Me käytiin Hipun kanssa äsken keskustelua otsikon aiheesta. Tai no oikeastaan, mä keskustelin ja Hippu häntää heiluttaen kuunteli. Ei pikkumusta jaksanut edes nousta, matollaan maaten kyljellään mua kuunteli silmät puoliummessa, mutta häntä jaksoi koko ajan heilua. Niinko aina <3 Se on yksi asioista, mikä tuossa pienessä on parasta.

Eiliset treenit sai mun sydämen pakahtumaan ylpeydestä. Poskiin sattui se hullun hymy, mikä tuntui vallanneen mun naaman multa kysymättä ja ratojen välissä oli pakko käydä ulkona viilentelemässä ja tuulettamassa tunteita, onnen kyyneleet kun meinasi väkisinkin tunkea silmäkulmiin. Mulla oli tosi isot odotukset illan treeneihin, mutta enemmän mä pelkäsin, et ne on liian korkeat kuin se, että me ylitettäs ne kaikki ihan mennen tullen. Ja niin me tehtiin. Tai no, Hippu teki <3

Ekat ohjatut hallilla, missä edellisen kerran ryhmässä ollessa mä tosissani mietin, et tää laji loppui nyt tähän. Mä sanoinkin lämpätessä Essille, et mua tavallaan jopa pelottaa mennä, koska kaiken tapahtuneen jälkeen mulla oikeasti on kovat odotukset ja mitä jos se kaikki ei sit toimiskaan. Mitä jos Hippu silti kuumuis muista tai ois kykenemätön tekemään mun kanssa rataa niiko nyt on jo hetki totuttu. Ja kun tiesin, et se kaikki riippuu eniten musta, mun rauhallisuudesta ja käyttäytymisestä, niin paineet oli kovat. Just ennen ku astuttiin halliin mä nollasin pääni ja päätin, et tällä mennään.

Häkissä Hipulla oli kauko-ohjattava haukunestopanta kaulassa, toiset ei sellasta laittas koiralleen ikinä, koska se ei sovi agilityn iloiseen luonteeseen. Moon nyt päättänyt, et joka treeneihin otan sen mukaan, koska sen avulla Hippu pysyy häkissä rauhallisena eikä tule häkistä läpi. Harvoin mun edes tarviaa sitä käyttää, Hipulle riittää pelkästään sen kaulassaolo, se rauhoittaa mieltä eikä anna kierrosten nousta. Vähän ennen omaa vuoroa otin Hipun häkistä, pannan pois kaulasta ja me käytiin ulkona ja tokoiltiin, eikä Hippu silti haukkunu :)

Hieman paineita radan suoritukseen toi töissä päivällä tapaamani pariskunta, joille on tulossa shelttipentu. Tuli sillon töissä puhetta, että meillä on illalla puol kasilta treenit ja he kysyivät, että saako tulla katsomaan. Mä sanoin, että tottakai saa tulla, enkä kyllä oikeasti ajatellut, että he tulevat :D Niinpä siin kohtaa, kun näin heidän tulevan hallille, ajattelin, et millasenkohan kuvan he saavat Hipusta, jollei se yhtään pysy käsissä. Mutta voin kyllä näin jälkikäteen sanoa, etteivät parempaa kuvaa olisivat voineet saada :) Hippu teki töitä pienen koiran innolla ja sai ihailua osakseen ihan aiheesta. Pariskunta oli ihastuksissaan Hipun intoon agilitya kohtaan, vauhtiin ja ylipäänsä siihen tekemisenriemuun. Ja en varmaan ikinä ole Hipusta ollut niin ylpeä <3

Meillä oli vajaan 20 esteen rata, mikä sisälsi paljon suoraa. Rata loppui meidän osalta suoraan pätkään, kun ei mennä puomia radan osana ja Suskun kanssa sovittiin, että Susku vie namialustan sitten paikoilleen, kun aletaan olla radan lopussa. Ekan pätkän jälkeen Susku unohti viedä kupin, jäi vaan ihailemaan Hipun menoa kuulemma kädet kananlihalla (mikä oli kyllä sama fiilis ohjaajalla). Tokalla kerralla kuppi oli paikoillaan, mutta Hippu vaan paahtoi sen ohi tyylillä "Ihanaa, että ajattelitte mua jättämällä tänne työkoiralle ruokaa matkan varrelle, mut en mä nyt valitettavasti ennätä syödä, kun ois vähän näitä töitäkin tehtävänä" ja jatkoi matkaa namikupin ohi seuraaville esteille :D Niinpä ens kerralla kokeillaan saatasko palkka lelulla, koska ruoka ei työkoiralle enää toimi. Ja siis Hippu on maailman toiseksi ahnein koira (siskonsa Zelda on ahnein :D)!! Vähän jännittää siis kierrosten puolesta, kun silloin ne lelut jätettiin pois juuri kierrosten takia, mutta nyt ei tällä hetkellä taida olla muuta vaihtoehtoa. Ellei sitten jatketa radan tekemistä vaan loputtomiin koskaan pysähtymättä. Sopis pikkumustalle :D

Muuten taukoajoilla Hippu käyttäytyy kuin Oikea Koira. Ei huutele turhia, ei ole juuri kiinnostunut ihmisistä eikä koirista, muttei väistäkään jos joku tulee rapsuttamaan tai haistelemaan. Paljon me tokoiltiin, käytiin ulkona jäähyilemässä ja mä lähinnä keskityin Hipun ihailuun. Niiko Essille aamulla naamakirjassa kirjoitin, kaikille muille se oli ihan kivaa perusaksaa, mut meille se oli niin paljon muuta(kin). Jo se kaikki muu sen radan tekemisen lisäksi tekee sen, että nytkin tekisi mieli itkeä <3 Ehkä se viikko saikkua tarvittas jo nyt ;D

Susku on meitä Hipun kanssa ohjannut kauan aikaa sitten ja oli kyllä ilo kuulla Hipun muuttuneen paaaaljon. Ekana Susku kiinnitti huomiota siihen, ettei Hippu hauku turhia radalla ja tottakai radanteko sai myös kehuja. Taas treenien aikana sain kuulla Hipun olevan yllättävän terrieri eikä se mua enää yllätä. Tuo tekemisen into tekee siit ihan terrierin, kun radalla ollessa sitä ei oikeasti hetkauta mikään. Aivan ihanan hullu työnarkomaani koira, en voi muuta sanoa. Rakastan <3