Se oli viime yö taas sellainen yö. Muutaman tunnin välein herätys, kun Jesse itkee ulos, sit vaan vaatteet pikapikaa niskaan ja pihalle. Onneksi on sentäs kesä (vaikkei lämpötilan puolesta siltä tunnukaan), sillä on tuo vähän erilaista pihalla koiran kanssa nyt seisoskella, kun viime tammikuussa saman sairauden iskiessä samaan koiraan (pahimmat pakkaset ja ulkona säkkipimeetä).

Ei se tuskaa tosin mihinkään helpota. Joka kerta paniikki, että miten tästä tällä kertaa selvitään. Ihan vauvanahan Jesse pystyi syödä kaikkea, joskus varmaan vuoden kahden paikkeilla se sit iski, joku allergia, mitä ei kukaan eläinlääkäri osannut määritellä. Verikokeita otettiin niin paljon, että ihme, että koko koiraan jäi yhtään ja niitä sitten lennäteltiin Brittejä myöten, mutta mitään ei löytynyt. Silti maha oli usein sekaisin ja useimmiten vielä ihan veriripulilla. Oikea ruoka löytyi sitten onnellisen sattuman kautta siinä about viiden vuoden tienoilla ja siitä alkoikin se rauhallisempi kausi. Harvoin oli mitään ongelmaa enää mahan kanssa, niin kauan kun syötiin vain ja ainoastaan the nappulaa vedessä turvotettuna kolmesti päivässä (lääkärin ohje, ettei maha kuormitu liikaa).

Vaikkei mikään ole muuttunut, niin nyt kaksi kertaa vuodessa maha on sekaisin :( Eka todellakin ikimuistettava kerta oli toissa tammikuussa. Sillon ei mikään meinannut auttaa ja hengenlähtö oli liiankin lähellä. Kolmen päivän eläinlääkärillä ravaamisen ja yhden tiputuksessa olo päivän jälkeen, elämä alkoi kuitenkin voittaa. Lihakset tosin hävisivät (ne lihakset, joita eläinlääkärit aina kehui, etteivät oo näin vanhalla koiralla niin hyviä lihaksia aiemmin tienneet), mutta se oli pientä. Tammikuussa sitten uudestaan. Melkein täsmälleen vuosi edellisestä (taisi heittää yhdellä päivällä). Taaskaan mitään ylimääräsiä herkkuja ei annettu, ei mitään. Ekana päivänä raijasin Jessen heti eläinlääkäriin, antoivat pitkäkestoisen antibioottipiikin ja nesteyttivät heti. Selvittiin kahdessa päivässä.

Nyt huolena, että miten tällä kertaa selvitään .. Kesätöistä ei niin vaan olla pois niin kun yliopistolta. Jos ei tänään poika parane, niin huomiseksi on keksittävä jostain hoitaja. Ja mistä sitä tietää, miten kauan tämä jatkuu.. :( Tällä kertaa ei onneksi olla (ainakaan vielä) edes ripulivaiheessa, löysä maha vaan meitä juoksuttaa parin tunnin välein ulos. Just kävin eläinlääkäristä hakemassa rauhottavaa tahnaa, jota annoin ja maitohappobakteeritabletteja on annettu jo kolme. Kohta pieni määrä ruokaa ja lisää maitohappobakteereja mukana. Ei tässä auta kuin peukuttaa ..

Se huoli, oma voimattomuuden tunne ja päälle väsymys, tuntuu, että miten tästä aina selvitään. Ja selvitäänhän tästä, tai ainakin tähän asti ollaan selvitty. Väkisin se mörkö vaan iskee mieleen, että mitä jos se onkin joku kasvain. Tai paha vajaatoiminta. Tai ihan mitä vaan kauheaa. Jessellä kun kuitenkin on jo ikää 13 vuotta. Mutta ei tässä auta, kun mennä ottamaan aamupäiväunet sänkyyn ja Jesse kainaloon. Ei kai sitä mahaa muu paremmin paranna, kun maharapsu ja rakastava seura.. <3 Onneksi sentäs kaksi muuta ovat tervemahaisia :)