Yllä oleva otsikko kuvaa hyvin tällä hetkellä mein menoa. Sen lisäksi, että ollaan lenkkeilty itsemme lähes hengiltä, koirilla tuntuu riittävän energiaa lirkutteluun. Onneksi tytöt eivät toisiaan sentäs astu, mutta kyllä on niin maton ruovintaa, tönkkötassupomppuja ja muuta meininkiä, ettei voi olla tajuamatta, että toisilleen "tosi mielessä" lirkuttelevat. Mielenterveys on siis jättänyt talon aika päiviä sitten .. Alkuun tuo oli ennemmin huvittavaa, viime juoksut eivät saaneet tällaista shelteillä aikaan. Toisaalta, viime juoksujen aikaan Hippu melkein jo lopetti, kun Oodi vasta aloitteli, oisko siinä syy ..

Toissa yönä heräsin neljän maissa siihen, että tytöt olivat heränneet toisilleen lirkuttelemaan. Eilen illalla päätin sitten olla viisaampi ja turvata yöunet eristämällä tytöt yöksi. Noh, hyvä idea ja hyvä idea, kyllä unista ehkä nipinnapin paremmat tuli, mutta illalla ja hetken aikaa keskellä yötäkin Oodin piti itkeä Hipun perään. Voi siis tosiaan vaan kuvitella, millasta ois, jos ois uros talossa, kun kahden nartun kanssakin tää on vähintään jo eksoottista ..

Ilmeisesti tähän samaan ilmiöön liittyy myös Oodin hillitön tarve nuolla Hipun korvia. Oikein lupse vaan kuuluu, kun molemmat korvat on nuoltava. Niipä Himppa kulkee nykyään limakorvaisena elämän polkuja eteenpäin :D *iuh*

Muuten me ollaan tosiaan vaan lenkkeilty. Viä tässä kohtaa irtilenkit on olleet mahdollisia juoksuista huolimatta, Himppa nyt tosin on aina luotettava, mutta Oodista ei ole takuita, josko sopivan miehen bongattuaan mut jättäisikin, ku nallin kalliolle. Toisaalta, me useimmiten heitetään ne mein jää-/metsälenkit aamupäivisin, joten onneksi porukkaa on muuten hyvin vähän liikkeellä (lue: ei me koskaan nähdä ketään). Tai sit vaihtoehtosesti yömyöhään Sussun porukan kanssa, jolloin sama juttu :)