Viime lauantaina suuntasimme omiin kisoihimme Toivalaan Kikan tallille. Hipulla ja mulla kolme starttia takana (kaikki HYLlyjä) ja armotonta jännittämistä. Eihän se jännitys parane muuta kuin kisaamalla, joten kolmeen starttiin meidät ilmoitin. Ilmon jälkeen lämpättiin äipän kanssa Hippu ja mentiin katselemaan ykkösradan rakennusta.

Rata 1. ohj. Lahna

Rata oli armotonta suoraa. Just sellasta, mitä mun pahimmissa painajaisissa pitää mennä. Useimmiten treeneissä tehdään jotain pyörityksiä tms. eikä niinkään tuollasta tikkusuoraa rataa, ni jotenkin sellasen harjottelu jää vaan väkisin vähemmälle. Ja Hippu kun ei oikein irtoa, ni sellasta treeniä tosissaan tarvittaisiin (joku oma kurssi vain ja ainoastaan suoria ratoja :D). Luovutusmeiningillä siis radalle. Kyllähän sen nyt jokainen tietää, että agilitykin on asennelaji, mutta kun sen tietää, että ei suorasta radasta tule Hipun kanssa mitään, ni ei vaan jaksa zempata. Ja viä ku jännittikin. Eli ohjaajana toimi Lahna. Lahna ei paljoa jaksanut juosta ja puskea esteeltä toiselle vaan luovutti jo melkein ennen kuin virhettä oli esteellä tapahtunutkaan. Ei hyvä.

Rata 2. ohj. Juna

Ekan radan jälkeen Anna tuli sitten sanomaan, että nyt kuule asennemuutos. Se on Hipun kanssa vaan puskettava menemään, vaikka rata ois kuinka suora. Jos tarpeeksi vaan pusken, niin saan sen menemään monelle esteelle, kun vaan ite otan sen asenteen, että nyt muuten mennään. Rata näytti muutenkin hieman kiemuraisemmalta, joten siinä sitten asennetta kasvatettiin. Juna onnistui olemaan sitten niin puskeva ohjaaja, että puski tiensä myös kontaktiesteille niin, että otettiinpa sitten HYL kolmen kontaktikiellon vuoksi (ja kaikki siis tosiaan eri esteiltä). Ei voinut Juna sitten ekasta oppia, että kahelle viimeselle kontaktille jätettäs tilaa. Juu, ei. Noh, muuten meno oli jo selkeästi sujuvampaa ja muutaman päätä seinään hakkaamiskerran jälkeen kuva alkoi jo muodostua ohjaajan päähän, että kontaktiesteille ei enää ikinä ole kiire, vaikka muuten koittaa määrätietoisesti edetäkin. Ens kerralla toivottavasti muistamme oikeasti sitten sen! Lentokeinun Hippu teki, mikä oli aikas järkky. Ei ilmeisesti tajunnut, että kyse ei ole puomista ja paineli vaan läpi. Tähän kyllä puututaan! Jotenkin ääni katosi niin isossa hallissa, tuntui, että välillä kaikki käskyt eivät menneet Hipun korviin asti (mm. se odota siin keinulla). Kakkosradasta kuitenkin jo parempi fiilis :)

Rata 3. ohj. Puupökkelöjalka

Kolmas rata näyttikin sit jo liian hyvältä ollakseen totta. Suoraakin pätkää löytyi, mutta esimerkiksi niin, että ite sai jäädä sisäkaarelle ja koira meni ulkopuolta, ni ei tarvinnu olla ite ni nopea ja silti pysyi koiran mukana ja pystyi ohjaamaan. Ekaa kertaa ajattelin, et parhaimmillaan tästä vois tulla nolla (juu, siis parhaimmillaan). Ihan eri fiiliksillä lähti tutustumaan rataankin, ku se näytti meille sopivalta. 15vp me sitten otettiin vikalta radalta ja siis meidän eka tulos. Pussin ohi Hippu juoksi (en mielestäni mitenkään ohjannut sitä ohi ja normaalisti Hoo on aikas pussihakuinen, kestää jopa yhtenä harvoista esteistä takanaleikkauksen sillä), mutta sen jälkeen oli tosi kiva pätkä, jossa mä sain vaan juosta. Sit tulikin ylläri. Hippu nimittäin lähti hypyn jälkeen irtoomaan kohti edessä olevaa putkea ja sen väärää päätä. Mä oon ni tottunut siihen, et se aikas lailla viä kattelee, et minne sen haluan menevän, ni meni kyllä aikas lailla pasmat sekasin. Muutamasta kymmenestä sentistä se jäi kiinni, tosi lähelle putkenpäätä neiti jo ennätti, mutta onneks Hoo on ni kuuliainen, et ku huusin sen takas, ni se tuli :) Vähän aikaa siin sit pyörittiin ja hyörittiin ennen ku keksin, et kuin se koira sinne putkeen ohjataan (ja jälkeenpäin ajateltuna oon keksiny sen sata parempaa tapaa :D). Putkelta tehtiin tosi hieno valssi (kiitos Elisan neuvojen) ja muutaman esteen päästä oioin kai liikaa ja vedin Hipun hypyn ohi. Vika virhe otettiin sit kepeiltä, kun Hippu tuli siätä välistä pois. En tiä mikä oli, olinko liian hengästynyt käskyttäessäni vai mikä, mutta keppejä näköjään jankataan sit tästä etiäpäinkin treeneissä ja paljon. Meinasin alunperin laittaa tähän mein kolmosradan, mut häpeän niin puupökkelöjalkaohjaajaa, ni taidan jättää tekemättä. Jos mein meno (ja ennen kaikkea mun) näyttäs hyvältä vaiks parin vuoden päästä, ni laittelen sit todistusaineistoa :D

 

Tosi hyvällä fiiliksellä lähdettiin näistä kisoista kotia kohti. Tulokseen 6. startilla olin tyytyväinen ja jännitys selvästi helpotti kisa kisalta. Ei me viä olla lähelläkään kisoissa sitä, mihin me treenatessa pystytään, mutta ei tässä auta ku asiaa harjotella :) Seuraavia kisoja on jo suunniteltu ja asenne on ainakin erilainen :) Lauantai toimi hyvänä esimerkkinä siitä, miten asenteen parantuessa radatkin paranee (ja tietysti iso osansa sillä, ettei enää jännittänyt niin paljoa, mitä enemmän ratoja takana). Tästä siis hyvä lähteä eteenpäin .. Nii innolla ootetaan sunnuntain ekoja hallitreenejä! :)