Oli pakko pitää taukoa blogeilusta. En vaan kyennyt, jotenkin elämän jatkaminen tuntui niin väärältä, kun koko maailma oli muuttunut ja tässä tapauksessa huonompaan, jessettömään suuntaan. Kyllä sitä asiaa on niin itketty ja surtu, ettei mitään muuta asiaa aiemmin koko elämässä. Ja ikävä on välillä niin järjetön, että tuntuu oikeasti, että järki lähtee. Mutta sitten siitä hetkestä onneksi taas selviää hetken eteenpäin. Hetkissä sitä mennäänkin .. Onneksi niitä hetkiä alkaa kuitenkin olla jo hyviäkin :) Vaikka silti antaisin edelleen ihan mitä tahansa, että saisin ees kerran silittää Jesseä ..

Täytyy kiittää onneaan kuitenkin siitä, että joku tätä elämäkuviota enemmän suunnittelee. Oodikin on onneksi jo sellaisessa iässä, ettei sosiaalistamista tarvitse enää joka päiväisesti miettiä. Enemmän elellään sitä normielämää ja nautitaan siitä, että penska osaa :) Kyllä neiti 4kk saa hymyn huulille, kun mennessään vahingossa esim. lampputolpan väärältä puolelta, neiti kiertää pyynnöstä sen myös takaisin. Hihnassa kulkeminen sujuu ja luoksetulot koko ajan vahvistuneet :) Koirien luo sillä ois järjetön hinku, pitää kiljua ja kiskoa hihnassa. Se ei ehkä tosiaan meillä viä ihan suju, mutta tärkeintä on, ettei hirvitä :)

Nyt on siis namipallot, kongit ja metsäily täyttäneet meidän päivät. Juuri sen verran sitä jaksaa, että tietää, että koirat on hyvin hoidettu ja onnellisia. Sittenpä muuta tehdään, jos jaksetaan. Tiistaina oli ilahduttava aamu, kun suunnattiin ensimmäistä kertaa Neulamäkeen talven jälkeen. Mitä tuossa Särkiniemessä ollaan muutaman kerran latupohjalla seikkailtu, niin se jos mikä piristää mieltä. Heihei talvi, lumet ja hiihtäjät - ne ei niin pidetyt metsänvaltaajat! Se on nyt meidän vuoro ja me otetaan siitä kyllä kaikki irti! :) Oodikin viä kun koko ajan kasvaa, ni ei oo kauaa kun päästään jo ihan kunnon lenkeille tunneiksi samoilemaan metsiin *aah* Tällä kertaa reissu ei kuitenkaan ollut ihan niin autuas kuin olisi alusta voinut kuvitella .. Lähdettiin sitä perinteistä metsätietä kävelemään, löytyi upottavaa lunta, kantavaa lunta ja ei lunta ollenkaan -vaihtoehtoja. GoreTex -lenkkareilla pärjäs viä hyvin. Sit lähdettiin metsään ja jotenkin kuviteltiin, että siä ois asiat hyvin, kun se on ylempänä. Tuli ensimmäinen lammikkokohta. Koitettiin loikkia reunoja ja ylempiä kohtia myöten, jotta selvittäisiin kastumatta. Noin viidennen polun valtaavan lammikon kohdalla todettiin, että Sussun kengät pitää paremmin vettä ku mun, ku sukat oli jo märkinä. Ja siin kohtaa ei voinu enää luovuttaa ja lähteä takas. No, voitte arvata, että pahempaa oli luvassa :O Mitä ylemmäs päästiin, sitä enemmän lammikoita. Onneksi oli sentäs lämmintä, ettei jalkoja palellut, vaikka kengät oli jo ihan märät. Sussu puolestaan oli päässyt toteamaan, että Goretexit toimivat. Ne ei nimittäin päästäneet vettä enää ulos kengästä. Ja koska tämä tarina ei voi olla saamatta sitä loppuhuipennusta, niin muutamia satoja metrejä ennen loppua tuli meitä vastaan Joki. Joki valui ylhäältä metsästä polulle ja jatkoi matkaa alas pauhaavaksi puroksi (tai ehk se tässä tapauksessa oli koski). Sitä ei voinut millään kiertää eikä tosiaan vaihtoehto ollut lähteä takasin. Niinpä vaan suoraan läpi, kahlaten .. Ja voin kertoa, että se oli KYLMÄÄ. Siis se sattui niin paljon jalkoihin, ettei totta. Ja kun vettä on puoleen pohkeeseen, niin voin kertoa, että se oli aika kokemus. Sen pohjalta voin myös luvata, etten tuu avantouintia koskaan harrastamaan (ei sillä, et se ois ikuna ollut aikomuksenakaan :D). Koirat onneksi pääsi viä sivusta hankea myöten (jonka ali vesi virtasi) :) Oodi oli hirmu reipas, sitä ei lammikot juuri haitanneet, mutta Hippu päästi joka lammikkoa ennen pienen itkun. Mun rakas hienohelma <3

