Melkein neljä viikkoa sitten Alma muuttui vaisuksi, nukkui enemmän ja kulki vähän selkä köyrymmässä. Ajateltiin, että lepo auttaa, koska huonompia kausia on aina välillä mahtunut niitäkin elämään. Almahan alkoi siis vuoden ikäisenä ontua satunnaisesti toista takajalkaansa, pomputtamaan niiko jotkut terrierit esim. tekee. Almaa tutkittiin, mutta vaiks kuin kuvattiin ja ihmeteltiin, mitään ei oikein löytynyt. Eläinlääkäri päätyi siihen, että son vaan tapa (haluisin esittää tässä kohtaa kysymyksen, että miksi ihmeessä terve koira keksisi tavan olla käyttämättä kaikkia neljää jalkaansa ja tyytyä pääosin kolmeen vain huvin vuoksi ..!?). Noh, toissa joulukuussa Hipun lonkkakuvien yhteydessä Alma lähti sitten mein matkaan Joensuuhun Aholle ja Aho löysi selkärangasta ensimmäisestä kaulanikamasta kalkkeuman. Sanoi, että satavarma ei voi olla siitä, että juuri ko. kalkkeuma ontumisen aiheuttaa, mutta suhteellisen todennäköistä. Aikas helpottavaa oli saada edes joku selitys.

Kyseltiin sitten hoitoa, ennustetta yms. eikä sellaista oikein ollut saatavilla. Leikkaus on kalkkeuman poistoon ainoa, mutta selkäleikkaus pitkäselkäiselle koiralle on sanomattakin aikas rankka juttu. Jos koiran ainoa ongelma on ontuminen, ei Aho suosittanut leikkausta vaan käski seurata tilannetta ja katsoa. Koskaan ei millään särkylääkkeillä (ell. resepti) saatu vastetta eli Alma ei muuttunut erilaiseksi, oli samanlainen kuin aina vaan, niin tämä eläinlääkärien mukaan viittasi siihen, ettei kipuja ole, vaikka jalkaansa edelleen pomputtaa. Nyt viime aikoina tilanne oli pahentunut entisestään eli jalan käyttö jäi koko ajan vaan vähemmälle.

Nonni, mutta takas siis sinne vajaan neljän viikon päähän. Maanantaiaamuna Alma alkoi siis olla vaisumpi, tiistai meni samalla linjalla ja keskiviikkoaamuna alkoi olla ensimmäisiä oireita halvaantumisesta. Iltapäivään mennessä Alman takapää oli halvaantunut jo kokonaan eikä tilannetta tietenkään helpottanut se, että me oltiin Jonin kanssa molemmat täydet päivät töissä. Tomi oli sentäs ollut Alman ja muitten kanssa täällä eli yksin koirien ei tarvinnut olla, mutta se ei silti eläinlääkärillisesti parantanut tilannetta. Eikä sillä, myöhemmin paljastui, ettei siitä niin olisi ollut hyötyäkään ..

Kotia tullessani aloin etsiä eläinlääkäriä, minne soittaisin. Täällä paikallinen päivystys maksoi klo. 16 jälkeen 5€ puhelu ja 2€ minuutti. Huhheijaa! Noh, etsin netistä Aistin numeron (pk-seudulla) ja soittelin suoraan sinne, son auki koko ajan eikä sinne tarvia maksaa mitään kiskurihintaisia päivystyspuheluita (nojoo, pitäs varmaan olla tyytyväinen, että täällä edes on päivystys, mutta tuolla hinnalla soittaminen silti kirpasis, varsinkin kun tiesi, ettei apua samana päivänä olisi kuitenkaan tullut). Luurin toisessa päässä vastannut ihminen kuunteli tilanteen ja sanoi, että noin nopeat halvaantumisoireet kertovat siitä, ettei häkkilevosta ole apua ja että Alma on leikattava perjantaihin mennessä, muuten ei ole takuita selviämisestä. Tarjosi seuraavaksi aamuksi aikaa ja totesi, ettei asialle kuitenkaan voida mitään tehdä enää yön aikana.

