, mutta tosiaan vähitellen .. Tänään se ainakin tuntui jopa ihan kesältä, kun aamulla käytiin Sussun ja Zeldan kanssa uudella metsäreitillä :) Molin kyllä taas ni euforioissa, ettei tosi, en ehk tiä mitään parempaa kuin uudet tutkittavat polut, joista ei tiä, minne ne vie <3 Tytöt tykitti lämmöstä huolimatta keskenään vauhdilla menemään ja me nautittiin metsämansikoista kouratolkulla. Kakkapussillinen kantarellejakin päätyi mukaan eikä mustikatkaan jääneet muusta kiinni kuin ettei meillä ollut enää minne kerätä. Löytyi koivikkoa, kuusikkoa ja ihanaa sammaleen peittämää metsää, pieni metsälampi ja ties mitä muuta ihanaa. Kaatosade ja pieni ukkosen jyrähtelykään ei pilanneet meininkiä, niin onnessani olin kaikesta siittä uudesta. Ja mitä ne läpimärät vaatteet ees haittaa, kun lämmintä piisaa ja ilman kosteusprosentti on muutenkin jo jossain yli sallitun ;D Voi siis olla, et tosiaan se viikon ainoa vapaapäivä ja ne pienet vapaahetket menee ennemmin metsässä, kun koneella kuvia päivitellen. Mutta onhan tässä aikaa, mikäs kiire se ois .. Kai se tääkin takapakki on vaan asennekysymys ;D

Sisällä tilanne oli hetkellisesti normaali. Mummu sai heti isot pusut, kun päästiin sisälle ja sen jälkeen koitti perinteiset hippaleikit läpitalon huoneiston päästä toiseen päähän Hipun kanssa. Kunnes sitten erehdyttiin mummun kanssa pelaamaan Scrabblea. En tiedä, oliko se se muisto, mikä sen laukaisi, että viimeksikin pelattiin vai oliko vaan tylsää, mutta blondi keksi, että syliin on päästävä. Nousi mua vasten kahdella tassulla ja aneleva ilme naamallaan. Otin tottakai, ajattelin, että blondi oli pusuja vailla, mutta etutassut jatkoi heti matkaa pöydälle. Niinpä ei muuta kuin nenenjälkiä ikkunaan.

Puolitoista tuntia meni tällä kertaa ennen kuin blondi luovutti tarkkailun ja taisi myös tulla siihen tulokseen, että pupu on muuttanut. Ei sitä ainakaan koko aikana näkynyt, olisi sen Oodin tarkkailutyylistä huomannut. Välillä Oodi kai ajatteli jo pupun voivan lentääkin, niin korkealle pää välillä nousi tarkkailun tiimellyksessä :D No, mikäs se on neljännestä kerroksesta tarkkailla. Tosin meillä kotona ei kelpaa suoraan divaanilta avautuvat viidennen kerroksen isot ikkunat. Ja eipä tietenkään, meillä ei ole pupua ;D

kuva Essi Saarela

kuva Essi Saarela

Ystävykset <3

Koko porukka oli mulla mukana töissä, kun Joni on työmatkalla. PiKa oli tytskien seurana päivästä kuusi tuntia, joten menoa ei takahuoneesta puuttunut. Koko porukan kanssa kävely meille, kaupan kautta hakemaan Essi töistä meille ja sit nautiskeltiin tyttöporukalla illasta. Hipulle tää koko päivä otti niin koville, ettei siinä auttanut, kun heti Essin ja tyttöjen poistuttua ottaa Nalle matkaan ja alkaa huilimaan.

