Mä tulin yllätetyksi. Taas :D Tässä perheessä se on hyvinkin yleistä, että vietät rauhallista hetkeä sohvalla samanaikasesti tietokoneella roikkuen ja yhtäkkiä neljä kiloa kultaista karvaa estää näkyvyyden ja samaisen tukan omistajan kieli tuntuu menevän nenän kautta aivoihin. Aikas parasta elämässä, sanon mä :D Rakastava blondi meni jakamaan rakkauttaan nyt puolestaan pikkumustalle, ei-geneettisistä siskoistaan parhaimmalle ja niinpä mä pääsin taas naputtelemaan örinän ja tassujen töminän säestäessä kirjottamistani ..

Hipun tavatessani tai pikemminkin siihen paremmin ajan kanssa tutustuessani, tulin hyvin tietoiseksi siitä, miten työkoira se on. On kyse sitten lampaista, agilitysta tai tokosta, kaikki asiat tehdään työnä eikä palkka ole välttämätöntä, koska työnteko itsessään on kivaa (oiskohan mulla tuosta asenteesta viä vähän opittavaa :D). Oodi kun tuli, aattelin, ettei toista samanlaista voi tulla ja toisaalta tuo tukkajumalatar vaikuttaa hieman enemmän näyttelyfifiltä, vaiks kyllä tekemiseenkin intoa löytyy. Nyt kuitenkin kun tukka alkaa olla tippunutta mein lattioita lämmittämään, alkaa tukan alta paljastua todellinen työkoira, jonka työmotivaatiota ei juuri kannata kyseenalaistaa :) Kaksi ihanaa ja kuitenkin niin erilaista työnarkomaania mulla, aikas ihanaa <3

Eilen oltiin Oodin kanssa aksaamassa ja on se vaan ni hassu pentu. Jo parkkiksella neiti ei meinaa nahoissaan pysyä, kun tajuaa minne tultiin. Hirmusta kyytiä portaat ylös ja hallin puolelle. Kiire! Sitten kuitenkin, kun oon vaihtanut treeniliivin päälle ja tarvittavat kamat on taskuissa, neiti kulkee mun vieressä mua napittaen ja naama nauraen, että kerros sitten, mitä tehdään :) Ei puhettakaan hötkyilystä, hyppimisestä, hillumisesta, haukkumisesta puhumattakaan vaan täysin keskittynyt pikkulikka, joka vaan haluaa, että sille kerrottas, mitä sit tehdään. Katselin blondia taas eilen silmät sydämen kuvia täynnä, miten vaan voikaan toinen olla sellainen, kun toivoa saattaa (sen jälkeen, kun elämä opetti, että intoakin voi olla liikaa toisinaan).

