Kuuntelen tässä samalla Canon in C:tä (ku normisti oon siihen D -versioon koukuttunut) ja tää niin kaunis pianobiisi saa mut niin hyvälle mielin. Ei sillä, aihetta olla hyvillä mielin on ollakin, kun kaikki on vaan niin hyvin :) Onnistuin mä tosin jo murehtimaan ens sunnuntaita, tulee kyllä niin itku, kun pitää nää rakkaat jättää tänne, mutta ei pidä murehtia sitä vielä ..

Lenkkeilty ollaan kovasti, laskin tänään, että 8h raja meni jo rikki eilen ja vasta kolme päivää takana. Tietenkään (ja onneksi, koska Piiralta tuis huutia, kun kuulemma tän kokosia saa päivittäin lenkitellä ilman välipäiviä vaan sen tunnin verran ;D) tuo määrä ei koske siis kaikkia, koska osissa mennään, mutta uskon, että jokainen on kuitenkin saanut osansa ja riittämiin, niin vois päätellä myös tuosta olohuoneen puolella olevista ruumisläjistä pitkin lattioita ;D

Kakkapussisirkus on kyllä tällasen porukan kanssa jotain ja Seinäjoen kaupunki ei ainakaan ole tilannetta helpottanut, kun koirien lisäksi ulkoilutat kakkapussia kilometritolkulla. Viä kun koirilla tuntuu olevan sanaton sopimus, jotta seuraava tekee kakat noin kaksi sataa metriä edellisen roskiksen jälkeen, kun juuri olen edellisen monta kilometriä mukana kulkeneen pussin heittänyt, alkaa huumori olla koetuksella. Ja usko varsinkin, kun sitä vaan koittaa uskotella itselleen, että sen seuraavan roskiksen on oltava lähellä. Onhan!?

Muuten elämä menee täällä jo aikas omalla painollaan. Vähintään yksi pitkä, reipas lenkki päivässä ja sit eri kokoonpanoilla pissityksiä lisäksi. Kyllä sitä vaan aina uloslähtiessä oon ylpeä laumastani, vaiks se ei kokonaisuudessa mun olekaan, mutta kun nää on vaan niin hienoja! :) Eteisen ovella odottaa kuusi koiraa, jotta kuka pääsee lenkille. Avaan oven, sanon ettei saa mennä ja luettelen kolme nimeä, jotka siirtyvät eteisen puolelle muiden kolmen jäädessä kiltisti odottamaan tälle puolen. Ei hötkyilyä, rynnimistä tms. vaan kiltisti totellaan. Kyllä tällasesta laumasta passaakin olla ylpeä :)

Irtilenkkejä oon tehnyt vuoropäivin lukuun ottamatta ekaa päivää, jollon kaikki oli kiinni. Kaikki on täällä niin mua pelotelleet käärmeistä, ni ei kovin rennoksi voi tuota irtilenkkeilyä sanoa, kun mun pää heiluu tauotta puolelta toiselle silmien koittaessa bongata, jotta mistä se käärme eteen tupsahtaa. Vielä emme ole sellaista nähneet ja en kiitos halua nähdäkään *koputtaa puuta varuiksi* Myrtti, Repo ja Carro kuuntelevat mua aivan ihanasti *pitäskö tähänkin nyt viä koputtaa puuta :D*, mut Säröä en oo uskaltautunut pitämään irti, son sen verran särmä poika. Tyytyväisenä Särmä kuitenkin kulkee pitkällä hihnallaan eikä tunnu vaivaantuvan siit, et muut on irti, joten ei olla otettu siit ongelmaa :)

Eilen kun tulin takas epiksistä oli mua onnellinen porukka vastassa. Kaikkien piti vuorollaan tulla liekuttelemaan ja pussaamaan :) Särö pysytteli coolisti vähän etäämmällä, eihän coolit pojat lässyttele. Kunnes sit illalla sammutettuani valot ja olin viä pesemässä hampaita, iski Särmä takapuolensa mun jalkojen päälle ja jumahti siihen. Kun sain hampaat pestyä, Särö siirtyi vessan ulkopuolelle ja kun kumarruin sille sanomaan hyvät yöt, häntä alkoi heilua ja sain oikein kunnon naamapusut korvapusuilla höystettynä. Älkää siis kertoko kellekään, mut me Särmä-pojan kanssa pussaillaan sit pimeässä, kun kukaan ei nää. Meni ehk vähän se iltapesulla käynti hukkaan, mutta menin onnellisena naama kuolassa nukkumaan. Olin niin otettu tästä Särön rakkauden osoituksesta, sillä oon ollut sellasessa käsityksessä, ettei coolit pojat paljoa pussaile <3 Ja älkää nyt kertoko tätä kellekään, ettei vaan mee Särmältä maine ;D