Ongelmaksi koitui vaan se, että mä olin ajatellut viä tytöt käyttää ulkona. Lähtöä tehdessä Hippu kävi useaan kertaan eteisessä, mutta ei raaskinut luopua suussa olevasta Nallestaan. Niinpä iltapissitys alkoi sit Nalle suussa, jonka Hippu kantoi rappukäytävään, kun ei unilelustaan malttanut luopua. Ulkoilun ajaksi Nalle tuli mun taskuun ja sit taas heti käytävään tultaessa Hippu otti heti Nallen suuhunsa. Hissillä, kun ylös päästiin ja saatiin kotiovi auki, paineli Pikkumusta Nallensa kanssa suoraan onnellisena säkkituoliin nukkumaan. En tiä, et keksinkö mitään niin suloista ja liikuttavaa kuin mein työnarkin suhde Nalleensa. Unilelut ne vaan taitaa olla elämässä Parhautta <3

Pupu oli kaiken lisäksi vähän kurja tyyppi. Tykkäsi härnätä ja Oodikin kerkesi jo aikas lähelle ennen kuin pitkäkorva päätti lähteä livohkaan. Senkin jälkeen loikki vaan kolmiota meidän lähellä, jotta hihnassa olevaa Oodia oikein kunnolla otti aivoon. Oodi otti oikein ajohaukunkin käyttöön, enpä ole moista haukkua ennen prinsessakoirasta kuullut. Mut ei se auttanut, kun hihna oli edelleen esteenä ..

Hetken pupun liikkeitä ihmeteltyämme päätin, ettei jäädä pupun härnättäväksi, tuota ajokoiraa kun nyt tuskin kuitenkaan kannattaisi oikeanlaisesta haukusta huolimatta päästää jahtiin, eihän mulla ole asettakaan. Muutenkin aikaslailla todennäköistä siinä kaksi kilometriä Jyväskylän keskustasta alkaa jahtaamaan aseen kanssa pupua, etenkään, kun mun mielestä kellekään pupulle ei koskaan saisi tehdä mitään pahaa. Harmi vaan, et Oodin vaistot oli eri mieltä.

Vein sitten vastaanpyristelevän blondin hissiin, missä Oodi itki suoraa huutoa. Sisällä tilanne ei tuntunut ottavan helpottaakseen, Oodi juoksi eestaas ja itki. Huomasin sitten ikkunasta pupun haahuilevan parkkipaikalla, eka toista laitaa toiseen suuntaan, sitten toista takas. Ja taas uudestaan. Oodi rauhoittui heti, kun pääsi sylistä katsomaan ikkunasta ulos. Välillä ruskea jänis hukkui parkkipaikan hiekkaan, mutta aina sain sit jotenkin Oodille osoitettua ja taas seuraaminen jatkui.

Puolen tunnin päästä mulla oli aivan tajuton hiki, kun pitelin lämmintä koiraa edelleen sylissä ja osoittelin pupua parkkipaikalta milloin mistäkin kohtaa. Mitäpä sitä ei koiransa eteen tekisi ;D Pupu näyttäytyi koko ajan harvemmin, oli pidempiä aikoja poissa, mutta Oodin kiinnostus ei ottanut laantuakseen. Niinpä mä sit laskin Oodin seisomaan keittiönpöydälle, jotta näki siitä itse ja mä pääsin irrottautumaan tekemään muutakin. Herkeämättä Oodi tuijotti ikkunasta kaksi (KAKSI!) tuntia etsiskellen pupua, jota ei kyllä mun mielestä tuon ekan puolen tunnin jälkeen enää näkynyt. Oli se jotenkin hauska fiilis, kun me mummun kanssa syötiin lounasta pöydän toisessa päässä ja toisessa päässä seisoo Oodi pöydällä tuijottaen ulos ikkunasta. Ei ollut mitään merkitystä edes sillä, et me syötiin, koska pupua piti tarkkailla ..

