Tuntuu, että kaikki on nyt hurahtaneet lajiin nimeltä Canicross, joten olihan se meidänkin sellasta pakko päästä kokeilemaan :D Ideanahan on se, että koira on vetovaljaissa ja joustavalla hihnalla kiinni vyötärölläni olevassa vyössä. Sit eikun juoksemaan ja tässä lajissa on koiran on sallittua, jopa toivottavaa, vetää hihnassa. Mä nyt tästä itse innostuin, koska aikoinani oon ollu tosi kova juoksemaan (ennen kuin jalkani hajosi). Joten nyt sit Hipun kanssa metsästetään mun kadonnutta kuntoani ja kulutetaan neidin energiaa nyt, kun juoksuisena on tarjolla vain hihnalenkkejä, niin että jäälle ei pääse kunnolla revittelemään.

Eilen kokeiltiin hommaa ensimmäisen kerran. Olin varma, et Hippu ei kulje mun edellä, vaikka mikä olis niin, et hihna ois kireellä. Ollaan aiemmin juoksenneltu Hipun kanssa fleksin kanssa, mutta koira ei tosiaan ihan innolla eellä mennyt ja itse sain niskani kipeäksi, kun kädet ei saanu olla vapaasti vaan piti koko ajan sitä fleksiä kantaa. Ja hommastahan ei tule sitten yhtikäs mitään, jos koira ei kunnolla ole edellä, koska silloin hihna on mein molempien jaloissa ja mä todennäköisesti naamallani maassa.

En tiedä sitten, mikä neitiimme iski, mutta sehän juoksi. Siis tiedän kyllä, että Hipulla löytyy juoksugeeni, joka aiheuttaa päätöntä juoksemista niin lujaa kuin tassuista lähtee, mutta ilmeisesti sain sen samaisen geenin nyt valjastettua tähän :D Alussa pari kertaa Hippua meinasi hämätä, kun se kiihdytti täyteen vauhtiin, hihna loppui ja nykäisi Hippua takaspäin (joustava hihna ja kevyt koira -yhdistelmä), mut tosi nopeaan Hippu oppi, et tasasella etenemisellä ei tuu nykäyksiäkään. Muutamasta kerrasta Hippu jo oppi, että "mene" tarkoittaa täysillä menemistä ja "odota" pysäyttää liikkeemme siksi aikaa, kunnes homma taas jatkuu. Kyllähän tää vielä paljon treeniä vaatii ja kääntymissuunnatkin pitää opettaa niin, että liikkumisesta senkin suhteen tulee helpompaa (koira tietää risteyksissä, mihin mennään niin ei tarvitse jäädä eteen pyörimään), mutta aivan loistava alku verrattuna siihen, mitä pelkäsin. Varmaan oltiin eilen hauska näky, kun ylämäessä kehun ja yllytän koiraa menemään ja itse ihan hengästyneenä, kun ei siinä paljoa omaan hengitykseen ennättänyt keskittyä. Sit vielä nauran melkein ääneen, kun oon taas kerran niin ylpeä tuosta monitoimikoirastani :D

Eihän me ikinä kisata, sillä keskustelupalstoilta voi lukea, kuinka pärjäämiseen vaaditaan ohjaajalle rautainen kunto ja sen lisäksi iso (Hippua ei taida voida isoksi kutsua sitten millään asteikolla :D), vetämiseen aivan intona oleva koira. Ei kisoihin kannata häviämään lähteä, mutta me nyt ollaan ihan tyytyväisiä täällä keskenämmekin juostessa. Molemmille kehittyy ainakin lisää lihaksia, joista voidaan sitten agilityssa hyötyä, ei sillä, että Hippu siellä tarvitsisi enää yhtää vauhtia enempää :D Saas nyt nähdä, mihin tämä tästä kehittyy, on edellä juoksemisessakin vielä luonnollisesti parannettavaa niin, että saataisiin Hipun meno tasaiseksi ja muita pikkuseikkoja, mutta nautiskelemme menosta joka tapauksessa jo nyt :D

Alle vielä muutama kuva hauvoista, taitavat kaiken jäällä riehumisen jälkeen olla säkkituoliin kovasti kiintyneitä (yhdessä vaiheessa oltiin jäällä päivittäin tuntitolkulla ja koirat riehui, jopa Jesse :D).

Huilailua.

Hipunkin piti päästä kuvaan (loistava esimerkki edelliseen Kasvattajakurssi -juttuun viitaten :D).