Niin se vaan joka vuosi tulee. Ensilumi. Vaikka miten laittaisin vastaan ja ällööntyisin. Aamulla, kun sade alkoi räntänä, tunsin suoranaista ahdistusta. Jotka mut tuntee, tietää, miten vihaan talvea. Vihaan oikeastaan lähes kaikkea siihen liittyvää. Ja joka kevät oon positiivisesti yllättynyt siitä, että selvisin kuin selvisinkin talvesta hengissä. Taas.

Mut kai se on oikeasti niin, niiku monen asian kanssa, et odotus on kauheinta. Sit ku se ikävä asia (tässä tapauksessa lumi, talvi, pimeys ja kylmä) tulee, ei se olekaan ihan niin paha asia, kun etukäteen odotti. Niinpä jotenkin äskenkin lumen jo ollessa maassa sitä vähän fiilisteli, koska suomalaisena kai lumesta on pakko tykätä, kai se jonnekin geeneihin on kirjattu, vaiks kuin vastustelis ..

Oz-parka meni ihan lopullisesti sekaisin ja jos mitään järjen valoa on ollut yhtään nähtävissä, se katosi lopullisesti tähän syksyn pimeyteen lumen tultua :D Turha siin on muistutella, miten vaikeeta keväällä oli lumen vähetessä, kun neidin piti kaikki hätänsä tehdä vain ja ainoastaan lumelle. Nyt kun lumelle ei tosiaankaan voi tehdä hätiään! Sehän vois vaiks sulaa ja hävitä. Ja se kun vaan on niin kivaa! :D Niinpä koko iltalenkki mentiin loikka-pomppu-loikka -meiningillä. Siin kohtaa, kun ois pitänyt viimestään se pissa tehdä ja siirtyä sisätiloihin, keksi pieni blondimme, että lumessa juokseminen on kivaaaaa! Niinpä koko 2,3 metriä nahkahihnasta oli käytössä, kun neiti loikki mua ympäri, minkä jaloistaan pääsi :D Ja mua ihan vähän taas nauratti, enkä olleskaan osannut keskittyä siihen olennaiseen eli siihen, et järjenköyhän lapsen ois ollut aika rauhoittua ja tehdä ne hätänsä. Ympäri, ympäri ja ympäri me mentiin .. :D

Viä hissiinkin tullessa nauratti toisen into. Edelleen tuo elämänkatsomus on vaan niin huippu <3 Silti ei väkisinkään kykene pitämään poissa ajatusta siitä, et tää on eka ensilumi 15 vuoteen ilman Jesseä. Jesse rakasti ensilunta, tai kai nyt lunta ylipäänsä, mutta ensilumi sai Jempun ihan sekaisin. Viä viime syksynäkin 13,5-vuotiaana Ukko heitti oman järkensä hetkeksi nurkkaan ja antoi mennä koko rahan edestä :D Loikkia, pomppuja naama nauraen, mikä ei tosiaan ollut muuten niin totisen ja viisaan Ukon tyyliä. Mutta ensilumen sataessa sen tiesi jo ikkunasta katsoessa, mikä meitä odotti :) Yhtä varmasti kuin ensilumi joka syksy satoi maahan, yhtä varmasti Jesse siitä nautti sekoillen :D On taas ni ikävä, muistot on ni ihanan kirpeitä, että itkettää .. <3

Muuten me ei nyt juuri ensilumesta suuremmin nautiskella, Oodi saattaa päästä ihan privaattilenkille metsään lunta ihmettelemään (mikäli sitä viä huomenna on), mutta Hippu ottaa lenkillisesti hyvin iisisti. Eilen kävi Essi tytöt hieromassa ja Alman suhteen sai kyllä olla tyytyväinen. Oikeastaan ekaa kertaan koko Alman selkäongelma-aikana, ei jumeja juuri ollut (ja on se kyllä Almassa näkynytkin normaalia pirteämpänä ja iloisempana käytöksenä) :) Himppa taas oli puolestaan ilmeisesti tasapainottaakseen tilannetta enemmän jumissa kuin koskaan. Nyt sit vaan kevyttä lenkkiä sunnuntaihin asti, kunnes Essi tulee uudestaan Himpan hieromaan ja katsomaan kuinka neiti on eiliseen hierontaan reagoinut. Hirmu väsy Himppa on ollut viä tänäänkin, nukuskelee tyytyväisenä eikä juuri mitään ees Oodin kanssa puuhaa. Tosin äskeiseen nakkien etsintään neiti ei malttanut olla osallistumatta ;D