Jänis ilmaantui meille tuon päivän jälkeen joka päivä vähintään kahdesti. Ja joka päivä se sai aikaan suunnattoman syöksyn pupua kohti ajohaukun kera, mutta joka kerta valitettavasti tuloksetta (Oodin mielestä siis). Saas nähdä, tapaammeko jäniksen myös ensi visiitillämme .. :)

Eka rata. Oodin ongelma oli eka rima, joka oli 35 sentissä. On meillä ollut kikkarimoja keskellä rataa kolmessaviidessä, mutta ei koskaan alussa. Moka. Ei ne siellä radalla myöhemmin ongelmaa aiheuttaneet, mutta koska se oli heti siinä alussa, se piti kiertää. Menin palauttamaan koiraa, valssi myöhässä, toinen valssi myöhässä ja hutasin Oodin hypyn kautta putkelle ja takas hypylle, vaikka oikeasti olisimme halunneet kepeille. Hyl. Ei kestänyt ekaa kertaa kakkosluokkalaisen pää, että alussa jo levisi homma käsiin. Onneksi pää kuitenkin kasaantui kepeillä ja kepeiltä eteenpäin tehtiinkin nolla. Vähän kaarrosta taas messiin, mut ketä se kiusaa, on tässä muutenkin tätä harjoiteltavaa .. Ei kai nuo neljä ekaa estettä niin olennaisia ole .. Eikä kuvaajankaan mielestä, siksi myös filmi alkaa kepeiltä ;D 

Toka rata. Oodi ei voi hypätä ekaa hyppyä, koska se oli ekalla radalla 35 sentissä. Juu, sillä, et son nyt 30 sentissä ei ole merkitystä, koska periaate on periaate ja siinä pysytään. Niinpä heti alkuunsa kielto. Yritä siinä nyt sit heittää halutonta koiraa kiertämään ykkösestettä, ei oikein onnistu, jollei ohjaajallakaan ole yritystäkään. Kaikki ohjauskuviot taas alusta uusiksi, mutta se ei silti selitä, miksi Oodi päättää vetästä puomin ali, vaikka putki on vieressä. No, back in business ja kepeille, joista jää sitten viimenen tekemättä. En tosiaan huomannut sitä siinä tohinassa, eikä mua just nyt henkkoht kiinnostas ottaa enää lisää ongelmia, kun tässä alkaa olla jo ihan tarpeeksi. Luotamme siis vahinkoon. Putkelta koira väärältä puolen suorittamaan seuraavaa estettä, oma moka, mutta kuka siinä nyt enää jaksaa keskittyä. Hieno ja onnistunut vastakäännös A:n alla olevalle putkelle ja loppu nyt sit vaan humputellaankin. Positiivista suhteellisen nopea puomi ja täydellinen 2on 2off, vaikkei omalla tutulla puomilla oltukaan. Jostain se täytyy se ilo repiä .. 

Kolmas rata. Päätin, et jos Oodi kiertää ekan, ni palautan sen takas, otan ekan hypyn ja lähden. Ei tässä nyt enempää aleta pelleillä. Oodi ei kieltänyt, mutta valitettavasti pelleilyt olleet siinä. Ekat kolme estettä ok ja sitten putki kutsui. Se nyt oli sentäs meille tyypillinen virhe, jotka moon valmis antamaan anteeksi treenauksen puutteessa ja putkihulluuden iskettyä. Mitäs siinä myöhästynyttä valssias enää pyllistelet, kun koira meni jo eikä vilkassutkaan tännepäin :D Kepeillä edelleen hyvä fiilis, ajatuksena tehdä hyvän fiiliksen rata loppuun ja unohtaa kökköilyt kakkosradalla. Hyvän mielen kanssa kotia, sehän se oli tärkeintä. Kepit menee kivasti, putki sen jälkeen myös. Ja sit lentokeinu. Anteeksi nyt vaan, mutta alkaa olla hieman työlästä pysyä blondin ajatuksenjuoksussa mukana. Viime viikonloppuna tyttö paineistui mun tulevista valsseista ja kumarteluista, joten otettiin kolmet kontaktitreenit viikolla ennen näitä kisoja, jotta ei keinu jäisi jänskätyksessä tekemättä. Hieman jännitti, että kieltääkö tuo .. Juu ei, otetaan se toinen veemäinen vaihtoehto: lentokeinu. Ja jottei varmasti olisi mitään mahdollisuuksiakaan ymmärtää tuon otuksen ajatuksenjuoksua, ni ottaessani keinun uudestaan, Oodi tekee lentokeinun UUDESTAAN!! Hei haloo, mä ymmärrän, että vahinko tapahtuu kerran, mutta että kahdesti. Eikä Oodia ole edes ostettu osamaksulla, niin että ois oletettavissa, että joitain tiettyjä osia ois vielä tulematta .. ;D Kolmannella kerralla meno oli ihan samanlaista ja siin sit ärjäsin, et OOTA! Pysähtyi kyllä ja odotti, mutta kun kaikki olivat starttinsa suorittaneet, niin pyysin saada tehdä keinun ennen kuin kantoivat sen pois ja Oodi ei voinut suunnilleen mennä keinua lähellekään. Ihan kauheeta siis, mitäs korotin ääntäni keinulla, nyt ei sitä voi ENÄÄ KOSKAAN tehdä. Kiitos tästä kaikesta logiikasta ja helppoudesta Oodi, kanssasi on ilo harrastaa ..

