Reissaamista tuli siis tehtyä viime viikolla ja vähän tälläkin. Niin odotetulle Seinäjoen reissulle suunnattiin toissa torstaina :) Eka yllätys tuli, kun saavuttiin ain niin hiljaselle ja autiolle juna-asemalle: se ei nimittäin ollut kumpaakaan niistä! :O Ei mulle ollut tullut pieneen mieleenkään, et on syyslomat, joten pieni paniikin poikanen jo hiipi mieleen, et mitä jollei me mahdutakaan junaan .. Onneksi asia ei kuitenkaan ollut niin ja hyvin meille löytyi kaikista kolmesta junasta :) Ekassa ja tokassa junassa oltiin melkein vaan keskenämme lemmikkieläinvaunussa ja se sopi tosi hyvin, mä nimittäin vietin ne molemmat nukkuen. Vikassa junassa oli sit porukkaa senkin edestä, mut pienellä järjestelyllä sain itteni ja koirat hyville paikoille. Pian oltiinkin jo siin kohtaa, et näin Anun virnistävän mulle, kun bongasi mut junasta ja niin me oltiin perillä :D

Mä jo heti sanoin Anulle, kun autoon päästiin, et mua ni harmittaa, et koko viikonloppu on jo ohi. Ja juu, ehk hassu ajattelutapa, myönnetään, mut mä vaan niin kovasti ootin, et sinne päästään ja kaikkea ihanaa oli tiedossa, ni tiesin, et aika oikein liitää (ja niinhän se tosiaan teki, näin myöhemmin voin todeta olleeni oikeassa). Ekana me sit suunnattiin Miiralle, kun Anulla oli eka muita suunnitelmia.

Oodin karvainen family ootti meit jo ulkona ja innoissaan haukkuivat ottaessaan meidät vastaan. Oodi ei meinannut häkissään pysyä, kun aloin sitä takakontista ottaan ulos, kun kuuli, että äiti, veli, sisko ja Repo-eno siellä huutelivat :D Oodi-pieni on niin ihanan innoissaan, ei tarvi hetkeäkään miettiä, etteikö se tietäs, et minne ja keiden luo ollaan tultu. Vähitellen siit sit siirryttiin sisälle ja mun positiiviseksi yllätykseksi Himppa ei ollut enää olleskaan ni jännitynyt vaan alkuhillunnan jälkeen tuli pöydän viereen makoilemaan. Oodi sen sijaan juoksi ympäriinsä onnensa kukkuloilla <3 Välillä pikkuneiti kuitenkin tuli mun luo naama nauraen, ihan kuin olis tullut sanomaan, et kato hei minne me tultiin!? :D

Muutaman tunnin kuluessa mä sain tutustua hurmuri-Huldaan ja rapsutella Oodin familyn läpi (tää siis koskee niit karvasia) :D Oodi puolestaan sai näyttelytrimmin Miiralta eikä enää mein sieltä lähtiessä näyttänytkään sit niin peikkometsästä karanneelta. Niinpä me sit koukkastiin pizzerian kautta Anulle höpöttelemään loppuillaksi ja koirat leikki leikkejään. Aikas ihana torstai oli! :)

Perjantaiaamu valkeni ihanan aurinkoisena ja mihinpä muualle sitä sit oltaisiinkaan suunnattu ku aksaamaan :D Anun tytöt kun oli edellisenä iltana hierottu, ni mentiin ihan vaan mun tyttöjen kanssa. Anu toimi kouluttajana (ISO kiitos siitä! :) ) ja mä sit molempien kanssa tein. Himppa teki pidempää pätkää, missä sain Anulta hyviä neuvoja (mm. et mitä mä koko ajan tunkaan Hipun naamaan nameja, kun sitä ei oikeasti ne siellä radalla kiinnosta, son niin työnarkki pikkumusta, että itse esteet ja tekeminen kiinnostaa sitä enemmän ku ruoka) ja sit Oodin kanssa otettiin ihan vaan parilla esteellä ja Anu lähinnä neuvoi, mitä voitas seuraavaksi tehdä jne. Kivaa oli molemmilla ja ihana huomata, ettei Anunkaan mielestä Himppa ole kuumumisensa kanssa toivoton tapaus :) Hyvin me ollaan eteenpäin päästy asian kanssa ja koko ajan hyvien neuvojen avulla tuntuu, että paremmin pääsee asian ytimeen.