Alkoi asioiden punninta, mitä tehdä .. Matka tuntui pitkältä lähteä toipilasta koiraa raijaamaan toiselle puolelle Suomea puhumattakaan takastulomatkasta. Niinpä sitten päädyttiin siihen, että odotetaan aamuun (kun yöllä ei kuitenkaan mitään tapahdu) ja soitetaan heti aamusta paikallisille asemille. Aamukahdeksalta mä olin sitten kärppänä puhelin kädessä heti ekana soittamassa ell-asemia läpi. Ekana soitettiin Jynkkään, selitin tilanteen ja antoivat meille ajan puolille päivin. Kysyin, että leikkaavatko tänään, jos tarve on ja sieltä vastattiin, että eivät pysty leikkaamaan tänään. Otin ajan, mutta kerroin jo, että soittelen viä muuallekin, koska monen tunnin odotus ja tieto siitä, että eivät torstaina leikkaisi, eivät tuntuneet hyviltä ajatuksilta. Seuraavana soitin Tuhatjalkaan. Aika saatiin samoihin aikoihin ku Jynkkään, mutta kun kysyin, että leikkaavatko tänään, jos tarve on, oli linjan toisessa päässä hetki hiljaista. Hiljaisuus päättyi siihen, kun puhelimeen vastannut nainen kysyi, että niin, miksi koira vaatisi leikkausta! Siinä kohtaa meinasin jo olla, että voi hyvää päivää sentäs, mutta kärsivällisesti selitin tilanteen, että kun meillä on täällä mäyräkoira, joka on halvaantunut eli mäyräkoirahalvauspotilas, niin se voi vaatia leikkausta. Noh, sen jälkeen kun asiasta päästiin ymmärrykseen, oli vastaus selvä. Kyseisiä leikkauksia ei tehdä näin pohjoisessa, son lähtö pk-seudulle! Siinä kohtaa oltiin, että jaa, ei sitten kukaan sitä aiemmin kertonut .. Yritin viä viimeisenä oljenkortena soittaa Puijonlaaksoon, mutta tarina oli sama kuin ensimmäisen aseman kanssa, eivät leikkaa tänään, mutta jättivät mainitsematta, etteivät kyllä tule leikkaamaan minään päivänä. Luottamus paikallisiin eläinlääkäreihin mureni ropisten, yhtään isomman ongelman ollessa tulevaisuudessa koirilla kyseessä taidan suunnata suoraan jonnekkin muualle hoidattamaan koirani ..

Onneksi tässä tarinassa on kuitenkin onnellinen loppu ja tässä kohtaa mukaan astuu takaisin ell-asema Aisti. Soitin sinne heti edellisten puheluiden perään, selitin tilanteen, selitin sen, että meille tarjottiin eilen aikaa, jota emme tajunneet ottaa, sillä ei tosiaan tullut mieleen, ettei ko. leikkauksia suoriteta täällä. Aistista kysyttiin, että miten pian koiran kanssa päästään sinne ja viä mun ollessa puhelimessa antamassa yhteystietoja yms. kiisi Joni Alma kevythäkissä ovesta ulos ja kohti autoa. Viisi tuntia myöhemmin sain soiton, että ovat päässeet perille ja odottelevat just pääsyä lääkäriin. Eläinlääkäri totesi mäyräkoirahalvauksen ja laittoi Alman röntgeniin ja magneettikuviin. Röntgenit eivät näyttäneet mitään (vaikkakin alunperin kalkkeuma on röntgenillä todettu), mutta magneettikuvissa näkyi selkeästi, miten kalkkeuma oli levinnyt ja puristanut selkäytimen jumiin. Tuomio oli, että suoraan leikkaukseen, tässä eivät mitkään häkkilevot auta (enkä ihmettele, edellisenä iltana Alma menetti tietoisuuden omasta takapäästään kokonaan, pissat tuli milloin minnekin, miten sellaisessa tilassa olevaa koiraa voisi edes pistää häkkilepoon kuukausiksi ..). Leikkaus meni hyvin, kalkkeuma poistettiin ja ell oli samalla tarkastanut, ettei uusia kalkkeumia ole päässyt syntymään. Selkä oli puhdas, Alma tikattiin kiinni ja kotimatka alkoi.