Olin jo sitä mieltä, että se loppui nyt harrastaminen tähän. Mitä järkeä jatkaa, kun meistä ei ole sitten mihinkään.Taipumuksena on hieman ottaa raskaasti asioita ja kun tähän yhdistetään se viime viikonloppuinen kisamasennus (mikä siis tosiaankin oli tulosten perusteella etenkin oikeutettua ;D), niin tuntui, etten vaan pääse yli siitä, ettei me osata mitään ja lisää ongelmia sen kun vaan kasaantuu. Onneksi mulla on Sussu, jota ilman en kyllä selviäisi sitten mitenkään <3 Sussu puhui mulle järkeä (taas kerran :D) ja vei mut puoliväkisin hallille tekees keinun. Kolme starttia Varkaudessa takana, tunti huilia autossa ja Oodi tykitti aivan onnessaan putkeen vaiks kuin kaukaa, kun hypyn ja putken kautta otettiin keinua. Useampi toisto naksuttimen kanssa ja hyvällä palkalla ja mein keinu alkoi taas näyttää keinulta. Lisää treeniä nyt ahkeraan, ni ehk me toivutaan viä tästä, mulla voi tosin viä toipumisessa kauemmin ;D

Nyt nuo videot katsottuani, asiaa märehdittyäni ja tän kirjoitettuani tulin siihen tulokseen, et ehk mun masennukseni oli _hieman_ liioteltua .. Ehkä on turhaa murehtia, etten mä mun kaksivuotiaalla koirallani tee nollia heti ekoissa kakkosen kisoissa, etenkään, kun en tosiaan mihinkään kolmosiin tällä osaamisella vielä halua. Mietitään asiaa vaiks ens vuoden puolella uudestaan, kun saadaan tähän treeniä alle ja PALJON ennen sitä, varmuutta sekä mulle että koiralle ja kisakokemusta. Toivottavasti ens kerran epäonnistumiset ei ihan näin koville sit ota ;D

Pakko vielä lisätä, et ois se ihme, jollei masentais, tehtiin tänään nimittäin yhden päivän aikana yhtä monta hyllyä kuin meillä oli koko mein aikaisemman kisauran ajalta. Mutta ei tästä ole suunta kuin ylöspäin ;D

kuva Tiina Ahonen

Intensiivinen katse <3

kuva Tiina Ahonen

"Treenit" sisälsivät myös ihan oikean kontaktiosuuden :D

kuva Tiina Ahonen

.. jonka jälkeen meno oli enemmän kieli poskella tyyppistä ..

kuva Tiina Ahonen

.. myöskään PiKalla ei homma aivan pysynyt lapasessa, vaan meno oli jotain aivan muuta ..

