Hippuset

Jos viime sunnuntain SERT-nolla sai mut liki itkun partaalle, ei tänään ainakaan jäänyt itkusta kiinni. Juu, tän pitäs olla hauskaa eikä mitään tiukkapiposten puuhaa, mut tänään tuli vaan liikaa epäonnistumisia, jotta oisin niistä onnistunut selviämään positiivisessa hengessä.

Eka rata. Oodin ongelma oli eka rima, joka oli 35 sentissä. On meillä ollut kikkarimoja keskellä rataa kolmessaviidessä, mutta ei koskaan alussa. Moka. Ei ne siellä radalla myöhemmin ongelmaa aiheuttaneet, mutta koska se oli heti siinä alussa, se piti kiertää. Menin palauttamaan koiraa, valssi myöhässä, toinen valssi myöhässä ja hutasin Oodin hypyn kautta putkelle ja takas hypylle, vaikka oikeasti olisimme halunneet kepeille. Hyl. Ei kestänyt ekaa kertaa kakkosluokkalaisen pää, että alussa jo levisi homma käsiin. Onneksi pää kuitenkin kasaantui kepeillä ja kepeiltä eteenpäin tehtiinkin nolla. Vähän kaarrosta taas messiin, mut ketä se kiusaa, on tässä muutenkin tätä harjoiteltavaa .. Ei kai nuo neljä ekaa estettä niin olennaisia ole .. Eikä kuvaajankaan mielestä, siksi myös filmi alkaa kepeiltä ;D 

Toka rata. Oodi ei voi hypätä ekaa hyppyä, koska se oli ekalla radalla 35 sentissä. Juu, sillä, et son nyt 30 sentissä ei ole merkitystä, koska periaate on periaate ja siinä pysytään. Niinpä heti alkuunsa kielto. Yritä siinä nyt sit heittää halutonta koiraa kiertämään ykkösestettä, ei oikein onnistu, jollei ohjaajallakaan ole yritystäkään. Kaikki ohjauskuviot taas alusta uusiksi, mutta se ei silti selitä, miksi Oodi päättää vetästä puomin ali, vaikka putki on vieressä. No, back in business ja kepeille, joista jää sitten viimenen tekemättä. En tosiaan huomannut sitä siinä tohinassa, eikä mua just nyt henkkoht kiinnostas ottaa enää lisää ongelmia, kun tässä alkaa olla jo ihan tarpeeksi. Luotamme siis vahinkoon. Putkelta koira väärältä puolen suorittamaan seuraavaa estettä, oma moka, mutta kuka siinä nyt enää jaksaa keskittyä. Hieno ja onnistunut vastakäännös A:n alla olevalle putkelle ja loppu nyt sit vaan humputellaankin. Positiivista suhteellisen nopea puomi ja täydellinen 2on 2off, vaikkei omalla tutulla puomilla oltukaan. Jostain se täytyy se ilo repiä .. 

Kolmas rata. Päätin, et jos Oodi kiertää ekan, ni palautan sen takas, otan ekan hypyn ja lähden. Ei tässä nyt enempää aleta pelleillä. Oodi ei kieltänyt, mutta valitettavasti pelleilyt olleet siinä. Ekat kolme estettä ok ja sitten putki kutsui. Se nyt oli sentäs meille tyypillinen virhe, jotka moon valmis antamaan anteeksi treenauksen puutteessa ja putkihulluuden iskettyä. Mitäs siinä myöhästynyttä valssias enää pyllistelet, kun koira meni jo eikä vilkassutkaan tännepäin :D Kepeillä edelleen hyvä fiilis, ajatuksena tehdä hyvän fiiliksen rata loppuun ja unohtaa kökköilyt kakkosradalla. Hyvän mielen kanssa kotia, sehän se oli tärkeintä. Kepit menee kivasti, putki sen jälkeen myös. Ja sit lentokeinu. Anteeksi nyt vaan, mutta alkaa olla hieman työlästä pysyä blondin ajatuksenjuoksussa mukana. Viime viikonloppuna tyttö paineistui mun tulevista valsseista ja kumarteluista, joten otettiin kolmet kontaktitreenit viikolla ennen näitä kisoja, jotta ei keinu jäisi jänskätyksessä tekemättä. Hieman jännitti, että kieltääkö tuo .. Juu ei, otetaan se toinen veemäinen vaihtoehto: lentokeinu. Ja jottei varmasti olisi mitään mahdollisuuksiakaan ymmärtää tuon otuksen ajatuksenjuoksua, ni ottaessani keinun uudestaan, Oodi tekee lentokeinun UUDESTAAN!! Hei haloo, mä ymmärrän, että vahinko tapahtuu kerran, mutta että kahdesti. Eikä Oodia ole edes ostettu osamaksulla, niin että ois oletettavissa, että joitain tiettyjä osia ois vielä tulematta .. ;D Kolmannella kerralla meno oli ihan samanlaista ja siin sit ärjäsin, et OOTA! Pysähtyi kyllä ja odotti, mutta kun kaikki olivat starttinsa suorittaneet, niin pyysin saada tehdä keinun ennen kuin kantoivat sen pois ja Oodi ei voinut suunnilleen mennä keinua lähellekään. Ihan kauheeta siis, mitäs korotin ääntäni keinulla, nyt ei sitä voi ENÄÄ KOSKAAN tehdä. Kiitos tästä kaikesta logiikasta ja helppoudesta Oodi, kanssasi on ilo harrastaa ..