Siin kohtaa, kun sit lopulta pääsin tänne mun makkariin asti, huomasin, et vaiks kuin katoin koiria, ni bongasin vaan viisi. Kiersin koko kämpän ympäri ja Myrttiä ei näy missään, vaiks katoin kyllä, et kaikki tulivat sisälle. Sieltähän se mun sängyn alta paljastui, Myrtti on koko ajan vaan enenevissä määrin ollut sitä mieltä, et se haluis kanssa nukkua mein porukan kanssa täällä makkarissa, kun oman porukkansa kanssa. Onhan täällä sentäs ihminen ja sänky! :) No, kokeilin sit sitä, et Myrtti sais jäädä tälle puolelle ja lopputuloksena kolme koiraa paini mun päällä, kun koitin nukkua. Tuo sisko on vaan niin ihku, ettei oikeasti tule nukkumisesta mitään. Niinpä palautin Myrtin omalle puolelleen ja neiti jäi jo tyypilliseen tapaan heti portin taa nukkumaan, jotta heti kun herätään, hän on paikalla <3

Koska aksaamatta ei kai voi enää mun nykyelämässä selvitä, ni otettiin eilen Hipun ja Oodin kanssa keppejä tuossa pihassa. Oodi veti hienosti kuudella kepillä, tosin jostain syystä (uusi paikka, uudet kepit tms. ?) ekan välin hakemisessa oli vaikeuksia ja sain olla aikas tarkka siit miten ohjaan. No, toivottavasti toistoilla se tästä tän viikon aikana kehittyy ja päästäs myös toista puolta kokeilemaan. Toisen puolen vamma oli myös Hipulla, pikkumusta ei osannut sitten ollenkaan mennä keppejä toiselta puolen. En tajua! Ehkä tänään sit .. "Oikealta" puolelta kepit sujui Hipulta hyvin, tosin ekaa kaarta se ei kestänyt olleskaan, lopussa kaari oli niiko Oodillakin. Ilmeisesti se on vaan hyväksyttävä, ettei Hipun mielestä enää olla sillä tasolla, että kepeissä olisi kahta kaarta :D Tänään mennään kepittelemään taas, on se niin näppärää, kun ne on valmiina tuossa pihassa. Kovasti edistystä toivomme tältä viikolta ..

Jottei aksa nyt jäisi liian vähäiseksi, niin käytiin eilen Hipun kanssa mölleilemässä epiksissä täällä Seinäjoella, kun omat maanantaitreenitkin jäi välistä. Ekalla radalla meni muuten hyvin, mutta Hippu kielsi An ja puomin. A:lle meni jo tokalla kerralla, mutta puomin kanssa saatiin vääntää vähän enemmän, lopulta kuitenkin mä sain tahtoni läpi ja Hippu teki puominkin. Mä en edelleenkään tajua tätä "en tee vieraita kontaktiesteitä" -juttua, eikä tuo neiti ole sitä kovinkaan innokas selittämään. Se näyttää videolta siltä, jotta on vaan liikaa vauhtia, eikä keskittymiskyky riitä, mutta kun sitä ei kotiesteillä tapahdu, niin en tajua mikä mättää.

