Melkeinpä voisin otsikolla viitata itseeni, mutta koska tuota ikää on päivä päivältä enemmän taidanpa kuitenkin osoittaa tekstini pöydän alla makaavaan blondiin :) Vietettiin tänään 6 tuntia Sawoshowssa ja oli kyllä aikas lailla mehut vievä (kirjaimellisesti) kokemus. Vaikka aamu vaikutti kylmemmältä, ei itse päivä sitä ollut ja hien virratessa selkää pitkin meni shoppailukierros (onneksi sentäs kehien aikaan oli viileempää viä). Hengissä ollaan kuitenkin kaikki runsaan juomisen ansiosta ja Oodin pelasti osaltaan viilentävä pyyhe :)

Itse näyttelyosuus meni tällä kertaa himpun verran paremmin ku viimeksi :) Ei seisominen ihan sitä tasoa ollut, mihin Oodi aiemmin kykeni, mutta enemmän taas jo sinnepäin. Ja pöydällä ei oltu banaanilla eli tän viikon pöytätreenit tekivät tehtävänsä. Hieman Oodi kuitenkin vaikutti levottomalta, mä luulin, et se oli jotain viime kertaiseen sovellettavaa, mutta taisikin olla neidillä vaan hätä. Mistä mä oisin voinut tietää, että kunnon aamulenkin ja molempien hätien + ekstrapissityksen jälkeen neidillä on viä uusintahätä nro 2 :D Noh, sen verran neidillä on jo ymmärrystä, että pidättääkin voi ja kehästä selvittiin pois. Handleri pahoittelee tyhmyyttään ja nautiskelee siitä, että Oodi oli taas enemmän oma itsensä :)

Tätä mieltä oli sitten tuomarimme Ulla Bergh-Persson:

"Söt, liten tik. Bra huvud med parallella linjer. Mycket vackra ögon som ger det rätta uttrycket. Fina öron. Ännu något outvecklad i kroppen. Visar sig och rör sig fint. Bra päls."

Ja vapaa suomennos näyttelyruotsia tuntemattomille (toivottavasti menee ees sinnepäin :D): "Suloinen, pieni narttu. Hyvä pää, jossa yhdensuuntaiset linjat. Erittäin kauniit silmät, jotka antavat oikean ilmeen. Hienot korvat. Vielä hieman kehittymätön runko. Esiintyy ja liikkuu hyvin. Hyvä turkki."

Kera tämän taas musta niin hienon arvostelun Oodi tuli luokassaan toiseksi ja sai kunniapalkinnon :) Mä oon niin ylpeä mun pienestä ja kauniista <3

Eikä ylpeydenaiheet kyllä viä tähän päättyneet :) Se muu osa siit kuudesta tunnista, mikä ei oltu kehässä (mikä nyt ei kauaa vienyt) me kierreltiin kojuja ja shoppailtiin. Ja Oodi oli mitä parhain shoppailukaveri. Yhtään hötkyilemättä neiti jaksoi oottaa mein kaikki pysähtymiset (ihmisseuralaiset sen sijaan meinas välillä menettää mun pähkäilyihin hermonsa ;D) ja seurasi mukana moikkaillen vastaantulevia koiria ja ihmisiä. Lisää hyvää pöytätreeniä saatiin Hurtan osastolla, kun mittasivat taas erirotuisia tuotteitaan varten ja lisäksi Oodi otti osaa naminsyöntikisaan. Oli kyllä niin väärä koira tähän tarkoitukseen mukana :D Oopi, joka niin harkitsee jokaisen suullisen ei tosiaan ollut mikään naminsyöntikone, muttei sentään ihan viimeiseksikään jäänyt. En tiä, pitäisikö sunnuntain näyttelyreissulla ottaa mein perheen kilpavaltti mukaan tuohon kisaan .. ;D Jos joku Hipulle pärjää (nielee kaikki herkut pureksimatta suoraan kurkusta alas), niin sitten on jo voitto ansaittukin :D Matkan kehän laidalta autolle Oodi sai matkustaa uudessa häkissään. Entinen häkki otti hieman itseensä viime viikonlopun reissulla ja oli pakko saada uusi (ensin Oodi söi siitä yöllä vetoketjun poikki *hups*, koska kai jotain pahaa joka pennun on elämässään tehtävä :D, minkä lisäksi toinen hihna katkesi bussissa, kun oltiin jo melkein kotona). Oodi otti uuden häkin heti omakseen ja kurkki kattoikkunasta maisemia mun kantaessa uupunutta pentua autolle. Muutaman kerran vielä myyntikojut mut pysäytti ihmettelemään jotakin, niin laskin vaan häkin alas saadakseni kädet vapaiksi eikä Oopi mihkään mennyt, vaikka mahdollisuus olisi ollut. On toinen vaan niin kiltti, kun on kerran sanottu, ettei kattoluukusta poistuta, niin eihän sieltä tietenkään silloin poistuta :)