Olin jo sitä mieltä, että se loppui nyt harrastaminen tähän. Mitä järkeä jatkaa, kun meistä ei ole sitten mihinkään.Taipumuksena on hieman ottaa raskaasti asioita ja kun tähän yhdistetään se viime viikonloppuinen kisamasennus (mikä siis tosiaankin oli tulosten perusteella etenkin oikeutettua ;D), niin tuntui, etten vaan pääse yli siitä, ettei me osata mitään ja lisää ongelmia sen kun vaan kasaantuu. Onneksi mulla on Sussu, jota ilman en kyllä selviäisi sitten mitenkään <3 Sussu puhui mulle järkeä (taas kerran :D) ja vei mut puoliväkisin hallille tekees keinun. Kolme starttia Varkaudessa takana, tunti huilia autossa ja Oodi tykitti aivan onnessaan putkeen vaiks kuin kaukaa, kun hypyn ja putken kautta otettiin keinua. Useampi toisto naksuttimen kanssa ja hyvällä palkalla ja mein keinu alkoi taas näyttää keinulta. Lisää treeniä nyt ahkeraan, ni ehk me toivutaan viä tästä, mulla voi tosin viä toipumisessa kauemmin ;D

Nyt nuo videot katsottuani, asiaa märehdittyäni ja tän kirjoitettuani tulin siihen tulokseen, et ehk mun masennukseni oli _hieman_ liioteltua .. Ehkä on turhaa murehtia, etten mä mun kaksivuotiaalla koirallani tee nollia heti ekoissa kakkosen kisoissa, etenkään, kun en tosiaan mihinkään kolmosiin tällä osaamisella vielä halua. Mietitään asiaa vaiks ens vuoden puolella uudestaan, kun saadaan tähän treeniä alle ja PALJON ennen sitä, varmuutta sekä mulle että koiralle ja kisakokemusta. Toivottavasti ens kerran epäonnistumiset ei ihan näin koville sit ota ;D

Pakko vielä lisätä, et ois se ihme, jollei masentais, tehtiin tänään nimittäin yhden päivän aikana yhtä monta hyllyä kuin meillä oli koko mein aikaisemman kisauran ajalta. Mutta ei tästä ole suunta kuin ylöspäin ;D

kuva Tiina Ahonen

Intensiivinen katse <3

kuva Tiina Ahonen

"Treenit" sisälsivät myös ihan oikean kontaktiosuuden :D

kuva Tiina Ahonen

.. jonka jälkeen meno oli enemmän kieli poskella tyyppistä ..

kuva Tiina Ahonen

.. myöskään PiKalla ei homma aivan pysynyt lapasessa, vaan meno oli jotain aivan muuta ..

kuva Tiina Ahonen

.. vaikka välillä keskityttiin myös perushippaan naama nauraen (naurattiko Lukaa, kuka tietää ;D) ..