kuva Tiina Ahonen

.. vaikka välillä keskityttiin myös perushippaan naama nauraen (naurattiko Lukaa, kuka tietää ;D) ..

kuva Tiina Ahonen

.. lopputuloksena onnellisena hymyilevä blondi <3

Tuomarina oli Tuomo Pajari ja voi olla, että hän pääsee sille ennestään kovin lyhyelle listalle niistä tuomareista, joiden radoille en innosta keikkuen mene. Eka rata nyt oli vielä tehtävissä, mutta en todellakaan tykännyt siitä, että keinu olisi jatkunut suoraan putkeen, mutta oikeasti jatkoimmekin matkaa 90 asteen kulmassa hypyn kautta A:lle. Mei olla kertaakaan harjoiteltu keinua niin, että matka jatkuis johkin muualle kuin suoraan (ja juu, tottakai myös oma moka, mut hei, me oltiin ykkösissä!!) ja niin jo ekalla radalla näkyi keinulla epävarmuutta, kun pelkäsin Oodin sinkoavan putkeen, valmistauduin valssaamaan ja käyttäydyin sit tottakai Oodista ihan oudosti. Noh, tilanne pelastettiin kuitenkin tällä kertaa. Toinen paha moka ekalla radalla oli melkein tapahtunut pussiin karkaus, jota en vaan kyennyt pelastamaan kauniisti. Tiesin, että Oodi hakee pussiin ihan hulluna, en keksinyt muuta keinoa kuin valssata ja tiesin, etten tuohon kohtaan tuossa vauhdissa sitä osaa. Lopputulos siis valssia hyvin kaukaisesti muistuttava, myöhässä kaikin puolin ja muutenkin väärään suuntaan suuntautunut pyörähdys, joka kuitenkin onneksi herätti koiran huomion viime sekunnilla. Niin kuin tässä olen monen kuullut sanovan, agilityssa ei tyylipisteitä jaeta, ainoastaan virhepisteitä, joten tässä eka ratamme virhepisteillä 5, ajalla -11,47 (joka muuten oli koko miniB -kisan nopein) ;D 

Toinen rata, mein SERT -rata, josta haluaisin, et mulla ois paljon hyvää sanottavaa .. Toiveet ei aina toteudu ja mun on vaan elettävä tuon radan kanssa kunnes toivottavasti sit ens viikonloppuna keksitään sit taas jo ihan muut jutut :D Jo rataan tutustuessa mulla oli sellanen olo, etten tiedä, mitä tehdään tietyissä kohdissa. Viä siinäkin, kun meitä edellinen koira on jo radalla, mietin, et mitä mä oikein oon menossa tekemään. Sit päätin, et mennään ja tehdään parhaamme, ja rehellisesti voi sanoa, että tuosta kyllä näkyy, etten nuissa parissa kohdassa tosiaan tiedä, mitä oon tekemässä. Täysin mahdotonta kuvailla sitä tunnetta, kun tuntuu, et on monta minuuttia tahkonut suossa ja epätoivoisesti koittanut pitää paketissa rataa, joka vaan leviää ensin toisesta ja sitten toisesta kohtaa ja sit kepeillä (kolmanneksi viimenen este) tajuan, etten oo kertaakaan huomannut tuomarin nostavan kättään. Ei voi olla! Mut niin se vaan oli, siin tuli kavereita onnittelemaan ja mä olin vaan, etten voi uskoa, ennen kuin nään tulokset .. Palautteena sain, että tein ihmepelastuksia, joihin kuulemma ei olisi moni pystynyt. Mun osaamattomuuden takia niit pelastuksia jouduin tekemään, mutta onneksi sentäs niissä onnistuin. Ja ennen kaikkea onneksi mulla on sellanen koira, joka antaa mun niittä tehdä :)

Eniten jäi vaivaamaan keinu, sillä nuo muut asiat on ihan mein treenaamattomuutta ja ennen kaikkea mun osaamattomuutta. Samalla kulmalla, kun keinulta lähdettiin, mua jännitti se jo eka radan jälkeen entistä enemmän. Sit viä, kun erehdyin kumartumaan Oodia päin, ni tsadaa, siin se on, maailman kauhein keinu, olkaa hyvä! :( Keinua ollaan nyt käyty ottamassa ihan yksittäisenä treeninä, jotta mä saisin taas itseni kasaan sen kanssa. Toivotaan, että se auttaa lauantaita .. 

