Kassi-Alma (26.1.2008)

Nyt kun Alma sai osansa kuuluisuudesta, niin nyt neiti ei sitten saakaan siitä tarpeekseen. Tuossa se koko ajan roikkuu lahkeessa kinuten lisää tarinoita itsestään :D No ei aivan totta, mutta kirjoitetaan nyt lisätarinoita Almankin hassuiluista ..

Reissatessa pyörällä ihmisen on helppo napata Alma kassiin mukaan, niin pääsee hurauttamaan paikasta toiseen ilman, että Alman pikkujalat joutuisivat kipittämään tuhatta ja sataa, ja vauhtiakin tietysti löytyy tällöin enemmän. Almalla on jalkojen alla kassissa pehmuste ja jos yhtään on kylmempi Alma saa päälleen myös toppatakin, sielläpähän sitä on pötkylän hyvä pötkötellä ja matka taittuu.

No neiti Mukavuudenhaluinen on nyt sitten keksinyt asian ytimen. Eli kun aletaan suunnitella lenkille lähtöä (pätee erityisesti iltalenkille lähdettäessä, jolloin Alma on jo niiin hyvin ennättänyt käpertyä kerälle lämpöiseen säkkituoliin, josta ei sitten millään jaksaisi enää nousta pakkaseen) Alma kaikkien maanittelujen jälkeen lopulta hitaasti nousee ylös ja suuntaa kohti, mitäpä muutakaan kuin, kassia. Sinne se sitten mäyräkoiramaiseen tyyliinsä koittaa mönkiytyä tyylillä, että ai jos tässä ollaan kerta lähdössä, niin minäpä voin mennä valmiiksi tänne kassiin jo odottamaan :D

Alma matkustaa :)

Almakin halusi osansa julkisuudesta kuunneltuaan monet kerrat Jessen toilailuja ja päätti tehdä jotain konkreettista asian hyväksi. Ei siis muuta kuin ihmiset kauppaan ja siinä se tilaisuus oli. Tässä todiste :D

Se alkoi joskus tässä viimeisen parin vuoden sisällä, en tarkalleen muista, että koska, ja nyt se on vaan koko ajan ollut lisääntymään päin. Mikäli Jessen ottaa syliin tai makaa sängyllä ja ottaa sen siihen kainaloon rapsutettavaksi, niin alkaa kehräys kuulua. Nykyään kehräysherkkyys on entisestään alentunut (liekö tyytyväisempi vähempään, kun tuo pentu tällä riehumassa) ja välillä riittää ihan ihmisen vieressä olo ilman rapsutusta. Semmonen kehräävä kurnutus kuuluu aika kauaksikin, kun vanha herra nautiskelee elämästään :) Ei sitä kehräämisen ääntä osaa sanoin selittää, se on melkein itse kuultava, jotta voi tietää, mistä puhun. Mutta sellainen vastaava ääni se on, mitä kissat päästävät kehrätessään, sellaista onnellisen koiran kurinaa. Ehkä Jesse oli sitä mieltä, että haluaa jollain tavalla meidän tietävän, kuinka tyytyväinen juuri tuolla hetkellä on, ja ei sitten keksinyt parempaa, niin lainasi tuon eleen kissoilta :)

Tämän lisäksi sana lammaskoira on saanut Jessen myötä aivan uuden merkityksen :D Joskus vuosia sitten, kun olin itse koulussa, Jesse oli kotosalla mummun kanssa. Mummu on suuri kaalikeiton ystävä, erityisesti sellaisen, jossa lihana käytetään lammasta. Minä siis onnellisen tietämättömänä istuskelin koulun penkillä, kun Jesse koki kotona kauhun hetkiä.

Pakkasessa ollut lammas ei vielä ollut aiheuttanut reaktiota. Mitä enemmän lammas suli, sitä enemmän Jessen paniikki yltyi. Jesse ei ollut eläessään siihen mennessä lampaita nähnyt (ei eläviä eikä kuolleita), mutta jotenkin ihmeen kaupalla se tuntui tajuavan, että se tuoksu/haju, mikä nenään tuli, johtui kuolleesta lampaasta. Ja mikäs lammaskoiralle sen pahempaa kuin kuollut lammas, elossahan ne pitäisi pystyä pitämään! Eihän siinä sitten muu eteen kuin hirveä huuto ja kiljuminen (Jesseltä siis), mummo siinä koittaa rauhotella koiraa, mutta lihaa pilkkoessa lampaan haju on jo tarttunut käsiinkin, ja koira on vaan enemmän hysteerinen. Kauimmaiseen nurkkaan sängyn alle piiloon, siellä sitä oli hyvä kiljua. Ei auttanut tieto, ettei Jessellä ollut mitään syytä huoleen, aihetta paniikkiin tai tarvetta tuntea syyllisyyttä, Jesse otti asian hyvin, hyvin raskaasti. Varmistuksena siitä, ettei tämä ollut vain hetkellinen mielenhäiriö, joka johtuisi jostain muusta kuin lampaasta, oli se toinen kerta, jolloin mummu kaivoi pakkasesta lämmitettäväksi kaalikeittoa unohtaen, että Jesse oli paikalla ja että keitossa lammasta. Sama tapahtuma toistui uudelleen. Mitä opimme tästä on se, että ei parane syödä lammaskeittoa silloin, kun Jesse on paikalla. Se kun ei ota kuuleviin korviinsa mitään selityksiä asiasta, vaan ottaa asian aivan liian raskaasti, joka kerta.