Tässä kohtaa en voi olla jossittelematta, että mitä jos ei oltaisi tajuttu kysyä, että leikataanko Almaa samana päivänä vaan oltaisiin vaan otettu ensimmäinen aika. Röntgenkuvat eivät olisi kertoneet totuutta ja Alma olisi häkitetty odottamaan tilanteen paranemista. Taidettaisiin olla siinä tapauksessa yhtä koiraa köyhempiä .. Eikä siinä siis mitään, ei puhelimessa voi diagnosoida, sen ymmärrän. Mutta kun kerron taustat ja siinä sen, että halvaantuminen tapahtui todella nopeassa ajassa (kaikki mäyräkoirahalvaukseksi laskettavat eivät käsittääkseni edes vie koko toimintakykyä), niin silti ei meille vaivauduttu sanomaan, että tuokaa koira tänne, tutkimme sen kyllä, mutta mikäli tilanne vaatii, joudutte lähtemään pk-seudulle sen leikkauttamaan, koska täällä ei ko. leikkauksia voida suorittaa. Aistiin soittaessa puhelimeen vastannut nainen sentäs sanoi suoraan, että leikkauksen todennäköisyys on todella iso, sillä halvaantumisnopeus kertoo tilanteesta paljon. Noh, opittiinpa taas, että itse on tiedettävä enemmän, koska pelkkään eläinlääkäritietoon ei voi luottaa.

Ja siis jotta tästä ei nyt jäisi sellainen kuva, etten usko kehenkään eläinlääkäriin, on pakko antaa tätä(kin) kautta viä kiitokset Aistille. Meidät otettiin sisään, vaikkei aikaa oikeasti ollut. Alma hoidettiin erittäin asiantuntevasti ja hyvin, kotiin tuli monisivuiset fysioterapeutin hoito-ohjeet ja perjantai-iltana 19 jälkeen sieltä vielä erikseen soitettiin ja tiedusteltiin Alman tilaa (onko pissannut, syönyt, kipuinen jne.) ja annettiin jatko-ohjeita. Aivan uskomatonta! :) Koiran omistajana mä oon suorastaan lumoutunut tuosta palvelusta, keksinpä sitten ensimmäisen syyn, miksi pk-seutu voisikin asuinpaikkana olla ihan ok ;D

Almalla oli neljä päivää morfiinilaastari kyljessä, kymmenen päivää tikit ja antibioottikuuri. Alma ei missään kohtaa vaikuttanut kipuiselta, ainoa, että vuorokausi meni, jotta neiti oppi taas kävelemään. Siitä alkoikin sitten tehokas kuntoutuskausi, Tomi jumppasi Almaa täällä päivät ja Joni illat. Vesikävelyä, taivutuksia ja ties minkämoista jumppaa 4-8krt päivässä ja kummasti Alma lähti siitä paranemaan. Kävely ei vielä vastaa normaalia, joskus käydään lähellä, mutta ne on pieniä hetkiä. Siinä voi kuulemma mennä puolikin vuotta, että koko ajan kehitystä tapahtuu eli kiirettä ei ole, me jaksetaan odotella :) Eilen käytiin jo ekalla yhteislenkillä, sheltit käppäili ihan keskenään ja Alma pääsi aina metsäosuuksille jokusiksi kymmeniksi metreiksi kävelemään pehmeällä ja epätasaisella alustalla. Sit pääsi uusi koirareppu oikeuksiinsa, kun Alma pääsi sinne aina välissä huilimaan :)

Hirmu toiveikkaat odotukset on tällä hetkellä. Fyssarin mukaan Alma on parantunut aivan uskomattoman hyvin, hän ei kuulemma uskaltanut edes toivoa, että Alma olisi jo noin hyvässä kunnossa :) Jumpat ja kuntoutukset jatkuu edelleen pieniä metsäpätkiä vähitellen lisäten. Aikaahan tässä menee vielä ja kauan ennen kuin Alma on oikeasti lenkkikuntoinen, mutta ei se haittaa. Mielessä elää voimakas toivo siitä, että Almasta tulee taas nelijalkainen elävä, koska siltä se ainakin vielä tässä vaiheessa näyttää, kertaakaan ei ole kolmella jalalla kinkattu (muistijälkikin on saattanut suht tehokkaasti pyyhkiytyä pois, kun niin alusta piti aloittaa, mutta pitää silti tulevaisuuden kannalta koputtaa puuta). Iloisempi Alma on ainakin kuin pitkään aikaan, en oo koskaan edes ajatellut, että koiran häntä voi viuhtoa lähes tauotta ilman mitään syytä :D Pusuja riittää myös kaikille, mikä ei ennen ollut Almalle kovin tyypillistä ja jotenkin sen koko olemus on hirmuisen hyväntuulinen :) Täytyy siis sanoa, että onni onnettomuudessa tää halvaantuminen, Almalla on todennäköisesti ja toivottavasti viä vuosia tyytyväistä elämää edessä, onhan se vasta 4v. Kunpa nuo koirat vaan osaisivat puhua, sellainen fiilis tästä taas kerran jäi, vaikkakin onneksi tosiaan saatiin onnellinen loppu :)