Siinäpä kysymys, mitä moon miettinyt pitkään sen jälkeen, kun mulle tää kysymys esitettiin. Eikä siis sillä, et siihen pitäs olla vastausta, koska ei sitä ole, enkä tiä tuleeko koskaan olemaankaan, mutta mietinpä vaan. Silti.

Kysymys koski niinkin yksinkertaista asiaa kuin sitä, kumman kanssa meisin ens keskiviikkona Acen Training -ryhmään, kun sinne paikan sain. Oodin omat treenit on keskiviikkoiltaisin, mutta harvoin on näitä mahdollisuuksia treenailla muualla, ni täytyyhän se hyödyntää. Kysymys vaan kuuluu, et kumman kaa. Siinä sit kun sitä yritin Tuijan avustuksella pähkäillä, ni Tuija sanoi, et tuu sen kanssa kumpi on mun  Ykköskoira. Helppoahan se ois, jos ois, mut kun ei oo. Ei mulla ole Ykköstä.

Viime aikoina treenit on menneet aikas samalla kaavalla. Joskus syksyllä tuntui viä Hipun kanssa, et treenit sujui, mut sit alkoi takuta. Savikon valmennus helpotti hetkellisesti asiaa, mutta masennus palasi takaisin entistä vahvempana. Me Hipun kanssa ja muut ryhmäläiset kolmosluokkalaisia, niin asialle ei vaan voi mitään, että treenit on yhtä pään seinään hakkaamista. Kyllä onnistumisiakin on, mutta kyllä se vaan on saanut taas miettimään, et miten me ikinä kisattas. Oodin kanssa treenaaminen taas on helppoa kuin heinänteko. Tai no, huono vertaus sinänsä, koska ei mulla heinästä ole mitään käsitystä, mutta joka tapauksessa treenit on sellasia, ettei stressiä tarvia ottaa. Oodi menee, minne ohjataan ja saa kehuja. Oodin kanssa agilityn ilo ja se tietynmoinen helppous on löytynyt, vaikka eihän tää laji silti koskaan mitään mutkatonta ole :D

Oodi teki siis Hipun treeneissä tiistaina MM-radasta pätkän nollana ja pakko kehaista, ettei siihen muut kolmosluokkalaiset pystyneet ;D Essi sanoi, että mun kasvoista näkee, miten Oodin kanssa tekeminen on helppoa. Ja osaan kai jopa ohjatakin, sillä Oodi menee minne ohjataan. Kyllä kakkospätkällä (kun tehtiin sama rata toisinpäin) oli haasteita ohjaamisessa, kun piti tehdä jaakotus ja ties mitä muita hienouksia, mutta Oodihan tekee niin kuin vaan ohjaan. Vähän hakemista se välillä oli, mutta saatiinpa vaan viskileikkauskin (?) toimimaan, mikä kyllä Hipulla ei olisi toiminut. On se vaan Oodi niin Oodi <3

Toisaalta taas, ei Himpenkään kanssa huonosti mennyt, kun vaan päästiin tasoiseemme ryhmään. Keskiviikkona Hippu siis tuurasi sitten Oodia treeneissä ja tehtiin sellaista noin kymmenen esteen ratapätkää. Kunhan taas eka kokosin itseni ja otin sen Asenteen, mikä Hipun kanssa tarvitaan, niin kyllä se vaan Pikkumusta veti radan hienosti. Sen kanssa tekeminen on taas sit vaan niin Wau, silloin kun se toimii, mutta sitä ei niin usein tapahdu tai se ei ainakaan ole mitenkään automaattista. Henkistä stressiä mulle, paineita siit, et saanko pakan pysymään kasassa.

Niinpä mulla on nyt suunnitelmissa tehdä vaihtoja myös tulevaisuudessa. Hippu on virallisesti kisaavien ryhmässä ja Oodi kisavalmiissa, mutta mitäpä nuilla nimillä väliä, kun blondin radanteko vaan on varmempaa mölliydestään huolimatta. Se kumpi sitten ens viikolla lähtee Acelle, on edelleen arvoitus .. Molempien kannalta siitä varmasti saisi jotain irti, mutta kumman kannalta ne opittavat asiat ovat tärkeämmät. Sen kun tietäs ..

Mutta jottei tästä tekstistä tulisi liian vakavamielistä pohdintaa, niin oon ajatellut tätä Ykköskoira-asiaa myös muilta kanteilta :D

Pussaamisessa Oodi on ykkönen. En tiedä pärjääkö edes siskonsa kieli nopeudessa, kun blondi pussaa parastaan. Joskus myös saattaa pussaamisesta lähteä ihan jalat alta niin kuin Huldalle kävi, kun Oodi innostui pikkuihmistä pussaamaan <3 Onneksi Hulda ei moisesta ollut moksiskaan, kikatti vaan suu auki pussaavalle koiralle ja Oodihan myös tämän tilaisuuden hyödynti ;D

Hännänheilutuksessa Hippu voittaa Oodin 6-0. Ei sillä, etteikö Oodikin heiluttaisi häntäänsä, mutta pelkkä katse saa Himpan hännän heilumaan ja tähän ei Oodin häntä pysty.

Näyttelyitä, tukkaansa ja harjoja rakastavana koirana Oodi on ihan Ykkönen. Kukaan, ja oikeasti uskon olevani oikeassa, kun sanon, ettei kukaan, muu koira ei voi olla niin innoissaan harjoistaan ja kaikesta tukkaansa liittyvästä kuin Oodi :D 10-viikkoisen Siirin vieraillessa meillä yllätin Oodin puolustamasta näyttelypussiaan, mikä on täynnä harjoja. Ei makupaloja, ei mitään mihinkään syömiseen viittaavaa, pelkkiä harjoja ja blondi koki asiakseen ilmoittaa, että ne kaikki ovat hänen. Mä kävin sit Oodin kanssa keskusteluita asiasta, sillä vaikka ne nyt Oodin ovatkin, ei siitä numeroa tarvitse tehdä.

Sohvaseurana tytöt ovat aikas tasa-arvoisia, sillä Oodi on kainalokoira ja Hippu mahanpäällämakaajakoira <3 Tällä tavoin ei tule paikoista riitaa ja mä saan nauttia molemmista kerralla. Sama asia taitaa nyt olla sen agilitynkin kanssa, ettei mulla siinäkään ole tai välttis koskaan edes tule olemaan sitä Ykköskoiraa. Molempien kanssa teen molempien persoonasta ja omantyylisestä menosta nautiskellen <3