Pakastimen valloitus (jatko-osa Kaappikoiralle) (27.12.2007)

Tapahtuipa taas toisen kerran, että ainoa kotona oleva ihminen keskittyi liikaa tietokoneeseen. Koska kaappijuju oli jo käytetty, eikä viisas koira nyt viitsi samaa temppua uudestaan käyttää, päätti Jesse keksiä jotain uutta ihmisten hauskuuttamiseksi :D

Tällä kertaa ihminen koitti varautua tilanteeseen vilkuilemalla välillä olkansa yli varmistuen siitä, että kaapin ovet ovat visusti kiinni ja koirakin niiden ulkopuolella. Niinpä yhden kerran ihminen saikin yllättyä päätä kääntäessään, kun Jesse löytyi seisomasta pakastimen päältä. Hyvä, ettei koira vihellellyt (varmaan johtui siitä, etteivät koirat osaa viheltää, olisivat ne sitten kuinka fiksuja tahansa) ja katsellut kohti kattoa sen näköisenä, että mitään outoahan tässä tilanteessa ei ole, kunhan viettelen aamupäivääni tässä pakastimen päällä seisoa tököttäen. Hieman ihmetystä aiheutti se, miten Jesse korkean pakastimen päälle oli päässyt kiipeämään, mutta sillekin löytyi ihan järkevä selitys, keittiönjakkaraa pitkin kiiveten tietenkin. Sen olisin halunnut saada nauhalle, koska keittiönjakkaralle kiipeäminen tuntuu itsestäkin suhteellisen hankalalta, niin kuinka sen sitten tekee koira neljällä jalallaan, siinäpä meille miettimistä :D

Ja koska aamupäivä olisi selkeästi ollut vielä liian vähällä huumorilla höystetty, mikäli tämä olisi jäänyt päivän ainoaksi tempuksi, päätti Jesse tehdä vielä pienen loppuhuipennuksen. Niinpä ihminen seuraavan kerran päätään kääntäessään ja suunnatessaan edellisestä oppineena katseen kohti pakastinta, huomasi silmäkulmassaan liikettä. Pakastimen päällinen oli tällä kertaa koiraton, mutta siellähän se koiruus patsasteli keittiön pöydän päällä yhtä viaton ilme silmissään kuin aikaisemminkin (pöydällä ei ollut ruokaa, eikä Jesse ikinä ole ruokaa varastanutkaan, ideana oli ihan vain sama kuin pakastintarinassakin).

Nyt muutama vuosi myöhemmin voin kertoa, että Jesse on pääsyt yli tietokoneongelmistaan ja meillä puolestaan on sen suhteen köyhempi elämä, kun emme tämän asian suhteen pääse nauttimaan Jessen päähänpistoista.

Kaappikoira :D (25.12.2007)

Jesse on aina ollut hyvin persoonallinen tapaus ja siinä kohtaa, kun poika päättää osoittaa mieltään, se myös tapahtuu hyvin persoonallisella tavalla.

Jesse ei voi sietää tietokoneella istumista sitten yhtään. Kyllähän tuon nyt ymmärtääkin, kun ei Jesse ymmärrä tietokonetta samalla lailla kuin ihmiset ja toisaalta on ihan järkeen käypää koiralta ajatella, että kivempaa olisi kaikkien kannalta, mikäli ihminen tietokoneen sijaan seurustelisi koiran kanssa. No, niinpä Jesse sitten eräänä aamuna päätti antaa ihmisille opetuksen :)

Toinen ihmisistä poistui opiskelujen pakottamana yliopistolle ja toinen jäi istumaan tietokoneen ääreen. Silloin eteisessä oli 2-ovinen kaappi, jossa ulkovaatteita säilytettiin ihan perusnaulakon sijaan. Ihminen puki päälleen, sulki kaapin ovet ja vilkutti Jesselle lähtiessään. Muutaman tunnin kuluttua tietokoneelle jäänyt ihminen päätti lähteä Jessen kanssa ulkoilemaan, mutta koiraa ei oikein tuntunut löytyvän mistään. Pienen huhuilun jälkeen ihminen kurkisteli jopa sängyn alle (jonne Jesse ei ikinä menisi) ja alkoi jo huolestua, kun Jesseä ei näkynyt missään. Sauna oli paikoista tarkistettu melkein ensimmäisenä, koska sinne Jesse saattoi mennä jo tietokonetta käynnistettäessä.  Pieni pelon poikanen hiipi mieleen, että mitä jos koira olisi jotenkin livahtanut rappukäytävään (vaikka Jesse ei todellakaan mikään karkulainen ole koskaan ollut). Niin ihminen sitten avasi eteisen kaapin oven ottaakseen sieltä kengät ja lähteäkseen karvakuonoa etsimään, ja siellähän se mokoma nökötti. Juuri ja juuri mahtui seisomaan kenkien päällä ja silmissä sellainen ilme, että mikäs tässä ollessa. Kukaan ei edelleenkään ole selvittänyt, kuinka Jesse kaappi pääsi ja miten ovet pystyivät olemaan kiinni, koska toinen ihminen rapsutti Jesseä lähtiessään (ja se ei tapahtunut koiran ollessa kaapissa) :D