Viime viikonloppuna oltiin Oodin kanssa Mikkelissä lähtönumerolla viisi. Jotenkin vitospainotteiseksi tuo tulossaldokin taipui, etenkin kun jälkimmäinen vitonen oli vielä sijalla viisi :D Eihän tuota nollan fiilistä kyllä sitten mihinkään voi verrata, mutta kyllä nuo molemmat vitoset olivat niin sujuvia, että nekin meille erihyvin riittävät :) Ei ole näillä ohjaustaidoilla viä kiirettä ylempiin luokkiin, vaikkakin kisakaveri tekee kyllä siinä ihan parhaansa (ja kyllähän siis mäkin parhaani yritän ;D)

Lauantain paras rata oli itseasiassa mun mielestä juurikin se vika vitonen, vaikkei se tietenkään samanlaista voitonhuumaa tuonut kuin tuo nolla, mutta jotenkin se oli muuten kokonaisuudessaan niin sujuvaa yhteistyötä. Ei sitä silti voi kieltää, ettei mein eka NOLLAVOITTO olisi kirvoittanut onnenkyyneliä, siellä melkein kimpassa Sussun kanssa itkettiin parkkipaikalla :)

A-radalle lähdin hieman kysyvin fiiliksin. Oli puhetta, että Sussu juoksisi mahdollisesti kaksi seuraavaa rataa, jos ja kun mun oma kunto ei kestäisi. Rataantutustumisessa mä menin ihan erilailla kuin muut ja siinä kohtaa, kun koko muu porukka lähhti jo uudelle kierrokselle tahkosin mä vielä numeroita yksi-kaksi-kolme. Putkiin rakastuneella blondilla kun ei ole olemassa mitään varmoja haltuunottoja (vielä) ja jos putki vetää puoleensa, niin sinne sitä sitten mennään, vaikka heittäisin voltteja vieressä. Niinpä mun piti valssata tuohon jo heti kakkosesteelle ja siitä onneksi tulikin ihan toimiva ratkaisu, onneksi :) Kyllä se vielä näin aloittelijana tuntuu hurjalta mennä ihan erilailla kuin muut, kun jotenkin sitä automaattisesti ajattelee, että muilla on enemmän kokemusta ja kyllä ne tietää, mutta päätin mennä sen mukaan, että mä tiedän mun kisakaverini ja sehän toimi! :) Puomiin saataisiin ottaa lisää vauhtia, mutta son edelleen työn alla, en viitsi sen takia olla nyt kuitenkaan kisaamatta, kun niin kovasti nuo kisat mun rahani just tuntuvat haluavan ;D Muuten ei ihmeitä, kepeillä sit sössittiin se vitonen, ne on edelleen Oodin häiriöherkin este enkä mä sit tajunnut mennä sit korjaamaan, tuon tilanteen ois saanut viä korjattuakin, mut kun tyyli on, että Oodi tekee itsenäisesti niin en mä edes osaa mennä sinne auttamaan. Tulos siis 5vp ja -4,31sek. 

En ole vielä tähän päiväänkään mennessä keksinyt parempaa terapiaa kuin agility Oodin kanssa ja niinpä sitä sit tehdään, ihan lääkärin määräyksestä. Ekalta radalta kun tultiin, Oodi juoksi ihan kiinni mussa pois radalta ja sen naama nauroi kysyvästi, et "Enkö ollutkin ihan paras? Ihan paras!?" Vaikka Hippu täällä kotona terapiakoirana vahtiikin mun joka ajatuksen rinnan päällä maaten ja silmiin tillittäen, niin kyllä Oodikin jotain eroa huomasi mielialassa, kun soli jotenkin niin sit sen radan jälkeen ihan mussa kiinni onnessaan liekuttaen. Ihana lapsi <3

Ykkösradan loppu meni aivan puuroksi, jalat lakkasi kepeillä täysin tulemasta mun mukana, mikä näkyi lopussa, kun meno ei vaan kulkenut ja mun valssit oli niiiiiiin myöhässä, että hävettää katsoa koko rataa. Siitä huolimatta päätin vitosfiiliksissäni, että juoksen vielä toisen radan. Päätin, et nyt otetaan varman päälle ja sanoinkin Sofialle, et nyt lähdetään Oodin kanssa tekemään nössönollaa :D Pitäis ilmeisesti useammin tehdä näitä päätöksiä, sillä nollahan se sieltä tuli!! :) Siinä kohtaa, kun Maarit tuli parkkikselle onnittelemaan nollavoitosta meinasin kovasti alkaa tietäväisenä selittää, että se, että tekee nollan ei tarkoita voittoa :D mutta pian tajusin sulkea suuni ja sit sai jo onnenkyyneliä pidätellä :) Monen moneen kertaan kävin lukemassa tuloksia parakin seinältä ihan vaan siksi, että mun suupielet tuntui erityisesti tuloksia lukiessaan muistavan, miten taas hymyillään niin, että se sykäyttää sydänalassa. Tulos siis puhdas NOLLA, aikaa -11.26sek.

 

Vikalle radalle ei ollut sit enää muuta mahdollisuutta kuin lähteä ja ne tuplanollat kävi kyllä väkisinkin mielessä, ei sitä ole kieltäminen. Vaikka ne nyt vielä tälläkin kertaa jäivät haaveeksi, ei se haave kaukana ollut, ettei ihan pilvilinnoja sitä tuntunut kuitenkaan turhaan havittelevan. Yksi liian myöhään huudettu ilmo koiralle, että minne tulla putkesta ja soli siinä. Pienestähän son aina kiinni agilitysta kun puhutaan, mutta tuo rata oli muuten jotenkin just sitä ihan parasta Oodin kanssa, joten sitä oon melkein eniten fiilistellyt videolla ja ajatuksena sit tottakai sitä nollavoittoa! :) Tulos siis 5, sijakin oli viisi, mutta miinusaikaa oli melkein tuplaten (-9.6sek), et ihan kaikkea ei sentäs vitosiksi saatu, vaiks se se lähtönumero olikin ;D 

Ekaa kertaa viikkoon nauraa kikatin vedet silmissä useampaan kertaan :) Eikä siitä pääse mihinkään, että sen lisäksi, että mulla on ihan maailman paras agikaveri, jollaista en ois ikinä uskaltanut edes toivoa, on mulla myös niin ihania ystäviä, etten osaa sitä sanoin kuvailla <3 Iso kiitos taas Tiimille seurasta, terapianauruista ja ihan kaikesta, ilman teitä tästä harrastuksesta puuttuisi osa. Ensi kertaan! :)