Eilen illalla pohdin, että mitenkä musta yhtäkkiä näin näyttelyihminen tulla humpsahti, kun on monta näyttelyä viikossa :D Tassukarvat trimmasin paria päivää aiemmin, korville yritin tehdä jotain ja kilttinä tyttönä pesin eilen illalla valkoiset osat, vaikka miten tuntui, että työpäivä oli mut uuvuttanut .. Kunnes tänä aamuna seitsemän jälkeen tajusin, että näyttelyihminen olisi oikeasti tajunnut, että 1) koiran kynnet voisi leikata vaiks ees sillon edellisenä iltana, eikä alkaa niit kiireessä leikkaamaan 2) että koiran olisi voinut kammatakin aiemmin 3) sekä kammatessaan korvan takaa löytynyt takku (vaiks viimeksi lauantaina ne selvitin, Hipulla on vaan niin ihana tapa tarttua just niitten kohdalta Oodia, kun ne painii) ois ollut myös kiva selvitellä viä sillon, kun oli aikaa :D En siis taida olla näyttelyihminen, jatketaan viä harjoittelua .. Tampereella ens kerran sit ;D

Tällä viikolla ei muuten ole ollut ihmeitä. Keskiviikkoiltana käytiin heittämässä parituntinen lenkki Neulamäessä oman porukan sekä Sussun, Sofian & Zeldan kanssa. Ihana tuuli kävi (jossain päin se kai oli ihan myrskykin päätellen lennelleistä asuntovaunuista) viilensi matkaa ja koiratkin jaksoi hillua. Aamulla sitten oisivat koirat mielellään vedelleet lonkkaa, mutta suunnattiin kuitenkin vielä näyttelytreeneihin Sussulle. Ja uskokaa tai älkää, mut oli siit pöydällä seisottamisesta hyötyä :D Vaikka ei se toisaalta kyllä mikään ihme ole, Oodi kun pääosin näkee näyttelypöytää vaan näyttelyssä. Hampaita katsoivat kaikki Sussun porukoista naapurin lapsiin ja Sussun veljeen eikä mein neitiä kyllä juuri hetkauttanut :) Eipä hetkauttanut tänään tuomarikaan, joten oppi meni perille :D

Tiistai-iltana treenattiin pitkästä aikaa Himpan kanssa aksaa, kun juoksut saatiin taas kerran alta pois. Ihme kyllä tauko tuntuu aina vaan tekevän terää ja eteneminen radalla on jo aivan tooosi hyvällä mallilla. Ihana katsoa, kun toinen oikeasti hakee esteitä ja jopa entiset ongelmat keinu&puomi menee ilman yhtään harkintaa. Ylipäänsä radan laidallakin Himppa on rauhallisempi, häkistä, kun otan, ni tietää, et tokoillaan tai etsitään nameja tms. ja keskittyy siihen, itse radan jälkeen taas ei tarvitse neidille tehdä mitään, vaiks seuraava jo rataa alotteleekin, Himppa on hiljaa! Juu, uskokaa tai älkää :D

Muutenkin mä oon alkanut epäillä tuon neidin mielenterveyttä, ihan positiivisessa hengessä tosin. Erkkarissa Hippu makoili coolisti nurtsilla mein ootellessa Oodin kanssa vuoroamme, se oli antanut lasten silittää itseään (vaiks lapset on yöks) ja se on alkanut heittää selälteen maharapsua kerjäten ihan jo vierailtakin ihmisiltä (vaiks muuten on aikas välinpitämätön ihmisten suhteen ja tuntuu tykkäävän vaan meistä). Onko tää nyt sitä aikuiseksi kasvamista vai mitä .. ? :D Pikkumusta nykyään vaan yllättää mut usein <3