Koirat oli treenin jälkeen aikas hyytyneitä, joten päätettiin siirtyä meidän ihmisten harrastuksiin välillä sen jälkeen kun Oodi oli käynyt sovittamassa Pomppaa ja saanut sellaisen ruskean, ihanan Pompan talvitakikseen :) Oodi meni Häggblomeille hengaileen ja treffaamaan myös veljeään (Felix meni sinne myös trimmattavaksi) ja me sit shoppailtiin ja laitettiin mun tukkaa jne. Ilta ei nyt mennyt ihan suunnitelmien mukaan (siitä ei tässä sen enempää ;D), mutta meillä oli Anun kanssa hauskaa ja koirat nautiskelivat ihan vaan nukkumisesta :D

Lauantaiaamuna oli sitten suunnattava heti aamusta näyttelypaikalle. Meinasin saada kohtauksen, kun menin Areenalle sisään ja tajusin, miten ahdas tila se oli. Siis oli mua varoiteltu, ei sillä, mut ei sitä tosiaan osannut olleskaan tajuta. Eka ajatus jo oli, et nappaan koiran kainaloon ja juoksen kovaa karkuun, mutta päätin sit kuitenkin jäädä. Ja Oodi, Oodi-muru aina yllättää mut, vaiks luulis, et alkasin jo oppia .. :D Oodi otti vaan ihan coolisti ja alkoi moikkailla vieressä olevia ihmisiä ja koiria niiku kotonaan, ilman mitään ongelmaa. Kaiken lisäksi yritti viä kehänauhan ali tunkea itsensä monta kertaa kehää vaiks mein vuoro ei viä ollut lähelläkään :D Miira & co. tulivat aikas pian ja siin sit sain apua Lumpeen Pialta (kiitos! :D) Oodin tukanlaitossa. Kun Oodin tukka oli laitettu, neiti huilaili maaten häkin päällä ja otti rennosti, kun ei kerta mihkään ollut kiirekään.

Kehässä Oodi oli taas niin oma itsensä kun olla ja voi :D Mä jotenkin koko ajan olin varma, et neiti nostaa häntäänsä, kun sillon viime näyttelyssä nosti (bongatessaan sen bortsun siätä viereisestä kehästä). Tuomaritäti näytti viä rokottavan hännänkannosta, ni mä sit sitä tietty hermoilin. Ei noussut häntä eikä mein perässä juoksevat Miira ja Myrttikään sekoittaneet neidin näyttelykäytöstä :) Ehkä mun pitäs vaan vähitellen alkaa luottaa siihen, et pikkuneidillä on tää homma hanskassa, ku se on ihan pienestä pitäen niin ollut .. Vaiks Oodi oli ni nätti (tietysti mun näkemykseni voi ihan vähän vaan olla puolueellinen) ei tuomaritäti ollut neidistä olleskaan niin innoissaan. Arvostelu itsessään oli jees, mutta H siätä silti tulla napsahti :( Tuomari tuli mulle selittämään, että Oodista tulee ajan kanssa aivan tosi hieno narttu, mutta tällä kertaa hän antaa Hn siksi, että Oodi tarvitsee vielä aikaa kehittyäkseen ja massautuakseen. Noo, jokaisella mielipiteensä, mutta niiku mein mummu ni osuvasti kysyi, kun selitin Oodin näyttelyä seuraavana päivänä, että eikö Oodi juuri siksi ole junnuluokassa, ettei sen valmis vielä pitäisi ollakaan .. No niipä!