kuva Tiina Ahonen

.. lopputuloksena onnellisena hymyilevä blondi <3

Viimeksi 5.5. 9.05 (vahingossa :D) kirjoittamani vitospainoittunut "lähtönumerolla viisi, tulos viisi ja sijoitus viisi" tarinani saa jatkoa numerolla kolmetoista. Sunnuntaina 13. päivä 13. startillamme ja kisanumerolla 113 nousimme Oodin kanssa sunnuntaina JATin äitienpäiväkisoissa kakkosiin! :) Kolmen nollan lisäksi tehtailimme viisi vitosta ykkösluokassa ja tällä hetkellä kovasti toivon, et joku niistä vitosista ois korjautunut nollaksi ja oltais jollain niistä noustu, sillä nyt ei kyllä jäänyt mitenkään kiva fiilis mein nousunollasta ;D Muutaman päivän tässä masenneltuani mein ratoja (joo, luokkanousuhan on etenkin se suremisen arvoinen asia ;D) päädyin siihen, ettei se yksi nolla mein menoa määritä. Nuo vitoset on olleet niin liki ja niit on niin monta, että kyllä me ihan oikeasti jotain osataan, kyse ei ole sattumasta, vaikka kovin tuurilla tuo viimeinen nolla näyttää tulevankin ..

Tuomarina oli Tuomo Pajari ja voi olla, että hän pääsee sille ennestään kovin lyhyelle listalle niistä tuomareista, joiden radoille en innosta keikkuen mene. Eka rata nyt oli vielä tehtävissä, mutta en todellakaan tykännyt siitä, että keinu olisi jatkunut suoraan putkeen, mutta oikeasti jatkoimmekin matkaa 90 asteen kulmassa hypyn kautta A:lle. Mei olla kertaakaan harjoiteltu keinua niin, että matka jatkuis johkin muualle kuin suoraan (ja juu, tottakai myös oma moka, mut hei, me oltiin ykkösissä!!) ja niin jo ekalla radalla näkyi keinulla epävarmuutta, kun pelkäsin Oodin sinkoavan putkeen, valmistauduin valssaamaan ja käyttäydyin sit tottakai Oodista ihan oudosti. Noh, tilanne pelastettiin kuitenkin tällä kertaa. Toinen paha moka ekalla radalla oli melkein tapahtunut pussiin karkaus, jota en vaan kyennyt pelastamaan kauniisti. Tiesin, että Oodi hakee pussiin ihan hulluna, en keksinyt muuta keinoa kuin valssata ja tiesin, etten tuohon kohtaan tuossa vauhdissa sitä osaa. Lopputulos siis valssia hyvin kaukaisesti muistuttava, myöhässä kaikin puolin ja muutenkin väärään suuntaan suuntautunut pyörähdys, joka kuitenkin onneksi herätti koiran huomion viime sekunnilla. Niin kuin tässä olen monen kuullut sanovan, agilityssa ei tyylipisteitä jaeta, ainoastaan virhepisteitä, joten tässä eka ratamme virhepisteillä 5, ajalla -11,47 (joka muuten oli koko miniB -kisan nopein) ;D 

Toinen rata, mein SERT -rata, josta haluaisin, et mulla ois paljon hyvää sanottavaa .. Toiveet ei aina toteudu ja mun on vaan elettävä tuon radan kanssa kunnes toivottavasti sit ens viikonloppuna keksitään sit taas jo ihan muut jutut :D Jo rataan tutustuessa mulla oli sellanen olo, etten tiedä, mitä tehdään tietyissä kohdissa. Viä siinäkin, kun meitä edellinen koira on jo radalla, mietin, et mitä mä oikein oon menossa tekemään. Sit päätin, et mennään ja tehdään parhaamme, ja rehellisesti voi sanoa, että tuosta kyllä näkyy, etten nuissa parissa kohdassa tosiaan tiedä, mitä oon tekemässä. Täysin mahdotonta kuvailla sitä tunnetta, kun tuntuu, et on monta minuuttia tahkonut suossa ja epätoivoisesti koittanut pitää paketissa rataa, joka vaan leviää ensin toisesta ja sitten toisesta kohtaa ja sit kepeillä (kolmanneksi viimenen este) tajuan, etten oo kertaakaan huomannut tuomarin nostavan kättään. Ei voi olla! Mut niin se vaan oli, siin tuli kavereita onnittelemaan ja mä olin vaan, etten voi uskoa, ennen kuin nään tulokset .. Palautteena sain, että tein ihmepelastuksia, joihin kuulemma ei olisi moni pystynyt. Mun osaamattomuuden takia niit pelastuksia jouduin tekemään, mutta onneksi sentäs niissä onnistuin. Ja ennen kaikkea onneksi mulla on sellanen koira, joka antaa mun niittä tehdä :)