Me tehtiin pussia nyt kolmatta kertaa ja alotettiin sillä, että Anna piti kangasta vähän ylhäällä (jos sitä nyt ees kankaaksi voi sanoa, tuntuu vaan painavalta muovilta, et ei ainakaan helpoimmasta päästä ole koiran siätä itseään läpi tunkea). Ei mitään ongelmaa, joten lopulta ei avustettu ja tyttö silti ihan innoissaan syöksyi pussiin. Myös putken kautta pussiin kokeiltiin eli vähitellen voidaan pikkupätkiin ottaa jo pussiakin muutaman alkukertaamisen jälkeen mukaan :) Puomin alastuloa tehtiin ja Oodista näkee, et neiti alkaa vähitellen tajuta, mikä idea on. Siihen, että ilman hihnaa oltaisiin, on viä aikaa ja paljon, mutta vähitellen saatettas jopa päästä koko ajan vähentämään hihnaohjausta ja saada neiti pysähtymään ihan ite, wau! Rengasta tehdään edelleen irtorenkaalla. Nyt kun viime kerrasta renkaalla oli useampia viikkoja aikaa, otettiin alkuun tosi helpolla, mutta vielä mitä, se oli Oodille kuin lasten leikkiä :D Niipä mä lähettelin neitiä renkaalle vähän kauempaakin ja molemminpuolin eikä ohituksia tullut. Nyt sit vähitellen aletaan tuota irtorengasta kohotella, niin jos sit joku päivä päästäs ihan oikeellekin renkaalle siirtymään vähitellen. Irtoamistreeninä tehtiin 3 hyppyä-putki-hyppy -yhdistelmää osissa, yhteensä ja molempiin suuntiin. Välillä mun heilumiset näyttää Oodia häiritsevän, mut sit näkee miten sillä syttyy lamppu pään päälle, et eihän mun tuosta hullusta pitänytkään välittää vaan tehdä vaan näitä esteitä ja sit neiti korjaa mahdollisen alkaneen väärän linjan ja painelee, minkä jaloistaan pääsee. Edelleen pidetään estemäärät alhaisina, jotta sitä suoritusvarmuutta tulee koko ajan enemmän useilla, mutta lyhyillä toistoilla ja samaa linjaa jatketaan ens viikolla :) Pyöritykset sen sijaan näyttää edelleen olevan mun bravuuri :D Vitsi, miten tuo pentu osaa käskystä kiertää esteen! :D Se oli Hipulla ja mulla niit ekoja oikeasti vahvoja asioita, mitä me oikeasti osattiin (jos nyt edelleenkään muuta osataan ;D) ja näyttää se vaan tuohon blondiinkin tarttuvan. Me nyt painotetaan paljon muutakin aiemmasta fiksuuntuneina, mutta myös pyöritykset sujuu :)

Treenin jälkeen Oodi pääsi Hertan kanssa hillumaan ja niillon kyllä niin kivaa keskenään! :) Aikas samantasoiset ovat hipassa, vuorotellen toinen jahtaa ja toinen on jahdattavana ja sit toisinpäin! Kaiken lisäksi ovat tasavertaisia juoksemisessa niin, että Oodi kyllä tasaisella juoksee Hertan helpolla kiinni, mutta Hertta taas pienempänä tekee pikakurvit, joihin taas Oodilla kuluu aikaa. Näyttävät siis kaikin puolin nauttivan toistensa seurasta treeneissä (vaiks voidaan kyllä Annan kanssa tehdä koirien kanssa yhtä aikaakin ja sillon niit ei toistensa seura vois vähempää kiinnostaa, kun ihanaa tekemistäkin on :D).

Sen verran tähän on viä tunnustettava, että Oodistakin on tulossa häkkihuutaja :( Sen verran itseäni lohdutan, että Oodi huutaa häkissä sillon, kun se on siä ite ja mä oon avustamassa Annaa ja Herttaa. Huutaa siis lähinnä mulle ja kun mä oon sen kanssa, se ei ainakaan viä huuda. Yritän pitää tilanteen näin, ettei tää enää enempää leviä, mutta kuka tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan .. En muista, kelle sanoin, että yritän Oodia saada olemaan huutamatta hallilla, niin tämä toinen vaan totes, et hei sullon sheltti .. Juu, taitaa olla niin, että ne ei-huutajat on vähemmässä, mutta ainakin yrittää voi .. :D Ja tosiaan, tästä syystä Himppa ei ole k-o-s-k-a-a-n Oodin kanssa samaan aikaan hallilla ..

Pakko kertoa tähän loppuun viä, kun oltiin Sussulla käymässä alkuviikosta, niin Oodi löysi siätä harjan .. Voitte arvata, että oli niin ihanaa leikkiä sillä, kantaa suussaan jne. olihan se sentäs harja! :D Tukan harjaaminen ei tälläkään kertaa onnistunut, mutta sitä kovasti ainakin edelleen harjoitellaan. Ja sitä en tosiaan tainnut tänne aiemmin kirjoittakaan, mutta ennen Seinäjoen reissua kun ei kotoa löydy harjaa lattialta (mummulla sen sijaan on Oodille oma harja), niin Oodi kaivoi tiskikaapista pulloharjan ja halaili sitä onnellisen näköisenä säkkituolissa. Harja kuin harja, taitaa olla onnellisen, tukastaan välittävän blondin motto :D