Kummasti sitä taas tähän koneelle eksyi, vaikka tenttiin pitäisi olla lukemassa (tai ehkä just siks). Viikonloppu meni kasvattajan peruskurssilla, ehkä tämän jälkeen osaisin seuraavan shelttini kasvattaa. No ei vaan, kyllä nyt oikeasti tajusin, että kurssin idea on jotain aivan muuta, mutta väkisin tulee mieleen, että jollekkin kasvattakurssille se ois munkin päästävä, että saisin kasvatettua koiristani oikean kokoisia. Jesseä kasvatin ensin niin innolla, että ylihän se meni kaikista suosituksista ja reilusti. Hipun kanssa sitten hissuttelin, ettei vaan tule liian suurta ja tulikin liian pieni (ja joo, tajuan kyllä oikeasti, ettei mulla ole noiden kokojen kanssa yhtään mitään tekemistä) :D

Mutta nyt siis Häggblomin Miiran haasteeseen eli millaisia mein hauvat oisivat, jos oisivat ihmisiä:

Nuorimmainen, Hippu, alkaa olla varhaisteini-iässä. Ihan aina sitä teinikapinaa ei löydy ja äiti on vieläkin niin ihana, mutta toisinaan teiniangstia löytyy sitten senkin edestä. Hippu on sellainen pieni takiainen, aina äidin helmoissa pyörimässä. Kavereita sillä on, ei montaa, mutta ne ovat sitten sitäkin rakkaampia. Hipun ystäväksi ei ihan kuka tahansa heti pääse, eikä se ole lahjottavissa. Ujo tyttö kurkkii vieraita äitin selän takaa, vaikkakin toisinaan uskaltaa mennä jo heti ihan itse tutustumaan. Hipun paras kaveri on Iisa, vähän Hippua vanhempi. Hippu palvoo Iisaa, haluaisi olla yhtä rohkea ja omapäinen kuin idolinsa. Hippu tekee Iisan kotitehtävätkin, mutta Iisa ei vaan huomaa Hippua.

Hippu on kova harrastamaan ja kaikki, mitä se tekee, se tekee tosissaan. Työnarkomaanin piirteitä on havaittavissa jo näin nuoresta, joten tulevaisuuden työuraa on helppo lähteä ennustamaan. Mihinkään paikallaan olevaan ammattiin ei nuoresta neidistä ole. Hippu haluaakin isona olla polkupyörälähetti, siinä saisi viilettää kaikki päivät täysiä pitkin katuja. Hippu haluaa muuttaa isoon omakotitaloon ja ottaa kesälampaita pihalle syömään heinää.

Jesse sen sijaan on eläköitynyt vanha herra, joka istuskelee keinutuolissa. Keinua kiikutellen Jesse viettää päivänsä kyttäämällä naapureita ja ottamalla päiväunia. Talossa mellastaville nuorille Jesse heiluttelee kävelykeppiään raivoisasti ja koittaa pitää järjestystä yllä. Aiemmin Jesse oli verovirastossa töissä. Jesse hoiti työnsä hyvin ja tykkäsi työstään. Jesselle on aina ollut tärkeää, että asiat sujuvat niin kuin pitää. Pienetkin muutokset voivat aiheuttaa kaaoksen aikaan ja mikään ei ole pahempaa kuin huonosti käyttäytyvät ihmiset, joiden seurassa saa hävetä. Jessen elämässä ei ole ollut naisia, Jesse on aina ollut hyvin itsenäinen ja viihtyy yksinään.

Alma on parikymppinen, peruskoulu jäi aikoinaan kesken auktoriteettiongelmien vuoksi. Alman elämää kuvaakin ailahtelevuus, toisinaan Alma on aivan mielettömän keskittynyt ja innoissaan työstään, toisinaan Alma vaan haistattelee pomolleen. Alma ei ole koskaan onnistunut vielä pitkään olemaan samassa työpaikassa. Tällä hetkellä Alma työskentelee sihteerinä. Usein toimistosta hukkuneet tavarat löytyvät Alman laatikoista, Alma ei kuitenkaan koe vääryyttä tapahtuneen, sillä nehän olivat hänen alunperinkin. Alma on hyvin itsetietoinen ja hänen ystäviensä täytyy ymmärtää tämä. Almalla on taipumusta komennella toisia, vaikkei hänellä tähän mitään erikoista oikeutta olisikaan ja häntä on tuolloin paras totella, muuten Alma saa raivokohtauksen. Hyvinä päivinä Almasta ei voi olla tykkäämättä, huonoina se on sitten sitäkin vaikeampaa.