Eniten jäi vaivaamaan keinu, sillä nuo muut asiat on ihan mein treenaamattomuutta ja ennen kaikkea mun osaamattomuutta. Samalla kulmalla, kun keinulta lähdettiin, mua jännitti se jo eka radan jälkeen entistä enemmän. Sit viä, kun erehdyin kumartumaan Oodia päin, ni tsadaa, siin se on, maailman kauhein keinu, olkaa hyvä! :( Keinua ollaan nyt käyty ottamassa ihan yksittäisenä treeninä, jotta mä saisin taas itseni kasaan sen kanssa. Toivotaan, että se auttaa lauantaita .. 

Ekalta radalta sijoituttiin kolmansiksi ja nollaradalta toisiksi eli ekaa kertaa seistiin ihan molemmilta radoilta palkinnoilla :) Ja vihdoin saatiin se ruusukekin (SERT), mitä oon oottanut, nykyään kun aina on palkinnoksi jotain muuta ja me kun näin aloittelijoina otettas mielellään edes ruusuke aina muistoksi, jollei pokaalia nyt sit oiskaan. Muista palkinnoista harvoin jää mitään konkreettista jäljelle .. Ja saatiinhan me itse asiassa toinenkin ruusuke, agility-ykkösruusukkeseen menee vaan ehk se vuosi ennen kuin se luukusta kolahtaa, mutta sunnuntaina me siihenkin hankittiin oikeudet :) Eli taas yksi muisto lisää! Harmittaa, kun oon itse vaan niin huono aina valokuvissa, etten niitä koskaan halua otettavan ja nyt ei ees Sussu ollut pakottamassa (vaiks tällä kertaa tuplakukkasin siihen ois kyllä voinut ruusukkeineen kaikkineen olla aihetta) ;D Mutta on sentäs nuo videot, nuo kauheat, hiuksia irrottavat videot. Ehkä siinä on näistä kisoista muistoja tarpeeksi ;D Ja muistotkin toivottavasti haalistuu ajan myötä .. Ainakin nuo kauheimmat .. :D

Viime viikonloppuna oltiin Oodin kanssa Mikkelissä lähtönumerolla viisi. Jotenkin vitospainotteiseksi tuo tulossaldokin taipui, etenkin kun jälkimmäinen vitonen oli vielä sijalla viisi :D Eihän tuota nollan fiilistä kyllä sitten mihinkään voi verrata, mutta kyllä nuo molemmat vitoset olivat niin sujuvia, että nekin meille erihyvin riittävät :) Ei ole näillä ohjaustaidoilla viä kiirettä ylempiin luokkiin, vaikkakin kisakaveri tekee kyllä siinä ihan parhaansa (ja kyllähän siis mäkin parhaani yritän ;D)

Lauantain paras rata oli itseasiassa mun mielestä juurikin se vika vitonen, vaikkei se tietenkään samanlaista voitonhuumaa tuonut kuin tuo nolla, mutta jotenkin se oli muuten kokonaisuudessaan niin sujuvaa yhteistyötä. Ei sitä silti voi kieltää, ettei mein eka NOLLAVOITTO olisi kirvoittanut onnenkyyneliä, siellä melkein kimpassa Sussun kanssa itkettiin parkkipaikalla :)

A-radalle lähdin hieman kysyvin fiiliksin. Oli puhetta, että Sussu juoksisi mahdollisesti kaksi seuraavaa rataa, jos ja kun mun oma kunto ei kestäisi. Rataantutustumisessa mä menin ihan erilailla kuin muut ja siinä kohtaa, kun koko muu porukka lähhti jo uudelle kierrokselle tahkosin mä vielä numeroita yksi-kaksi-kolme. Putkiin rakastuneella blondilla kun ei ole olemassa mitään varmoja haltuunottoja (vielä) ja jos putki vetää puoleensa, niin sinne sitä sitten mennään, vaikka heittäisin voltteja vieressä. Niinpä mun piti valssata tuohon jo heti kakkosesteelle ja siitä onneksi tulikin ihan toimiva ratkaisu, onneksi :) Kyllä se vielä näin aloittelijana tuntuu hurjalta mennä ihan erilailla kuin muut, kun jotenkin sitä automaattisesti ajattelee, että muilla on enemmän kokemusta ja kyllä ne tietää, mutta päätin mennä sen mukaan, että mä tiedän mun kisakaverini ja sehän toimi! :) Puomiin saataisiin ottaa lisää vauhtia, mutta son edelleen työn alla, en viitsi sen takia olla nyt kuitenkaan kisaamatta, kun niin kovasti nuo kisat mun rahani just tuntuvat haluavan ;D Muuten ei ihmeitä, kepeillä sit sössittiin se vitonen, ne on edelleen Oodin häiriöherkin este enkä mä sit tajunnut mennä sit korjaamaan, tuon tilanteen ois saanut viä korjattuakin, mut kun tyyli on, että Oodi tekee itsenäisesti niin en mä edes osaa mennä sinne auttamaan. Tulos siis 5vp ja -4,31sek. 