"Pieni narttu, joka kaipaa massaa tänään. Kiilanmuotoinen pää, tummat silmät, jotka ovat hieman pyöreät. Hyvinasettuneet korvat. Hyvä kaula. Himena kapea runko, hyvät kulmaukset. Liikkuu riittävällä askelpituudella. Hyvä turkinlaatu." JUN H

Täytyy myöntää, et mua harmitti. Tiedostan kyllä tasan ja tarkkaan, et tuo pentu on aivan kesken. Siksi suunnitelmana oli, et saatas ykkösruusuke tänä vuonna kasaan ja sen jälkeen about vuoden tauko vähintään näyttelyistä. Tuomarit tykkää sijoittaa valmiimpia koiria ja se ei mua haittaa, mulla ei ole mitään tarvetta sijoittumiselle viä tässä vaiheessa, me vaan haluttas ne kolme tulosta. Kattoo sit, kun Oodi on oikeasti aikuinen ja valmis, et mitä sitten. Sit varmaan tavoitteet nousee eikä sitä joka kerta jaksa tulla kotia pelkän nauhan pätkän kanssa. Mut tässä kohtaa se tosiaan on musta tosi jees ja mä ennemmin haluan just tuollasen keskeneräsen kuin tässä vaiheessa jo valmiin pennun. Pentu saa olla pentu, niin henkisesti kuin fyysisestikin :) Mutta miksi, oi miksi, pitää muka olla valmis junnuluokassa ees saadakseen kohtuullisen laatuarvostelun .. Sitä en ymmärrä ja se mua harmittaa :( Mutta onneksi meillä nyt on viä Jyväskylän näyttely, sinne nyt kovasti peukutetaan, et se vika tulos tuis ..

Noo, äkkiä tää kuitenkin unohtui ja palasin takas omaksi itsekseni, jolle näyttelyt on vaan näyttelyitä ja mun tytöt ne maailman kauneimmat, sanoi sitten kuka ja mitä asiasta :) Anun kanssa käytiin hakemassa Hippu ja mun kamat Oodin kanssa ja niipä mein porukka sit suuntasi Miiralle. Sinne tuli myös Katarina ja Vesa Oodin täyssiskon XYn kanssa. XY on kyllä niin kaunis, että silmiin sattuu :) Koirat paineli keskenään menemään, miten sattuu ja me ihmiset seurusteltiin keskenämme. Katarina tais just ennättää sanoa, että he eivät oo viä koirien antaneet pussata "Bonoa" muuta ku päälaelle ni eikö Oodi mennyt ja tapansa mukaan nuoli koko naaman :D Toinen ei vaan näytä voivan itselleen mitään, oli sitten kyseessä kuka tahansa vauvasta vaariin ..

Ilta meni aikas lailla vaan ollessa ja se sopi paremmin kuin hyvin. Koirat nauttivat olostaan, samoin kun mä :) Sunnuntaina sit taas riitti enemmän menoa kun aamulenkin jälkeen (ja pienen pikauusintashoppausreissun näyttelyssä) pakattiin Hulda uudestaan kärryihin ja lähdettiin Särön ja junnujen kanssa hallille. Oodi oli ihan väskä ja se otti aikas lailla häiriötä, kun hallilla oli muitakin treenaajia (ei ollut kyllä koskaan ennen osunutkaan muitten kanssa treenaamaan lisäksi). Kuitenkin kun alkuun pääsi, ni hyvin neiti paineli muutamaa estettä nii ku ain ihan innoissaan :D Pitkät treenit ei olleet ihan jo tuosta väsymystilastakin johtuen.

