Ja parempi nyt heti tähän alkuun painottaa, että Hippu odottaa ja ihan vain omassa pienessä mielessään. Meneillään siis ensimmäinen valeraskaus neidillä tai niin ainakin käytöksestä päättelisin (joka on Outoa). Mitään ei vielä hoideta (ja toivottavasti ei tulla hoitamaankaan), mutta tällä hetkellä ollaan kovasti odottavia. Uni maittaa, ruoka maittaa (no normaalistikin juu, mut tuntuu, että on viä entistäkin nälkäsempi) ja läheisyyttä kaivataan niin kovasti. Normaalisti Hippu tulee useita kertoja päivässä moikkaamaan, jos vaikka sohvalla luen, kertoilee kurisemalla kuulumiset ja on onnesta solmussa, ku sitä vähän huomioin. Mutta rajansa kaikella, eihän työkoirat oo mitään mammanmussukoita, ainakaan Hipun mielestä. Toisin sit nyt, vieressä nyhjätään tuntitolkulla ja välillä Hippu saattaa viettää tuntejakin mun päällä maaten joko nukkuen tai viettäen aikaa tuijotellen haaveilevasti kaukaisuuteen. Pihalle kun mennään on meno siellä aikas lailla samanlaista ku aikaisemminkin, mutta sisällä on kyllä hyvin hyytynyttä. Ja pihalle lähtökin on oma show'nsa .. Ensimmäisen kerran tajusin, että kaikki ei tosiaan ole kuvitelmaan mun päässäni, kun seisoin ulkovaatteet päällä eteisessä hihna kädessä ja neiti veteli unia kopissaan. Pakko oli ottaa kengät jalasta ja käydä kattomassa, että vieläkö hengittää. Juu, hengitti ja häntä jaksoi heilua tyyliin, et kiva ku tulit muakin moikkaamaan, mut ei mitään aikeita nousta ylös. Sit äänensävyä muuttaessa taisi tajuta, että mukaan olisi parempi lähteä. Matkalla eteiseen ennätti silti vielä kerran mahalleen rojahtaa. Eilen kutsuin eteiseen Hippua ulos lähtiessä niin neiti teki almat ja syöksyi päätä pahkaa eteisessä olevaan häkkiinsä, jos sillä säästyis ulos lähdöltä. Ei tässä muuta voi sanoa kuin että ne naiset .. :D

Tällä viikolla ei paljoa olla harrasteltu. Viime perjantaina käytiin vähän Maijun ja Suniva-sheltin kanssa Saviskassa, me otettiin vaan kontakteja ja keppejä. Siinä onkin mein harrastamiset, jos ei lenkkeilyjä oteta lukuun, tää viikko on siis ollut hyvin agilityton. Keskiviikkona Essi kävi Hipun hieromassa, joten sitten vähän huilailtiin päivän verran lenkkejenkin osalta. Ihan hyvässä kunnossa neiti oli, takajalat oli jumissa, mikä on kuulemma hyvin yleistä agilityakoirille. Ens viikolla Essi tulee vielä toistamiseen, ni saadaan neiti tältä osin kuntoon ja voidaan sit taas pitää pidemppi tauko (kuukaudesta kahteen) ennen seuraavaa kertaa.

Keskiviikosta torstaihin mummu oli meillä meitä ilahduttamassa ja Jesse nyt tietysti oli varmasti asiasta kaikista ilahtunein. Hippu on tosin tullut siihen tulokseen, että mummussa on oikeasti oltava jotain tosi erikoista, kun Jesse niin palvoo ja Hipun pitää aina saada sitten oma puoliskonsa huomiosta. Siinä on sitä sitten mummulla olemista, kun kaksi tappelee huomiosta ku pikkulapset :)

Mummon vierailu sai kyllä ukkoon taas virtaa. Keskiviikkoiltana piti 23 maissa juosta olohuonetta ympäri Jonin sukka suussa (Jessellä siis) kauheeta vauhtia. Mulla, joka perässä painelin, meni aivan pää pyörälle eikä hengästymiseltäkään vältytty. Vauhtia siis piisasi ja kyllä oli niin sanoinkuvailemattoman ihanaa katsella, ku pappa painoi täyttä vauhtia menemään häntä viuhtoen. Ihana <3 Tälle aamulle oli vielä ilmeisesti jäänyt energioita, kun ukkoa lenkitin ennen ku tyttöjen kanssa lähdettiin metsään. Ensin ohikulkeva kultainennoutaja sai aikaan tasajalkaloikkia ja haukahduksia ja mua niin nauratti. Varmaan omistajat katsoivat taaksepäin, että tytöllä taitaa olla ongelmia koiransa kasvatuksessa (ja muutenkin), ku mua vaan nauratti tuo loikkiva ja riehuva ukko. Jesse on muuten niin cool mies, jota ei paljon mikään hetkauta, että tuollaiset loikat saavat väkisin hihnan toisen pään nauruun. Haittaa, kun ukosta ei tosiaan ole kellekään ja kasvatustakaan se tuskin enää tarvitsee, ens viikolla kun tulee 13 ja puoli vuotta täyteen :D (viime viikolla tuli muuten vuosi siitä, kun eläinlääkäri sanoi, ettei Jesse tuolla sydämellään elä edes vuotta, siitäpä sai eläinlääkäri nokilleen, kun tuossa ukko vaan eteenpäin porskuttaa ja vielä noin pirteänä :D)

Tyttöjen kanssa kävin tosiaan metsässä ja seuraksemme saatiin pian vuoden täyttävä Viivi-sheltti omistajineen. Tässäpä muutama kuva tytöistä:

Mitä lie kiinnostavaa siellä näkyikään ..

Kokoeroako ..? Juu, ei :D

Kaukaisuuteen tuijottelua haaveilevin silmin ..

Viivi tomerana :)

Tällaista meno on meillä kotona .. :)