Ja tiättekö, mun hienohelmalla kasvaa karva!! :) Voitteko oikeasti uskoa, sillä mä en voi!! Viime viikonloppuna oltiin visiitillä Jyväskylässä ja veli oikein erityisesti alkoi haukkua Hippua läskiksi. Mä kokeilin moneen kertaan ja kylkiluut tuntuu hyvin, ei varmana ole ylimääräistä. Mutta silti sitä palautetta tuli (paras tosin oli, kun Kimmo sanoi, että Hippu on ollut ruoka-aikaan kotona, mistä mä sille sit takas jotain ärähdin, ni Kimmon vastaus oli, että se on koira, missäs muuallakaan se ois ollut :D). Nyt sit tänä aamuna huomasin ite saman. Että Hippu on ihan levinnyt! :O Ja taas kylkiluihin kiinni ja siellä ne edelleen samalla lailla .. Sit katsoin uudestaan ja tajusin, et Hipulla on hirmusti kasvanut turkki. Että se on ihana, musta ja kiiltävä, että se oikein lainehtii :) Jessus, 1,5 vuotta tätä on odotettu, nytkö se oikeasti tapahtuu!? :D (Siis Hipullahan oli se upea turkki sillon ennen vuoden ikää, sit mokoma meni ja pudotti kaiken pois vuosikkaana ja takas sitä ei tullut, olleskaan) Kylläpä kummalliset asiat tekee iloisiksi :)

Eilen sitten vietettiinkin päivä pääosin ulkona. Tuohon lähimetsään kun niin ihanasti paistoi aurinko, niin siellä käytiin, ihan jopa kolmesti :) Ekalla kerralla koko oma porukka, tokalla Sinin & Viivi-sheltin kanssa ja kolmannella kerralla Tatu&Nitro-nahkacollie olivat mukana. Jokaisella kerralla yritys kuviin oli kova, hyviä valitettavan vähän, mutta laittelen tuohon alle muutaman. Viivin kanssa Oodi oli jo tuttu aiemmaltakin, nähneet muutaman kerran ja tulleet toimeen. Viivillä meinasi vaan alkuun olla aikas kovat otteet, niin vähän aikaa sai parivaljakkoa rauhoitella, mutta lopussa hipat jo sujui :) Nitron kanssa oli alkuun samaa ongelmaa ja viä tosiaan isommassa mittakaavassa. Pian Nitro kuitenkin tajusi, ettei tuon kanssa juuri riehuja oteta ja leikki pääosin keskenään kepeillä. Oodi Nitroa sitten jahtasi hurjasti (juu :D) muristen ja kuvitteli varmaan olevansa tosi iso ja pelottava, kun isompi niin kovaa karkuun loikki :D 

Aamun kaunistus <3

Ensin vähän tutustuttiin Viivin kanssa ..

.. sit Viivi juoksi ..

.. ja sit molemmat :D

Puska-Ossi <3

Ollaanks ystäviä, jookos <3

Illalla eka juoksi tää ..

.. ja tää tuli muristen perässä :)

Vähän oli tota kokoeroa eli ei ihme, ettei Oodi ihan samaa vauhtia metsässä painellut .. :D

Nii, ja tähän loppuun: Hyvää syntymäpäivää kultapoikani! <3 Ihanaa, että 14 vuotta sitten tähän maailmaan tulit ja me sut saatiin. Kiitos.