On se vaan ni huvittavaa, miten persoonia ne on <3 Meillä kävi äsken Oulusta vieraita kahvittelemassa Hipun sukujuurilta eli Väliheikin Satu (Deep Illusion's), joka on kasvattanut ja omistaa Hipun mummon Kurvan ja tietysti kasvattanut myös Hipun äidin, Kiiwin. Hauskaa oli kuulla, miten Hipun asenne on suoraan mummoltaan perittyä :D Vieraitten tehdessä lähtöä Hippu jo siirtyi jääkaapin viereen sen päälle tuijottamaan ruokia, jotka tiesi, että saavat kunhan vieraat poistuvat. Ensin pitkä, haikaileva katse jääkaapin päällistä kohti. Kun vieraat eivät vihjeestä tajunneet, puhahti Hippu muutaman kerran ja hyvä, ettei käynyt avaamassa ovea ja töninyt rappukäytävään, että juu, kiva kun kävitte, mutta nyt on ruoka-aika. Satu sanoi, että mummonsa puhisee ihan samalla lailla mielipiteitään. Ehkä Hippukin siinä ruoka-ajatusten välissä puhisi terveiset mummolleen (mikäli ruualta sellaseen kykenee :D). Kiva Satu, kun kävitte! :)

Ruuan lisäksi Hipulla on pakkomielle nukkua sängyn alla (ja meilläkin matala jenkkisänky, että sinne on oikeasti alle tunkeminen). Usein ei sellaista tilannetta ole, että sinne pääsisi, kun portti erottaa koirat makuuhuoneesta, mutta välillä nyt kesällä portti on auki, jotta koirat pääee parvekkeelle. Eilen sitten tein lähtöä töihin ja hain jotain makkarista Alman livahtaessa sinne samalle. Almalle huikkasin, et älähän yritä sinne livahtaa, takas olohuoneen puolelle, niin Alman lisäksipä olkkariin palasi myös sängyn alta mönkivä pikkumusta unisen näkösenä. Vähän hymyilytti kaverin pakkomielle <3 Luulen myös, et omien mieltymystensä lisäksi Hippu tekee juttuja, joita Jesse jostain kaukaa sille kuiskii. Maharapsu ei aiemmin ollut Hipun juttu, nykyään erityisesti mummun kanssa se on ja tuntuu, että Hipun pitää yhtä lailla käydä sitä pyytämässä, ihan samalla lailla ku Jessellä oli ain aika, minkä se ilman maharapsua selvisi. Pelottavinta oli se, että sunnuntaina ennen erkkariin lähtöä käytin tytöt kunnon lenkillä ja takas tullessa tultiin sen junasillan yli, mitä Jesse ei vaan sietänyt kävellä (asfalttilenkit oli tylsiä) ja teki ain niit polvenaltavetojuttujaan kuonolla, ni Hippu alko siin samassa kohtaa hyppiä mun polvitaivetta vasten ilman mitään syytä. Juu, älytöntä kuvitella mitään tällasta, tiedän. Mutta haluan ajatella, että Jesse sieltä jostain edelleen meitä katselee ja pitää huolta .. <3

Oodi taas pääsi oikein valloilleen näyttelyssä :D Kehässä ruusuke oli p-a-k-k-o saada ite suuhun ja kantaa sitä ylpeänä <3 Kun kehästä poistuttuamme yritin sitä neidiltä pois Oodi oli sitä mieltä, että ruusuke on Oodin oma ja roikkui siinä kynsin hampain. Joten jos joskus Oodin ruusukkeita (niitähän on jopa sen kaksi kappaletta :D) ihmettelette, niin juu, meidän tytöllä on vaan taipumus tehdä niistä kaiken intonsa kanssa rispaantuneita ja hiekkasia :D No, sitten kun kehästä päästiin ja mentiin takas kamojen luo, missä ruohikko oli korkeaa (ja palanutta) näyttelykoiramme suoraan syöksyi selälleen pusikkoon. Jokunen pystyyn kuivanut apila siinä todistetusti oli, pakkohan siinä on pyöriä. Toisena hetki tukka laitettuna kierretään kehää ja hetkeä myöhemmin jalat taivasta kohden pusikossa :D Niin mein neitiä <3 Viilentävä vaaleanpunainen pyyhekin on tätä nykyä ennemmin likainen, viilentavä pyyhe, kun Oodi keksi, että sen kastellessa turkin voi tilanteen pelastaa pyörimällä erään kojun pohjakankaalla selälleen, niin tukkakin kuivaa. Noh, ei se ihan niin mennyt, mutta mua ihan vähän nauratti :D