Ei oo turhaan Oodilla tuota Miiran keksimää lempinimeä. Toinen kun on vaan ihan pentu. Aina vaan <3

Äsken Oodi juoksi Hipun kanssa hippaa, kaikista viime päivien menoista vihdoin toipuneena. Intoa kun oli vaikka muille jakaa, oli menokin sen mukaista. Jalat vaan suti, kun lattia ei pitänyt tassujen alla kaikessa vauhdin huumassa. Pentu koitti napata suuhunsa jotain, kun innoissaan se vaan on se juttu juosta joku suussa. Koska meillä on vain parisenkymmentä koiranlelua pitkin lattioita luita mukaan lukematta, oli loogisinta yrittää napata matkaan matto haukkaamalla sen hapsuista kiinni. Hauska idea, ainakin näin sivustakatsojasta, koska eihän se oikein onnistunut. Sitten mitenkään :D

Myös sukan tappaminen sujui tyylikkäästi. Kunnon tapporavistus mun pehmosukalle, joka lensi kaaressa kauemmaksi ja siihen tasajalkapomppu sitten perään, koska niinhän sitä ammattilaiset metsästää :D

Pentuisuudesta on kärsinyt myös Sussun porukka, kuolemaksi se koitui yhdelle lapaselle, joka pääsi langoistaan. Ei meillä pentuna mitään hajonnut, tää Pentuikä on vaan nyt eri juttu. Onneksi Sussullakin huumoria riittää tälle asialle eikä kyseessä ollut mikään perintölapanen. Onneksi.

Harjariippuvuus ei ole kuitenkaan ajan kanssa muuttunut mihinkään. Siis sen ajan, missä pentumme on kasvanut 8,5-viikkoisesta pennusta liki 2-vuotiaaksi pennuksi :D Useampi kerta nyt tässä pienen ajan sisään reissussa, aina kassista kaivan jotain tarvittavaa ja unohdan sen auki. Lopputulos, että Oodi auttaa mua aina purkamaan matkalaukkua juurikin sen hiusharjan verran. Jotkin asiat eivät siis koskaan muutu, Oodi on pentu ja rakastaa harjoja <3