Ekalta radalta sijoituttiin kolmansiksi ja nollaradalta toisiksi eli ekaa kertaa seistiin ihan molemmilta radoilta palkinnoilla :) Ja vihdoin saatiin se ruusukekin (SERT), mitä oon oottanut, nykyään kun aina on palkinnoksi jotain muuta ja me kun näin aloittelijoina otettas mielellään edes ruusuke aina muistoksi, jollei pokaalia nyt sit oiskaan. Muista palkinnoista harvoin jää mitään konkreettista jäljelle .. Ja saatiinhan me itse asiassa toinenkin ruusuke, agility-ykkösruusukkeseen menee vaan ehk se vuosi ennen kuin se luukusta kolahtaa, mutta sunnuntaina me siihenkin hankittiin oikeudet :) Eli taas yksi muisto lisää! Harmittaa, kun oon itse vaan niin huono aina valokuvissa, etten niitä koskaan halua otettavan ja nyt ei ees Sussu ollut pakottamassa (vaiks tällä kertaa tuplakukkasin siihen ois kyllä voinut ruusukkeineen kaikkineen olla aihetta) ;D Mutta on sentäs nuo videot, nuo kauheat, hiuksia irrottavat videot. Ehkä siinä on näistä kisoista muistoja tarpeeksi ;D Ja muistotkin toivottavasti haalistuu ajan myötä .. Ainakin nuo kauheimmat .. :D

Lauantain paras rata oli itseasiassa mun mielestä juurikin se vika vitonen, vaikkei se tietenkään samanlaista voitonhuumaa tuonut kuin tuo nolla, mutta jotenkin se oli muuten kokonaisuudessaan niin sujuvaa yhteistyötä. Ei sitä silti voi kieltää, ettei mein eka NOLLAVOITTO olisi kirvoittanut onnenkyyneliä, siellä melkein kimpassa Sussun kanssa itkettiin parkkipaikalla :)

A-radalle lähdin hieman kysyvin fiiliksin. Oli puhetta, että Sussu juoksisi mahdollisesti kaksi seuraavaa rataa, jos ja kun mun oma kunto ei kestäisi. Rataantutustumisessa mä menin ihan erilailla kuin muut ja siinä kohtaa, kun koko muu porukka lähhti jo uudelle kierrokselle tahkosin mä vielä numeroita yksi-kaksi-kolme. Putkiin rakastuneella blondilla kun ei ole olemassa mitään varmoja haltuunottoja (vielä) ja jos putki vetää puoleensa, niin sinne sitä sitten mennään, vaikka heittäisin voltteja vieressä. Niinpä mun piti valssata tuohon jo heti kakkosesteelle ja siitä onneksi tulikin ihan toimiva ratkaisu, onneksi :) Kyllä se vielä näin aloittelijana tuntuu hurjalta mennä ihan erilailla kuin muut, kun jotenkin sitä automaattisesti ajattelee, että muilla on enemmän kokemusta ja kyllä ne tietää, mutta päätin mennä sen mukaan, että mä tiedän mun kisakaverini ja sehän toimi! :) Puomiin saataisiin ottaa lisää vauhtia, mutta son edelleen työn alla, en viitsi sen takia olla nyt kuitenkaan kisaamatta, kun niin kovasti nuo kisat mun rahani just tuntuvat haluavan ;D Muuten ei ihmeitä, kepeillä sit sössittiin se vitonen, ne on edelleen Oodin häiriöherkin este enkä mä sit tajunnut mennä sit korjaamaan, tuon tilanteen ois saanut viä korjattuakin, mut kun tyyli on, että Oodi tekee itsenäisesti niin en mä edes osaa mennä sinne auttamaan. Tulos siis 5vp ja -4,31sek. 