En ole vielä tähän päiväänkään mennessä keksinyt parempaa terapiaa kuin agility Oodin kanssa ja niinpä sitä sit tehdään, ihan lääkärin määräyksestä. Ekalta radalta kun tultiin, Oodi juoksi ihan kiinni mussa pois radalta ja sen naama nauroi kysyvästi, et "Enkö ollutkin ihan paras? Ihan paras!?" Vaikka Hippu täällä kotona terapiakoirana vahtiikin mun joka ajatuksen rinnan päällä maaten ja silmiin tillittäen, niin kyllä Oodikin jotain eroa huomasi mielialassa, kun soli jotenkin niin sit sen radan jälkeen ihan mussa kiinni onnessaan liekuttaen. Ihana lapsi <3

Ykkösradan loppu meni aivan puuroksi, jalat lakkasi kepeillä täysin tulemasta mun mukana, mikä näkyi lopussa, kun meno ei vaan kulkenut ja mun valssit oli niiiiiiin myöhässä, että hävettää katsoa koko rataa. Siitä huolimatta päätin vitosfiiliksissäni, että juoksen vielä toisen radan. Päätin, et nyt otetaan varman päälle ja sanoinkin Sofialle, et nyt lähdetään Oodin kanssa tekemään nössönollaa :D Pitäis ilmeisesti useammin tehdä näitä päätöksiä, sillä nollahan se sieltä tuli!! :) Siinä kohtaa, kun Maarit tuli parkkikselle onnittelemaan nollavoitosta meinasin kovasti alkaa tietäväisenä selittää, että se, että tekee nollan ei tarkoita voittoa :D mutta pian tajusin sulkea suuni ja sit sai jo onnenkyyneliä pidätellä :) Monen moneen kertaan kävin lukemassa tuloksia parakin seinältä ihan vaan siksi, että mun suupielet tuntui erityisesti tuloksia lukiessaan muistavan, miten taas hymyillään niin, että se sykäyttää sydänalassa. Tulos siis puhdas NOLLA, aikaa -11.26sek.

Vikalle radalle ei ollut sit enää muuta mahdollisuutta kuin lähteä ja ne tuplanollat kävi kyllä väkisinkin mielessä, ei sitä ole kieltäminen. Vaikka ne nyt vielä tälläkin kertaa jäivät haaveeksi, ei se haave kaukana ollut, ettei ihan pilvilinnoja sitä tuntunut kuitenkaan turhaan havittelevan. Yksi liian myöhään huudettu ilmo koiralle, että minne tulla putkesta ja soli siinä. Pienestähän son aina kiinni agilitysta kun puhutaan, mutta tuo rata oli muuten jotenkin just sitä ihan parasta Oodin kanssa, joten sitä oon melkein eniten fiilistellyt videolla ja ajatuksena sit tottakai sitä nollavoittoa! :) Tulos siis 5, sijakin oli viisi, mutta miinusaikaa oli melkein tuplaten (-9.6sek), et ihan kaikkea ei sentäs vitosiksi saatu, vaiks se se lähtönumero olikin ;D 

Ekaa kertaa viikkoon nauraa kikatin vedet silmissä useampaan kertaan :) Eikä siitä pääse mihinkään, että sen lisäksi, että mulla on ihan maailman paras agikaveri, jollaista en ois ikinä uskaltanut edes toivoa, on mulla myös niin ihania ystäviä, etten osaa sitä sanoin kuvailla <3 Iso kiitos taas Tiimille seurasta, terapianauruista ja ihan kaikesta, ilman teitä tästä harrastuksesta puuttuisi osa. Ensi kertaan! :)

Kuinka sen sinusta kertoisin

Kertoisinko pienestä mustasta kirsusta

pienen pienestä koosta, kun sut syliini nostan

Kertoisinko kuonosi täydellisen symmetrisistä väreistä

vai turkistasi, jota on paljon, mutta lyhyesti.