Junamatka oli kyllä sitten puolestaan sellanen kokemus, että ei kiitos toiste ikinä enää! Mua jotenkin ain stressaa tuo koirien kanssa junailu, kaks shelttiä boksissa ja painava kassi ei ole se yhdistelmä, jolla ripeästi liikutaan junasta toiseen, varsinkaan kun ne tuntuu ain olevan vähän myöhässä. Aattelin kuitenkin olla positiivinen, kun torstainakin vaihdot meni ni tosi hyvin ja olla turhia stressailematta. Junassa oli jotain ongelmia vessojen kanssa ja ylipäänsä konnarilla meni tosi kauan päästä tarkastamaan liput. Mä siin sit kysyin, et mistä mein vaihto lähtee ja sain selvityksen, että me tullaan laiturille 1 ja jatko lähtee 3lta ja sain viä ekstraselityksen kuin helpoiten kamojeni kanssa pääsen sinne. Junan ollessa viitisen minuuttia myöhässä alkoi jo stressi hieman nostaa päätään, kun saavuttiin asemalle. Ei kun kauheeta kyytiä sit painelemaan alakertaan ja siätä kolmoslaiturille vauhdilla, jotta mukaan ennätettäisiin. Laiturilla 3 oottikin sitten ei-niin-mukava yllätys :( Nimittäin se juna oli matkalla Helsinkiin ja tyhmempikin tajuaa, ettei ne kyllä sinne Jyväskylän kautta mene. Siinä kohtaa iski jo paniikki! Konnari tuli kurkkaamaan ovesta, että tullaanko kyytiin ja sain soperrettua, että ei mein sinne oo mahdollisuutta ole tulla, mutta missä se mein juna oikein on!? Kaksi raidetta, jotka mä näin, oli jo tyhjänä ja ei mitään tajua, että missä mun pitäs olla .. Kello kertoi, että Jyväskylään menevän junan ois pitänyt lähteä jo neljä minuuttia sitten. Konnari selvitti mun junan olevan sen Helsingin junan takana ja mä kysyin, että onko mahdollista ilmottaa sinne, että me oltas viä tulossa. Vastausta en ennättänyt jäädä ootteleen, kun sydän kurkussa lähdin kroppa särkien raahaamaan koiria ja kamoja taas alas ja uudestaan ylös .. Ihme ja kumma juna oli viä siä ja me päästiin kyytiin. Sen junan konnari oli aivan hikeentynyt ja tiuski mulle, enkä mä jaksanut selittää, etten tosiaan ollut myöhässä siksi, että en ois kotoa malttanut ajoissa lähteä tms. Kaiken kruunasi tietenkin se, että me oltiin ko. junan aivan väärässä päässä! Muutaman vaunun jälkeen mä olin aivan valmis luovuttamaan eikä ollut itku kaukana. Tupaten täynnä lomalaisia ja niiten kasseja oleva juna ei ollut ollenkaan ihanteellinen mun omien kanssa kulkemiseen. Kokosin kuitenkin itteni, koska en mä siihenkään voinut jäädä. Koska ilmeisesti pieleen menemisessäkin on joku raja (tai sit joku ylempi voima tajusin mun kohta oikeasti poksahtavan), tuli mun takaa ystävällinen nuori mies ja kysyi, että voisko se auttaa. Vaiks varottelin, et matka on pitkä ja tavarat painavia niin hän silti lupautui lähteä avuksi. Ravintolavaunun läpikin se oli matkattava, onneksi oli kevythäkki, josta seinät alhaalla, ni ei kukaan tainnut tajuta, et me koiria siin kuljetettiin. Isot laput siä oli ovilla, ettei matkatavaroita saa viedä sinne olleskaan, mutta mitäs tuossa tilanteessa teit. Loputtomalta tuntuneen ajan päästä me lopulta päästiin lemmikkieläinvaunuun. Mua auttanut poika oli kantanut tyttöjä mun kantaessa kassia ja perille päästyä hän kysyi, että nostaako kassin ylähyllylle pois tieltä. Ei siis ihme, etteivät ravintolavaunussa tajunneet, kun ei tyttöjä kantanut poikakaan tajunnut kantavansa koiria :D Hetken kun ennätin istua, tuli ravintolavaunusta kuulutus, että "Kahvi ja pulla tarjouksessa niin ja niin paljon ja muutakin purtavaa ja juotavaa on tarjolla. Haluamme lisäksi muistuttaa, ettei isojen kassien kanssa saa tulla ravintolavaunuun." Teki mieli nousta ylös ja kumartaa, että me täällä hei. Onneksi eivät tosiaan sentäs tienneet, että mulla oli viä koiratkin mukana! :D Ens kerralla taidetaan mennä bussilla ..

Huolimatta siit, ettei kaikki ihan mennyt niikun piti, oli meillä aivan loistava viikonloppu! :) Kiitos osallisille ja ens kertaa taas odotellessa .. <3