Nenän perässä

Pääsimme tyttöjen kanssa tekemään verijälkeä jokunen viikko sitten osaavassa seurassa. Vaikka olin aiemminkin ajatellut, että (hieman ehkä yllättävääkin) kyllä tytöt tän osaa, niin nyt se fiilis vasta tulikin.

Kukaan tytöistä ei ollut tehnyt tuoretta jälkeä ennen ja siksi oli loistavaa, että vieressä kulki koko ajan henkilö, joka tajuaa lajista. Vanhenemattoman jäljen ns. haittana on se, ettei veren haju ennätä imeytyä maahan vaan se leijailee jopa kymmenen metrin päässä itse jäljeltä. Hipussa tämä näkyi konkreettisimmin, hyvin neiti lähti jäljelle ja sai kehuja työskentelystään, mutta välillä pikkumusta oli aikas kaukanakin jäljestä, kun se kulki ilmavainun varassa. Tässä kohtaa oli aivan loistavaa, että meillä oli ammattilaiset mukana kertomassa, mitä tapahtuu ja miksi, oisin varmaan itse tulkinnut jäljen vieressä menon kielletyksi ja epäonnistuneeksi suoritukseksi, mutta sitä se ei kuulemma ollut niin kauan kuin koira teki keskittyneesti töitä. Hauskaa oli huomata, miten keskittyneesti Hippu työskenteli ja Ninni sanoikin, että hänestä oli aikas yllättävää, miten Hippu keskittyi rauhallisesti työntekoon, kun on kuitenkin samaisen koiruuden nähnyt myös agikentällä ja siellä meno on jotain aivan muuta ;D

Tokana meni Alma ja Almalle oli tehty pidempi ja kaareva jälki, kun sheltit teki vielä suht suoraa. Alma kun on tehnyt verijälkeä ehk tuplaten sheltteihin ja kyllä se vaan tuo metsästyskoiran geeniperimäkin taitaa omat juttunsa mukaan tuoda. Alma sai kehuja työskentelystään ja kysäisi Anu jo, että kai Almalla on näyttelytulos, jotta sitten VOI-luokkaankin sen kanssa pääsee eli mäyräkoiran työskentely taisi olla aikas lailla vakuuttavaa :D

Oodi-ipana suoritti jälkensä sitten viimeisenä ja voi miten oli ihana katsoa toisen menoa. Kuljettiin liinassa jälkivaljaissa tiellä ohi metsässä kulkeneen Hipun jäljen ja Oodi haisteli koko ajan nenä sinnepäin häntä viuhtoen. Oman jäljen lähelle kun päästiin, Oodi oli ihan innoissaan menossa metsään ja löysi itse tosi äkkiä alun merkkaukselle. Kauaa ei mennyt, kun Oodi lähti vauhdilla etenemään ja siinä sai kyllä ihan tosissaan kävellä, kun blondi pisteli menemään. Selkeästi maavainuisempaa toimintaa kuin Hipulla ja hyvin Oodi pysytteli jäljen päällä muutamaa poikkeamaa lukuun ottamatta, mutta niistäkin Oodi etsi heti jäljelle takaisin. Anun kommentit olikin, että Oodi tekee itsevarmasti ja innokkaasti töitä ja että vauhtia ei ainakaan tarvia koiralle saada lisää. Mulla oikein oli käsistä ihokarvat pystyssä, kun Oodin kanssa sitä loppua mentiin, kyllä se vaan meni niin makeesti :)

 

Piiran reissu 24.-25.9

Monta kuukautta odotettuun viikonloppureissuun mahtui mm. yksi myöhästynyt hymy nopeudenvalvontakameralle, yksi ojasta poisto traktorilla, naurua, hyviä uutisia, naurua, huonoja uutisia, kelpo majapaikka koirien kanssa yöpyville, naurua, väittelyä navigaattoreiden kanssa (navigaattoreita kaksi vs. mä, mä voitin :D), naurua, reitiltä eksymistä, Vääksyn kanavan ihailua, Lauri Rapalan patsaalla patsastelua (ylläri, et soli Oodi, joka ryhdikkäästi esitteli tukkaansa), taas lisää naurua ja monen monta levotonta juttua.