Kertoisinko tavastasi suhtautua kaikkeen täysillä,

oli kyseessä sitten hyvä tai huono asia.

Kertoisinko työnarkomaanin piirteistäsi,

tyylistäsi vetää kaikki vähän överiksi .

Kertoisinko rakkaudestasi agilityyn ja lampaiden paimennukseen,

yleisestä tekemisen palostasi.

Kertoisinko tillittävästä katseestasi, joka näkee lävitseni

ja jolla aistit aina kulloisenkin mielentilani

Kertoisinko pelkällä katseellani heiluvasta hännästäsi

vai rakkaudenosoituksistasi kirputuksilla paidan hihassa

Kertoisinko onnenkurinastasi aamuisin herätessämme

vai nautinnollisista kainalokoirahetkistä sohvalla toista ihan liki.

Kertoisinko sen, että ilman sua olla osais en,

ettei maailmani ilman sua olisi kokonainen

Kertoisinko, miten en osannut kuvitellakaan,

miten pientä koiraa voikaan niin kovasti rakastaa.

Kiitos, siis ison iso kiitos maailmalle siitä, etten sua vielä joutunut menettämään. Sen aika kyllä on valitettavasti vielä joskus, mutta ei nyt. Eikä toivottavasti vielä pitkään pitkään aikaan ..

Yksi irtilenkki Hipulla takana ja yhdet treenit hallilla. Pienin askelin kohti normaalia siis ..

Lenkin alussa Hippu oli NIIN innoissaan siitä, että moneen päivään pääsee irti juoksemaan, ettei aivot oikein tuntuneet olevan mukana. Matkan karttuessa aivotkin alkoivat löytyä eikä missään kohtaa tarvinnut pelätä neidin karkuun livahtamista, vaikka täytyy myöntää, että aikas kyttäämiseksi se mun puolelta välillä menikin. Hippu vaan on aina ollut se, jota ei koskaan tarvitse huudella, se kun on jalassa kiinni joka tapauksessa. Oodi sen sijaan on se seikkailijasielu eikä nytkään ollut kaukana, ettei jouduttu suorittamaan pelastusoperaatiota blondille vuolaasti virtaavista sulamisvesistä. Ei neitiä pidättele upottavat hanget, ei lammikot eikä housukarvoihin tarttuvat puoli hehtaaria metsää, jos asia vaatii syvällisempää tutkimista. Voihan sitä vaikka uidakin, jos veden pinta sattuu matkalla nousemaan liian korkealle ..

Eilen treeneissä olin itse ihan väsy, mutta sain onneksi napattua yläkerrasta Essin vetämään treenit. Kiitos Essi! :) Hippu ja Joni olivat menneet viime näkemästäni huisisti eteenpäin eikä mun kentän laidalla olemisella ollut enää asiaan vaikutusta vaan tytskä keskittyi vaan Jonin kanssa tekemiseen :)  Oodikin pääsi treenaamaan Sussun sekä Essin kanssa, joten ei blondillakaan ollut turha hallireissu, vaikka mä en treenata oikein jaksanutkaan. Ja en mä voi muuhun taas(kaan) päätyä, kun on mulla vaan hieno aksakaveri <3

Moon jotenkin ajatellut, et Oodi on viä Hippua enemmän treenitilanteessa mun koira, mutta se oletus kyllä todettiin metsään menneeksi. Blondille tarjottiin töitä ja blondihan tottakai töihin lähti. Lähdössä saattoi muhun päin katsoa ja kerran Essin Sussua neuvoessa Oodi juoksi mun luo, hyppäsi naama nauraen kahdelle jalalle aitaa vasten ihan kuin kertoakseen, et katso nyt miten huippua mulla on! :D Sussun kutsuessa täyttä vauhtia takas eikä sen jälkeen taas ajatustakaan mulle. En mä voinut kuin ihailla Oodin menoa, ihan kummankin kartturin kanssa. Oon se vaan pätevä lapsi! Blondi <3