Yksi irtilenkki Hipulla takana ja yhdet treenit hallilla. Pienin askelin kohti normaalia siis ..

Lenkin alussa Hippu oli NIIN innoissaan siitä, että moneen päivään pääsee irti juoksemaan, ettei aivot oikein tuntuneet olevan mukana. Matkan karttuessa aivotkin alkoivat löytyä eikä missään kohtaa tarvinnut pelätä neidin karkuun livahtamista, vaikka täytyy myöntää, että aikas kyttäämiseksi se mun puolelta välillä menikin. Hippu vaan on aina ollut se, jota ei koskaan tarvitse huudella, se kun on jalassa kiinni joka tapauksessa. Oodi sen sijaan on se seikkailijasielu eikä nytkään ollut kaukana, ettei jouduttu suorittamaan pelastusoperaatiota blondille vuolaasti virtaavista sulamisvesistä. Ei neitiä pidättele upottavat hanget, ei lammikot eikä housukarvoihin tarttuvat puoli hehtaaria metsää, jos asia vaatii syvällisempää tutkimista. Voihan sitä vaikka uidakin, jos veden pinta sattuu matkalla nousemaan liian korkealle ..

Eilen treeneissä olin itse ihan väsy, mutta sain onneksi napattua yläkerrasta Essin vetämään treenit. Kiitos Essi! :) Hippu ja Joni olivat menneet viime näkemästäni huisisti eteenpäin eikä mun kentän laidalla olemisella ollut enää asiaan vaikutusta vaan tytskä keskittyi vaan Jonin kanssa tekemiseen :)  Oodikin pääsi treenaamaan Sussun sekä Essin kanssa, joten ei blondillakaan ollut turha hallireissu, vaikka mä en treenata oikein jaksanutkaan. Ja en mä voi muuhun taas(kaan) päätyä, kun on mulla vaan hieno aksakaveri <3

Moon jotenkin ajatellut, et Oodi on viä Hippua enemmän treenitilanteessa mun koira, mutta se oletus kyllä todettiin metsään menneeksi. Blondille tarjottiin töitä ja blondihan tottakai töihin lähti. Lähdössä saattoi muhun päin katsoa ja kerran Essin Sussua neuvoessa Oodi juoksi mun luo, hyppäsi naama nauraen kahdelle jalalle aitaa vasten ihan kuin kertoakseen, et katso nyt miten huippua mulla on! :D Sussun kutsuessa täyttä vauhtia takas eikä sen jälkeen taas ajatustakaan mulle. En mä voinut kuin ihailla Oodin menoa, ihan kummankin kartturin kanssa. Oon se vaan pätevä lapsi! Blondi <3