Nyt siis voin huokaista helpotuksesta ja lakata stressaamasta asiasta, jolle en mitään voi :) Oodi kun päätti noin kuukausi sitten, että tukka on turhaa tavaraa ja siitä voi luopua. Mä en ollut ajankohtaisesti asiasta ihan samaa mieltä ja paniikkihan siitä yltyi. Koitin vaan Oodia taputella ja samalla saada karvat liimautumaan takaisin .. Juu, ketkä sheltin turkinlähdöstä mitään tietää, voi tässä kohtaa nyökytellä tietäväisesti, että eihän se mitään auta :D Ei auttanut ei ..

Koristekarvat saatiin kuitenkin pitää. Sentäs. Paljoa muuta ei sitten ollutkaan, kaunis tukka tyhjää täynnä (kuvasiko kenties samalla kuvainnollisesti tilannetta blondin päässä ;D Siltä ainakin joskus tuntuu ..). Perjantaina sitten pesin vain valkoiset osat, vaikka periaatteessa koko koiran olisi voinut pestä. Ei vaan uskaltanut. Lauantaina herätessä muutamaa tuntia ennen näyttelyä oli hienoa keräillä valkoisia, pehmoisia tuppoja lattialta. Sinne meni sitten se kaulus, se mein ainoa vahvuus turkillisesti. Onneksi tuomarisetä ei ollut tarkka tukasta ja me selvittiin riittävin arvosanoin. Nyt mä huoahdan syvään ja nautin siitä, ettei tarvitse enää tästä asiasta murehtia :D Tai oikeastaan, koska en mitenkään kovin hyvä ole vain rennosti ottamisessa, keksin jo uudenkin paniikin aiheen .. Mitä, jollei Oodin hieno tukka tulisikaan takaisin :O Jos kävisi niin kuin Hipulle, että tukka vaan ei tulisi enää takasin ja Oodistakin tulisi vakikalju. Noh, ei kai sentään, lapselle, jolle tukka on tärkein ja joka oman harjansa lisäksi leikki viikonloppuna myös mun harjalla. Toivossa siis on ainakin hyvä elää .. :D

Tämän kirjoituksen syvempää merkitystä on turha etsiä. Tämä oli vaan tukasta asiaa :D Ihan vain siksi, että sain sen sydämeltäni .. Nyt meen opettelemaan rentoutumista tässä asiassa, jospa se tästä .. :)