Hippu ei ole koskaan ollut mikään maharapsun ystävä, kun taas sen sijaan Jesse varmaan eläisi vain ja ainoastaan maharapsulla (tähän pitää tosin tehdä tarkennus, että näin laadukkaaseen maharapsuun kykenee ainoastaan meidän mummu, muut ovat ihan alottelijoita mummuun verrattuna tässä lajissa). Jesse on välillä tuntitolkulla (siis ihan oikeasti yhtään liiottelematta, pisin kuulemani maharapsutusputki taisi olla 3 tuntia :D) maharapsutettavana tyytyväisesti kuristen, mutta Hippua ei tuollainen rauhallinen paikallaanmakaaminen rapsutettavana ole innostanut. Kunnes sitten ..

Yhtenä perjantaina vein Jessen ja Hipun mummulle hoitoon päiväksi, kun tein itse Jyväskylässä yhden työpäivän. Koirat tuntuivat tyytyväisiltä, kun saivat jäädä sinne ja Jesseltä jo kysyinkin, että pitäisikö Jessen mielestä aina heidät kuljettaa mummulle hoitoon, vaikka olisi töitä ihan vain Kuopiossakin (olisi aikamoiset hoitoonkuljetusmatkat, kun eestaas matkaa tulee 300 km), mutta Jessellehän tuo matka ei ole mikään ongelma, niin vastaus on kyllä helppo arvata.

Seuraavana aamulla herätessäni koirien kanssa omalla kämpällä menin lattialle kyykkyyn moikkaamaan koiria. Hippu normaalisti pyörii ja kiehnää kuin kissa (tästä on ollut epäilyjä, että Hipun sukupuusta löytyisi vahvasti myös kissaa) ja kuriseekin vielä kaupan päälle, mutta nyt kun aloin rapsuttaa, Hippu kolahtikin lattialle ja tarjosi mahaansa rapsutettavaksi. Siinä sitä sitten tuijottelin koiraa varmaan suu hämmästyksestä auki, sillä tuollainen ei todellakaan kuulu meidän Hipun toimenkuvaan. Pitihän sitä heti mummulle soittaa niin mummu sanoi, että Hippu oli kovasti katsellut Jessen maharapsurituaaleja ja ilmeisesti niistä sitten päätellyt, että hänenkin pitäisi moiseen ryhtyä.

Tällä hetkellä Hippu kolahtelee säännöllisen epäsäännöllisesti lattialle maharapsua odottamaan. Ihan ei homma taida olla hanskassa, sillä toisinaan neidillä on hyvinkin tyytyväinen ilme, mutta useimmiten ilme on sellainen hieman hämmentynyt tyyliin "onkohan tää kuitenkaan ihan mun juttu".