Kuukauden päästä oleva Jyväskylän reissu saa toivottavasti huomenna suunnitelmiinsa lisäksi Himpalle fyssarin sieltä. Tuispahan sit viä varmistettua senkin osalta, ettei nyt mitään ihmeitä tytössä ole, kun tosiaan en ainakaan itse keksi mitään syytä tuohon erityiseen jumitukseen. Ja Piiralle on nyt suunnitelmissa kanssa varata aika, pitkällehän se menee, mutta sinne mä silti haluan, kun niin paljon hyvää oon kuullut :)

Oodi puolestaan ei vielä oikeeta hierontaa saanut, mutta vähän Essi nuorimmaista neitiäkin kopeloi sillä tarkoituksella, että pian Oodikin pääsee mukaan tyttöjen hierontakertoihin. Oodi on kyllä ni huippu <3 Kun Essi hieroo Himppaa, Oodi käy uteliaana kurkkimassa, et mitä puuhaatte. Kun vastausta ei oikein näytä Oodin mielestä selvästi tulevan, Oodi haistelee ihmetellen Hippua tai ehdottaa Essille pussailua. Molemmat torjutaan kohteliaasti ja koitan houkutella Oodin pois. Sit kun oli Oodin vuoro, Oodi menee pyynnöstä Essin kopeloitavaksi (vrt. Himppa, jonka joka kerta kaivan pöydän alta piilosta), seisoo siinä ryhdikkäästi eikä ole moksiskaan. Vapaa -sanan kuultuaan lähtee hakemaan lelun ja tarjoaa sitä Essille. Kun Essi ei suostu leikkimään, Oodi ehdottaa taas pussailua (yllätys :D). Toinen vaan niin on, eikä turhia stressaile tai mieti. Tykkää elämästä ja ihmisistä niin omalla rennolla tyylillään. Ihana <3

Vaiks pitää tähän sanoa Himpasta puolustus, että kun neidin hierottavaksi saa, niin kyllä Himppa siihen sit rauhoittuu. Ei enää nykyään juuri rimpuile karkuun tai yritä livistää ja jopa rauhoittuu hetkellisesti hierottavaksikin. Ei tosin ihme, ettei koko aika täyttä nautintoa ole, varsinkaan eilen, kun raukka oli niin jumissa :(

Ja tasoituksena voin viä pennusta kertoa, että neidistä on kasvamassa ihan hirviö :D Ihmettelin päivällä tässä koneella ollessani, et mikä ihmeen kilinä mun takaa kuuluu!? Niinpä tietenkin, Oodihan se siä takajalat tuolilla ja etujalat pöydällä nuolee mun lautasta .. Nii mitä!? :O Reilut 14 vuotta mulla ollut koira ja en oo koskaan tällaseen tilanteeseen ees törmännyt. En usko, et Jesselle tai Hipulle ees koskaan tuli mieleen, et pöydälle vois kiivetä tai siätä ruokaa ottaa, vaiks Hippukin on mun tähän asti tapaamistani koirista ahnein. Vähän oli vaikea pitää pokkaa ja lukea lakia neidille samalla kun välissä purskahtelin nauruun :D Juu, ei oikea tapa, tiän .. Mut tää on se sama koira, jonka takia melkein vietin unettomia öitä talvella, kun ei ruoka maittanut ja joka nappula oli rukoilun voimalla saatava alas kurkusta. Jos siis jollakin on ei-ahne tai suorastaan nirso pentu, niin voin lohduttaa teitä kokemuksen syvällä rintaäänellä samanaikaisesti, kun koitan keksiä, et miten tuolle kakaralle kerrotaan, ettei näin toimita enää tulevaisuudessa .. Tämä tältä erää :D