En ole vielä tähän päiväänkään mennessä keksinyt parempaa terapiaa kuin agility Oodin kanssa ja niinpä sitä sit tehdään, ihan lääkärin määräyksestä. Ekalta radalta kun tultiin, Oodi juoksi ihan kiinni mussa pois radalta ja sen naama nauroi kysyvästi, et "Enkö ollutkin ihan paras? Ihan paras!?" Vaikka Hippu täällä kotona terapiakoirana vahtiikin mun joka ajatuksen rinnan päällä maaten ja silmiin tillittäen, niin kyllä Oodikin jotain eroa huomasi mielialassa, kun soli jotenkin niin sit sen radan jälkeen ihan mussa kiinni onnessaan liekuttaen. Ihana lapsi <3

Ykkösradan loppu meni aivan puuroksi, jalat lakkasi kepeillä täysin tulemasta mun mukana, mikä näkyi lopussa, kun meno ei vaan kulkenut ja mun valssit oli niiiiiiin myöhässä, että hävettää katsoa koko rataa. Siitä huolimatta päätin vitosfiiliksissäni, että juoksen vielä toisen radan. Päätin, et nyt otetaan varman päälle ja sanoinkin Sofialle, et nyt lähdetään Oodin kanssa tekemään nössönollaa :D Pitäis ilmeisesti useammin tehdä näitä päätöksiä, sillä nollahan se sieltä tuli!! :) Siinä kohtaa, kun Maarit tuli parkkikselle onnittelemaan nollavoitosta meinasin kovasti alkaa tietäväisenä selittää, että se, että tekee nollan ei tarkoita voittoa :D mutta pian tajusin sulkea suuni ja sit sai jo onnenkyyneliä pidätellä :) Monen moneen kertaan kävin lukemassa tuloksia parakin seinältä ihan vaan siksi, että mun suupielet tuntui erityisesti tuloksia lukiessaan muistavan, miten taas hymyillään niin, että se sykäyttää sydänalassa. Tulos siis puhdas NOLLA, aikaa -11.26sek.

Vikalle radalle ei ollut sit enää muuta mahdollisuutta kuin lähteä ja ne tuplanollat kävi kyllä väkisinkin mielessä, ei sitä ole kieltäminen. Vaikka ne nyt vielä tälläkin kertaa jäivät haaveeksi, ei se haave kaukana ollut, ettei ihan pilvilinnoja sitä tuntunut kuitenkaan turhaan havittelevan. Yksi liian myöhään huudettu ilmo koiralle, että minne tulla putkesta ja soli siinä. Pienestähän son aina kiinni agilitysta kun puhutaan, mutta tuo rata oli muuten jotenkin just sitä ihan parasta Oodin kanssa, joten sitä oon melkein eniten fiilistellyt videolla ja ajatuksena sit tottakai sitä nollavoittoa! :) Tulos siis 5, sijakin oli viisi, mutta miinusaikaa oli melkein tuplaten (-9.6sek), et ihan kaikkea ei sentäs vitosiksi saatu, vaiks se se lähtönumero olikin ;D 

Ekaa kertaa viikkoon nauraa kikatin vedet silmissä useampaan kertaan :) Eikä siitä pääse mihinkään, että sen lisäksi, että mulla on ihan maailman paras agikaveri, jollaista en ois ikinä uskaltanut edes toivoa, on mulla myös niin ihania ystäviä, etten osaa sitä sanoin kuvailla <3 Iso kiitos taas Tiimille seurasta, terapianauruista ja ihan kaikesta, ilman teitä tästä harrastuksesta puuttuisi osa. Ensi kertaan! :)