Siinä se istui keskellä parkkipaikkaa. Ei montaa kymmentä metriä jäänyt väliin ennen kuin se huomattiin. Pupu, kun ei liikkunut, niin ei se osunut mua silmiin mun tuijotellessa hiirenkorvilla olevia puita transsissa. Oodin nenään ei taas tuoksua tullut heti, kun tuuli juuri toiseen suuntaan. Oodi sen ensin sit huomasi, jähmettyi paikoilleen ja alkoi tuijottaa. Hetken aikaa mietittyään blondi sai idean ottaa se kiinni, Suuri Metsästyskoira kun on. Harmi (tai siis mun onni) vaan, kun esteenä oli fleksi.

Pupu oli kaiken lisäksi vähän kurja tyyppi. Tykkäsi härnätä ja Oodikin kerkesi jo aikas lähelle ennen kuin pitkäkorva päätti lähteä livohkaan. Senkin jälkeen loikki vaan kolmiota meidän lähellä, jotta hihnassa olevaa Oodia oikein kunnolla otti aivoon. Oodi otti oikein ajohaukunkin käyttöön, enpä ole moista haukkua ennen prinsessakoirasta kuullut. Mut ei se auttanut, kun hihna oli edelleen esteenä ..

Hetken pupun liikkeitä ihmeteltyämme päätin, ettei jäädä pupun härnättäväksi, tuota ajokoiraa kun nyt tuskin kuitenkaan kannattaisi oikeanlaisesta haukusta huolimatta päästää jahtiin, eihän mulla ole asettakaan. Muutenkin aikaslailla todennäköistä siinä kaksi kilometriä Jyväskylän keskustasta alkaa jahtaamaan aseen kanssa pupua, etenkään, kun mun mielestä kellekään pupulle ei koskaan saisi tehdä mitään pahaa. Harmi vaan, et Oodin vaistot oli eri mieltä.

Vein sitten vastaanpyristelevän blondin hissiin, missä Oodi itki suoraa huutoa. Sisällä tilanne ei tuntunut ottavan helpottaakseen, Oodi juoksi eestaas ja itki. Huomasin sitten ikkunasta pupun haahuilevan parkkipaikalla, eka toista laitaa toiseen suuntaan, sitten toista takas. Ja taas uudestaan. Oodi rauhoittui heti, kun pääsi sylistä katsomaan ikkunasta ulos. Välillä ruskea jänis hukkui parkkipaikan hiekkaan, mutta aina sain sit jotenkin Oodille osoitettua ja taas seuraaminen jatkui.

Puolen tunnin päästä mulla oli aivan tajuton hiki, kun pitelin lämmintä koiraa edelleen sylissä ja osoittelin pupua parkkipaikalta milloin mistäkin kohtaa. Mitäpä sitä ei koiransa eteen tekisi ;D Pupu näyttäytyi koko ajan harvemmin, oli pidempiä aikoja poissa, mutta Oodin kiinnostus ei ottanut laantuakseen. Niinpä mä sit laskin Oodin seisomaan keittiönpöydälle, jotta näki siitä itse ja mä pääsin irrottautumaan tekemään muutakin. Herkeämättä Oodi tuijotti ikkunasta kaksi (KAKSI!) tuntia etsiskellen pupua, jota ei kyllä mun mielestä tuon ekan puolen tunnin jälkeen enää näkynyt. Oli se jotenkin hauska fiilis, kun me mummun kanssa syötiin lounasta pöydän toisessa päässä ja toisessa päässä seisoo Oodi pöydällä tuijottaen ulos ikkunasta. Ei ollut mitään merkitystä edes sillä, et me syötiin, koska pupua piti tarkkailla ..

Jänis ilmaantui meille tuon päivän jälkeen joka päivä vähintään kahdesti. Ja joka päivä se sai aikaan suunnattoman syöksyn pupua kohti ajohaukun kera, mutta joka kerta valitettavasti tuloksetta (Oodin mielestä siis). Saas nähdä, tapaammeko jäniksen myös ensi visiitillämme .. :)