Reilut tuhat kilometriä ja toipumiseen käytettyä viikkoa myöhemmin voi siis todeta reissun olevan erihauska, huolimatta siitä, ettei ihan jokainen vastaantulija käsittäisi meidän ajaneen Turkuun "vain" hoidattamaan koirat. Piira ei taaskaan pettänyt mun odotuksia, vaiks mun tyttöjen osalta ei mitään ylläreitä (eikä oikein mitään muutakaan) löytynytkään. Hipun lantio ei ollut olleskaan vino(!!!) ja selkälihakset oli tasapainottuneet. Ainoa, missä oli jäykkyyttä oli rintaranka, mutta se on kuulemma enemmän kuin tyypillistä agilitykoirille. Pari viikkoa taukoa ja vähän jumppaa, ni Hilma on taas entistä ehommassa kunnossa :)

Oodin ainoa vika oli epätasapaino lavoissa, joista toinen oli toista korkeammalla. Mulla oli tähän se todennäkösin syykin selvillä, Oodi nimittäin tippui divaanilta yhtenä aamuna suoraan selälteen lattialle, kun yritti heittää selälleen vastaanottaakseen maharapsuja eikä ihan mennyt se sohvan hahmotus kohdilleen. Piira hoiti Oodin taas tasapainoon ja samalla parin viikon tauolla ja jumpilla jatketaan mekin etiäpäin :)

Alman osalta saatiin tärkeetä tietoa etenkin siitä, miten kuntoutusta tulee jatkaa. Almahan on kuntoutunut suhteellisen hyvin keväisesti halvaantumisestaan, mutta se ei paljoa mieltä lämmitä, kun paikallisella fysioterapeutilla käydessä oireet hoidetaan ja sitten vaan ohjeeksi tulee metsälenkkeily ja palata asiaan tarvittaessa. Nytpä saatiin hyvin kattava kuva siitä, mikä Almalla on ongelmana ja ennen kaikkea tärkeimpänä se, miten tästä jatketaan kuntouttamista :)

Koska Joni piti palauttaa hetkellisesti armeijan harmaisiin juurikin seuraavana aamuna, päätettiin vielä lauantain puolella ajella useampi tunti takasinpäin, ettei sit aamulla tarvinnut aikaseen herätä. Sussu oli meille löytänyt jonkun lomakylän, mistä saatiin rivitalokaksio vuokralle yhdeksi yöksi. Palveli tarkoitusta, vaikkei nyt ihan luksusta ollutkaan, mutta kaikki olennainen sieltä löytyi ja saatiin olla koirien kanssa siellä maksamatta miljoonaa (parhaimmillaan esim. hotelleissa koirista olisi saanut maksaa 50€!!). Aikas väsynyttä porukkaahan siellä kämpillä oli, mutta etenkin Oodin nauravasta naamasta kyllä näki, että siit oli ihan huippua olla reissussa, kun kaikki parhaat kaverit oli mukana :)

 

Yhdessä läjässä

Moon aina luullut (tosin Jesseä tää ei koske, mut Jempu nyt elikin 11,5 vuotta yksin, mihin perustin tän eron), että saman perheen koirat nukkuu läjässä. Niin matkalla, kotona kuin autossakin mein tytöt liimaa toisiinsa kiinni eikä nukkuminen ilman toista ole nukkumista olleskaan. Sussun kanssa sitten ollaan tätä ihmetelty, et kun heidän koirat ei tuolla lailla läjäydy ja ajateltiin, et se johtuu siit, että Fanny on tullut heille aikuisiällä. Mut sit kun asiasta on ollut enemmän puhetta, niin ei muittenkaan koirat tee niin. Voi järkytys! Ja siis ei sillä, ettäkö sillä olisi sen suurempaa merkitystä, mutta nyt ihmettely kääntyikin meidän tyttöihin, että mikä ihme heitä vaivaa. Positiivista vaivaamista kuitenkin musta ehdottomasti, mikään ei ole suloisempaa kuin nuo lapset läjässä onnellisina <3

Yhdessä taas, mummin sohvalla tällä kertaa :)

Valokuvamallimme Oodi (huomatkaa, että ottaessani kameran esille blondi alkoi entisestään söpöillä Hipun kanssa tuomalla kuononsa tuohon ihan viereen) <3

Myös näin voi söpistellä <3 (huomaa, miten Hippua puolestaan kiinnostaa kuin kasa kiviä nää valokuvaamiset :D)