Oodi tais olla iältään rapiat 6 viikkoa siin kohtaa, kun viime tammikuussa ostin mein canicross -kamoihin hihnanjakajan M&Mn muuttomyynnistä halvalla tätä talvea ajatellen. Nyt Jyväskylän näyttelystä ostettiin sitten vetovaljaat (tukanväriin sopivat tietenkin :D) ajatellen, et kohtapa sitä sit aletaan harjottelemaan kera kahden koiran :D Terveystarkki lähestyy hirmu nopeaa (ku välillä tuntui, ettei se koita koskaan ja nyt tuntuu tulevan vähän liiankin vauhdilla ;D) ja latupohjia jo kovasti suunnitellaan (siis EN MÄ), joten se on vaan ajan kysymys, koska meiltä suurin osa metsistä viedään. Siihen mulla on ain ollut ratkaisu eli tuo canicross ..

Hippu vetää koko pienellä kropallaan, mutta suurella innolla. Valjaissa vetämisen opetin erikseen ihan omana käskynään ja pikkumusta ottaa sen totisena työnä. Voi sitä riemua, kun saa valjaat niskaan ja pitäs koko hissimatka alas malttaa olla hillumatta (käyn ain pissittelemässä erikseen lämppälenkin eri kamoilla, ei nuilla työvaatteilla oo lämppäämiseen mahiksia, kun töihin on päästävä HETI). Meno on kyllä sitten sen mukasta ja toinen painelee, minkä tassuistaan pääsee. Viime talvena jäätiin tosin ilman tätä iloa pääosin, sillä ei mekään nyt lenkkeillä -30 asteessa. Sentäs.

En ollut oikein sitten miettinyt, et miten Oodin opetan. Vähän aattelin, et käyttäsin tuota työnarkkia tytärtä opettamiseen ja iskisin vaan molemmat valjaisiin ja menoksi. Mutta. Tänä aamuna oltiin Oodin kanssa taas mein omalla lenkillä. Nyt pakkasilla Oodi saa kaksi omaa pissityslenkkiä (isot tytöt käy vaan takametsässä, kun tietävät homman idean) ja sitten se yksi yhteinen pitkä lenkki Hipun kanssa (Alma ei näillä säillä lenkkeile). Käytiin sitten tuossa viereisellä metsätiellä kävelemässä, Oodi sai Pomppa niskassaan painella reippaasti menemään irti, ettei tassut ni helpolla paleltuneet ja mä kävelin. Hiekkatien lopusta on meille sit ehk jokunen sata metriä ja aattelin, et hölkätäänpä siit kotia, ni ei tarvi Oodin hihnaosuuttakaan palella. Ja mä humahdin taas ihan taivaisiin! :D Ei ole koskaan juokseminen tuntunut ni kevyeltä! Ja se ei siis tosiaankaan johtunut mun nousseesta kunnostani (joka ennemminkin on ollut laskusuuntainen) vaan härregod, mikä koira! <3

Jesse Joonas Äitinkulta Kolu ei ollut mikään juoksulenkkikaveri. Nuorempana ei siksi, että Ukon mielestä juoksevan ihmisen (=minut tai sitten ihan kenet tahansa) saattoi rinnastaa laumasta karanneeseen lampaaseen, joka piti paimentaa takasin (vai oliko kyseessä sittenkin riistavietti ja mä karkuun juokseva pupu, sitä en osannut silloin nuorempana pohtia, mutta nyt asialla ei enää väliä). Hammasrivistö lahkeessa siis ja kun siitä käskemällä päästiin, niin ei sitä tasaiseksi menoksi saattanut sanoa sittenkään. Ei tosiaan mikään nautinto .. Vanhemmalla iällä (5v+) ajattelin, et Ukko ois vähän viisastunut ja niinhän se olikin. Ei vaan sillä mun toivomalla tavalla. Jesse oli nimittäin viisastunut niin, että hänen mielestään lenkkeily tavallisella tiellä ei ollut nautinto ollenkaan ja hänen arvolleen se ei sopinut. Tämä Suuri Persoona kun päätti, että lenkkeily on jees umpimetsässä vapaana, mutta hihnalenkkejä ei harrasteta. Tähän kuuluikin sitten iso repertuaari erilaisia mielenilmaisuja, jotta Mielipide menisi perille. Sen jälkeen, kun olin yrittänyt juoksulenkillä raahata neljällä jalalla vastaan laittavaa koiraa, joka bongasi kaikki risteykset kotiinpäin, makasi vaikka kyljellään maassa liikkeen estääkseen, oli aika luovuttaa. Ja mikäli jotenkin onnistui Ukkoa hämätä, niin saattoi löytää itsensä naamaltaan maasta, kun Jesse tuli takaa ja tökkäsi kuononsa polvitaipeeseen. Niin, se siitä nautinnollisesta juoksulenkistä sitten ..

Hipun kanssa tosiaan juokseminen sujuu, mutta vain kun se on töissä. Eli siis valjaissa ja vetokäskyn alla. Joskus jos pienen matkan yrittää juosta ihan muuten vaan, ei vaadi montaa metriä, että meinaa hermot kilahtaa. Likka kun alkaa hillua innosta, juoksee hihnaa eestaas ja haukkuu. Hihna lyhyellä yrittää kiskoa mun kättä irti ja haukkuu. Ja kyseessä siis koira, joka ei peruslenkillä vedä hihnassa. Juoksulenkki siis onnistuu tietyin perusehdoin ..

Mutta sitten Oravanpoika <3 Blondi yllättää aina vaan! Hilpastiin tänään tosiaan hölkällä kotia siätä hiekkatien päästä. Mä hölkkäsin ja Oodi nosti sen mukaan vauhtia. Koko ajan ravilla, yhtään hihnan kiristymättä ja tasasella matkalla musta eli nahkahihnan sai pitää yhtään kikkailematta kädessä. Nautinnollista? Kyllä! Mun eka koira, jonka kanssa voi juosta ilman, että se haukkuu. Joka ei vedä hihnassa eikä hillu minne sattuu. Ja ihan ite taas osaa :) Ihana! Voi siis olla, et juoksen tyttöjen kanssa erikseen .. Tai sitten voi olla, et juoksu canicross -vehkeillä ja Hipun kanssa ois ni eri, ku mun kanssa juokseminen, ettei Oodi kuitenkaan sit matkis Hippua tavahihnalla. Kuka tietää .. Ja kuka uskaltaa kokeilla .. ?

 

P.S Pakko lisätä tän luettuani, et on mullakin ilot! :D Koittakaa kestää, näköjään tässä oppii vasta uusien koirien myötä, että miten asiat ois voineet olla jo alunperinkin ;D