Toka rata meni sit siin mielessä paremmin, et molemmilta kontakteilta kielsi vaan kerran. Jos siis nyt niin voi ajatella, et se sit meni hyvin :D Ekalla radalla vikat kolme estettä puomin jälkeen meni sujuvasti, tokalla radalla Hilulla paloi ilmeisesti ihan käämit epäonnistumiseen (kosk se on niin perfektionisti tuon työn teon suhteen ku olla voi) ja sit meni jo ne ihan entisellä tyylillä eli sinkoille ja mulle huutaen. Mut mun vikakin, en käskyttänyt ajoissa, mut tää oli nyt hyvä todiste myös siit, et mun on otettava ne 2 on 2 offit siihen puomille, koska en mä nyt voi koiran viä ollessa puomilla alkaa sille hyppy -käskyäkään huutaa :D Ja jollei käskyt tule ajoissa, palaa neidiltä käämi. Kontaktithan mä siis päätin tän Piira-tauon jälkeen ottaa uusiksi ja kun ei oltu niit viä alotettu ni sillä tein tuon puominkin tuolla radalla vanhaan malliin. Nyt pitäs vaan jostain se kunnollinen laudanpätkä hommata kotia, ni aletaan jankata. Luulen, et Hilu omaksuis asian kyllä alta aikayksikön :)

Tuossapa nyt siis linkitettynä se mein toka rata, jossa oli vähemmän säätämistä puomilla eli vaan kerran kielsi. Jos jollain on ideoita tähän mein kielto-ongelmaan vierailla esteillä, niin otamme vinkit enemmän kuin ilolla vastaan. Ja kuvitelkaa tuohon loppuun kiitos se ekan radan sujuva lopetus, jossa Hippu suoritti esteet musta riippumatta. Tuo on aivan kauheaa katseltavaa ja oon siit pahoillani, mutta toisaalta taas tyytyväinen, ettei se ole enää mein arkipäivää.

 

Ylipäänsä mä päätin, et nyt mun on taas muutettava asennettani nuitten kisaamisten suhteen. Moon jo ainakin omasta mielestäni päässyt pitkälle treeneissä, oon paljon rauhallisempi, en nosta kierroksia Hipun mukana ja osaan suhtautua siihen erilailla, joten ylikiehumisia enää harvemmin tapahtuu. Mua ärsyttää se turhan jännitys, eilenkin ihan kädet tärisi ennen rataa ja noli sentäs vaan epikset! Tekis mieli haukkua itsensä täysidiootiksi, mut sillä ei valitettavasti ole mitään merkitystä. Niinpä se pitäs vaan koittaa muuttaa omaa asennetta ja olla etenkin ajattelematta, et mitä muut ajattelee. Eilenkin kuulin useamman kommentin siit, miten ihanan nopea Hippu on. Ja niinhän se onkin <3 Kun katsoo tuota alkua tuohon A:lle asti niin oon ihan onnesta solmussa tuosta menosta! :) Son musta niin hienon näköstä, vaiks se on vaan pieni pätkä, ni se on silti meille ihan mielettömän työn tulos ja oon ylpeä siit. Välipätkä menee myös hyvin A:n ja puomin välissä, siitäkään ei ole pahaa sanottavaa koiran puolesta, mä voisin kyllä heilua vähemmän naurettavasti. Puomin jälkeinen vika pätkä sit taas .. No, se on sellanen mitä kadun. Mun ois pitänyt rauhottaa Hippu siihen eikä lähteä hosumaan, niin sois varmasti tehnyt ne kolme estettä putkeen mulle huutelematta ihan ko ekalla radalla niin teki. Kadun, kadun ja kadun. Mutta myös opin virheistäni, joten ensi kerralla sitten erilailla! :)

Kokonaisuudessaan hyvä mieli siis ja paljon muistettavaa/opittavaa mukaan :) Se, mistä olin eri ylpeä, oli se, miten Hippu käyttäytyi kisapaikalla. Turhan huutelut tiessään ja vaiks parin kymmenen metrin päässä tehtiin aksaa (ei hilu tosin siihen suoraan nähnyt) neiti kulki mun kanssa ympäriinsä vähän lämppäillen, ei huutanut eikä kuumennut. On se vaan niin muuttunut koira <3 Ja musta tuntuu, et sen muuttuminen koko ajan muuttaa mua. Joten vois ajatella tai ainakin toivoa, et me oltas vihdoin päästy siihen positiiviseen oravanpyörään, jossa me viedään toisiamme parempaan eikä huonompaan niiko ennen. Ja meillon aikaa, ei meillä ole mihkään kiire. Kuhan nyt nautiskellaan toisistamme tässä tilassa mihin ollaan päästy :)